Sellainen vuosi

Tämä on ollut raskas vuosi, mutta moni asia päättyi silti hyvin. Allekirjoitin uuden työsopimuksen eli työt jatkuvat, mistä olen hirmu kiitollinen. Lapset ovat sairastaneet flunssia läpi syksyn (olemme todellakin ravanneet koronatesteissä), mutta muuten kummallakin tuntuu olevan asiat nyt kohtuullisen okei. Keväällä minun pitää silti ehdottomasti panostaa enemmän lasten koulunkäyntiin. Poissaolot vaikuttivat asiaan, mutta varmasti myös se, että olen itsekin ollut niin väsynyt töistä. Iso helpotus oli se, että asunto meni saman tien kaupaksi. Se ei ehtinyt olla myynnissä kuin muutaman päivän. Ostaja kaiken lisäksi halusi maksaa pyynnin, vaikka hinnassa oli hieman tinkimisvaraa. Aloin pohtia, että olenko oikeastaan aivan väärällä alalla ja pitäisikö minun sittenkin siirtyä ostamaan asuntoja ja suunnittelemaan niiden remontteja (ehkä ei, koska se on oikeasti melko stressaavaa). 

Liikunta on edelleen jäänyt, saa nähdä aloitanko sen perinteiseen malliin tammikuussa. Nyt minulla oli töistä pidempi vapaa ja suunnittelin sille ajalle vaikka ja mitä, mutta kuinka ollakaan makaan nyt sohvalla neljättä päivää flunssassa. Sairastan tosi harvoin, mutta yleensä sitten ihan kunnolla. Jouluvalmistelut ja asunnon raivaus loppuivat kuin seinään ja sen sijaan olen selannut läpi Netflixin ja muutaman muunkin suoratoistopalvelun. Olen marras-joulukuussa laittanut aivan älyttömästi rahaa menemään, mutta tilanne on kokonaisuudessaan tämä: maksoin perheensisäisen lainan pois ja olen ensimmäistä kertaa lähemmäs 10 vuoteen täysin velaton. Lisäksi minulla on varallisuutta asunnon myynnin jäljiltä + sijoitusvarallisuus yli 20K. Tilanne voisi tälleen 40-vuotiaana olla huomattavasti parempi, mutta toisaalta myös huonompi. 

Mitä toivon ensi vuodelta? Tasaista elämää, tasaisempaa ainakin kuin tänä vuonna. Sitä että lapset voivat hyvin, minä voin hyvin ja jaksan liikkua säännöllisesti ja töiden jatkumista syksyllä. Ja tietysti jonkinlaisen säästötavoitteen asettamista ja sen toteutumista (ettei blogin idea taas aivan unohdu). Ajattelin että elämä loppuu, kun täyttää 40 vuotta. Jotenkin tuntuu, että se vasta alkoi.

Palataan talousasioihin

Jälleen kerran raha-asioihin, joissa on jonkin verran muutoksia. Kela myönsi minulle loppukesästä esikoisesta vammaistuen, joka ei tule enää korotettuna, mutta reipas 90 euroa kumminkin. Puolen vuoden päästä pitää hakea sille jatkoja. En oikein osannut etukäteen arvioida 100% työajan palkkaa kolmivuorosta. Ajattelin palkan pysyvän suurin piirtein samoissa, koska palkka on erikoissairaanhoidon puolella hieman kuntapuolta huonompi ja palkasta puuttuu vielä kokemuslisä. Toisin kävi, sillä olen suunnitellut ja saanut tehdä paljon töitä viikonloppuisin ja ehkä puolet enemmän yövuoroja kuin aikaisemmin. Palkka on viimeisen neljän kuukauden aikana ollut lisineen bruttona noin 3000 euroa kuussa. Jouduin tekemään uuden verokortin nyt syyskuussa ja arvioin loppuvuoden tuloiksi siinä tuon 3K per kuukausi. Mutta syyskuun palkka olikin sitten bruttona 3500 euroa, että saa nähdä joudunko tekemään vielä kolmannen muutosverokortin. Veroprosentti toki nousi aika pilviin, kun vaihdos tulee näin loppuvuodesta. Veroprosentti on 35, joten todellinen vero palkasta on 43% luokkaa. 

Sain vanhan autoni vihdoin myytyä, mutta ihan nimelliseen hintaan. Uudemmasta autosta lähti aika saman tien sen jälkeen yhden oven suojalista irti. Ilmeisesti tässä pysyy jokin tasapaino siitä, että ajamani autot näyttävät aina vähän räjähtäneiltä :D. Omistusasunnosta olen myös tehnyt toimeksiannon välittäjälle ja sitä tullaan kuvaamaan ensi viikolla. Toivottavasti saan stailattua sen kivasti ja kuvista tulee hyvät. Olisi tosi iso helpotus, jos asunto menisi nopeasti kaupaksi. Pitää silti varautua siihen, ettei niin käy. Olen yrittänyt säästää puskuria yllättäviin menoihin ja säästössä on nyt 1600 euroa. Ajattelin, että vuodenvaihteessa puskurissa olisi vähintään se 2000 euroa, mikä voi olla hieman haasteellista uudella veroprosentilla. Lisäksi joulu on aina ollut iso menoerä ja lapsilla on kaikenlaisia odotuksia sen suhteen. Neuvottelin ex-puolison kanssa, että hän jatkossa maksaa satasen varsinaisten juoksevien kulujen päälle asumisestaan yhteisessä asunnossamme. Minusta tämä oli reilua, koska hän ei 325 eurolla asuisi edes yksiössä samalla alueella ja nyt puhutaan täysin remontoidusta kolmiosta. Tämä helpottaa omaa rahatilannetta hiukan.

Rahastoihin en ole laittanut rahaa pitkään aikaan, enkä varmaan uskalla laittaakaan ennen kuin asunto myydään. Fiiliskeskustelussa esimies kyllä lupaili jatkoja sijaisuudelle, mikä oli aika kiva yllätys. Luulen töiden siinä tapauksessa jatkuvan ainakin ensi kesän loppuun nykyisellä osastolla. Sijoitusten arvo on nyt reipas 6600 euroa, joista Seligsonin rahastot ovat kirineet miinukset kiinni ja Superrahasto suomi on yli 400 euroa plussalla. Pitäisi päättää mitä teen tanskan kanssa, johon on tulossa hallinnointipalkkio. Toisaalta siellä on tällä hetkellä vain muutama sata euroa, jotka voisi vain siirtää muualle. 

Olen ollut aika väsynyt töistä ja liikuntaharrastus on jäänyt. Toivottavasti saisin aloitettua sen uudelleen, koska se toi selvästi lisää jaksamista. Nukkumiseen pitäisi myös panostaa. Tämmöistä se aikuiselämä tuntuu olevan. Jatkuvaa tasapainoilua jonkinlaisen kuilun reunalla. Ja sitten pitäisi vielä esittää lapsille olevansa vastuullinen vanhempi tai jotakin. Nooh...ehkä nuo jo tietävät paremmin (ikävä kyllä). 

Seuraa valitusta

Missä kohtaa se tapahtui, sitä en tarkkaan tiedä. Viimeksi olin sinkkuna 34-vuotias. Mietin silloin toki ikääni, mutta 34-vuotiaana minulla oli vielä mahdollisuuksia. Olisin voinut sen puolesta saada lapsen tai jopa useamman. Nyt niin ei enää ole. Jos haluaisin vielä lapsen, niin olisi jo kiire, eikä se välttämättä onnistuisi sittenkään. Mutta onko mahdollisuus lapsen saamiseen todella se juttu, vai onko lopulta kysymys vain iästä. Tuntui hämmentävältä täyttää 40-vuotta, koska hyvin kliseisesti minusta ei tunnu siltä. En minä tuomitse miehiä siitä, ettei 40+ nainen ole heistä enää houkutteleva. Minusta on ihan ymmärrettävää haluta nuorempi nainen. Halusinhan minäkin nuoremman miehen. Sanoisin, että hyvin pieni osa omasta ikäluokastani kiinnostaa minua. Toki ihan todellisessa elämässä tapaan kyllä kivannäköisiä ja mukavan oloisia 40-50+ miehiä, mutta he ovat parisuhteessa tai muuten vain jossakin muualla kuin deittialustoilla. Ymmärrän oikein hyvin, että jos nelikymppinen mies haluaa lapsen, niin naisen iän pitää alkaa kolmosella. Ja lisäksi nuoret ihmiset näyttävät hyvältä. Parikymppisestä kolmikymppiseen raja ei ole niin selvä, mutta 40+ puolella tapahtuu selkeästi jotakin. Tätä ei varmasti saisi sanoa ääneen? Ulkonäkö ei lopulta ole isoin osa pariutumista, mutta silläkin on silti merkitystä. Ehkä keski-iän tietämillä perimä ja elintavat alkavat näkyä entistä enemmän. 

Minusta tuntuu, että olen löytänyt enemmän omanlaiseni tavan olla ja elää vasta kolmekymppisenä. Olen myös saanut kuulla ulkonäöstäni ja itsestäni paljon kivoja kommentteja siinä iässä. Ihmisenä osaan olla viihdyttävä, kun haluan. Usein myös tahattomasti. Osaan olla myös hankala ja itsepäinen, mutta silti kokonaisuutena aika ihana. Olen saanut tässä elämässä osakseni paljon rakkautta ja se tuntuu minusta hämmentävältä. En hirveästi pidä itsestäni, mutta en silti pidä itseäni huonoimpana mahdollisena vaihtoehtona puolisoa valittaessa.

Ja sitten tullaan siihen, mutta...Onko vedenjakaja sitten 35-vuotta vai mikä, mutta nyt 40-vuotiaana realiteetit ovat nämä. Kun testasin Tinderiä tekemällä ns. parisuhdeprofiilin (en kertonut spesifisti mitä haen), niin miehet muuttuivat varovaisiksi. Ensimmäinen kysymys oli usein "Mitä olet hakemassa?". En toki perusta tätä arviota vain Tinderiin, vaan ihan myös todellisiin keskusteluihin oman ikäluokkani naisten kanssa. Kun erosin ex-puolisostani, niin en tietenkään ajatellut, että pariutuminen uudelleen tässä iässä olisi helppoa. En vain ehkä ymmärtänyt, että se olisi näin vaikeaa. Tilaan edelleen Hesaria ja siinä on viime vuosina ollut useita artikkeleita parisuhteista ja pariutumisen vaikeudesta. Usein puhutaan kohtaamattomuuden ongelmasta. Koulutettu nainen haluaisi rinnalleen koulutetun miehen. Koulutettu mies taas ei välttämättä pidä naisen koulutusta niin suuressa arvossa. Varsinkin lehden kommenttiosastossa on käyty kiihkeitä väittelyitä siitä, että naisten vaatimukset ovat koventuneet. Mukava ja kiltti mies ei enää kelpaa parisuhteeseen. Kemia on yhtä kuin ulkonäkö ja niin edelleen. 

On varmasti tietyssä mielessä totta, että siihen 35-ikävuoteen nainen on parisuhdemarkkinoilla vahvoilla. Minusta on silti kummallista, että niinkin isossa asiassa kuin kumppanin valinnassa pitäisi tyytyä johonkin. Tyytyä "omaan tasoonsa". Tyytyä ihmiseen, joka ei oikeasti miellytä sinua. Sehän on yksi elämän isoimmista valinnoista. Minusta ei ole väärin toivoa ihan mitä vaan. Realismia on toki sitten se, ettei silloin välttämättä koskaan saa haluamaansa. Ja kemia ei todellakaan ole lähtöisin vain ulkonäöstä. En osaa itsekään sanoa, että mikä kaikki siinä vaikuttaa, mutta toisen ihmisen kosketus on merkittävässä roolissa. Ehkä itseäni surettaa tällä hetkellä silti tämä: ihmiset eivät enää tunnu antavan mahdollisuutta toiselle ihmiselle. Mielikuva siitä mitä haluaa voi olla niin vahva, ettei osata yhtään ajatella "laatikon ulkopuolella". Esimerkiksi minun ikäiseni mies, joka ei enää halua lapsia, ei halua edes tutustua minuun oikeasti, koska hän on päättänyt, että parisuhteessa naisen on oltava häntä 5 vuotta nuorempi. En sano, ettenkö itsekin olisi syyllistynyt tähän. Mutta tässä iässä olen oppinut sen verran, että jos ihmisen ensimmäisen kerran nähdessä ei tule sellainen olo, että tämä on ehdoton ei, niin se ihminen kannattaa nähdä uudelleen. 

Keskustelin aiheesta juuri itseäni hieman vanhemman naisen kanssa, joka asuu pääkaupunkiseudulla. Hän sanoi, että koska siellä naisia on suhteessa miehiä enemmän, niin jälkimmäisten toiminta 40+ ikäisiä naisia kohtaan on aika kamalaa. Moni sen ikäluokan nainen on luovuttanut ja hankkinut lemmikin. Osa jaksaa vielä yrittää itseään nuorempien miesten kanssa. Ihmisellä on vapaa tahto ja hänen valintansa tekevät hänet usein onnettomaksi. Niin minä sanoisin. Miehen näkökulmasta tämä on ehkä keski-ikäisen naisen hapatusta. En ajatellut hankkia koiraa vielä. 

Ja nyt olet taas yksin

Menin naimisiin 23-vuotiaana. Muistan miten peloissani olin sinä päivänä. Olin nukkunut edellisenä yönä vain muutaman tunnin ja mieskin näytti virallisissa valokuvissa väsyneeltä. Kirkon portaat olivat niin huonossa kunnossa, että meinasin kompastua niihin. Häissä ei ollut alkoholitarjoilua, koska olin silloin hyvin ehdoton sen asian suhteen. En halunnut nähdä isää humalassa sinä päivänä. Mutta samppanjaa oli niin paljon, että vieraat joivat itsensä humalaan siitä. Purin väsymystä ja kiukkuani miehen siskon puolisoon, eikä hän antanut sitä seuraavan kymmenen vuoden aikana anteeksi. 

Pelkäsin tuona päivänä kaikkea mahdollista. Mutta en pelännyt rakkautta. En pelännyt mennä naimisiin, eikä mielessäni käynyt hetkeäkään, että se voisi loppua joskus. Vaihdoin sukunimeni. Jos voisin palata takaisin tuohon hetkeen, niin halaisin 23-vuotiasta itseäni. Koska tiedän, että hän tulisi tarvitsemaan sitä tulevina vuosina. Kun rakkaus tuntui ensin voittavan kaiken, mutta siihen tuli särö heti alkumetreillä. Kun keksin haluta vauvan ja minulle sanottiin, etten tulisi koskaan saamaan lasta. Kun siitä huolimatta tulin äidiksi 25-vuotiaana ja sen jälkeen valvoin seuraavat viisi vuotta. Kun satutin ihmistä, jota minun olisi pitänyt rakastaa eniten maailmassa. Kun jouduin kertomaan lapsilleni, että muuttaisin pois kotoa. Kun 33-vuotiaana muutin ensimmäistä kertaa ikinä asumaan yksin ja nukuin monta viikkoa valot päällä. En kertonut siitä kenellekään. 

Täytin 34-vuotta ja olin hirvittävän epätoivoinen. Ajattelin, että tulen olemaan yksin koko loppuelämäni. Erosta oli kulunut vasta kuukausia, mutta olin jo ehtinyt ihastua, rakastua ja pettyä, eikä tuo mies ymmärtänyt jättää minua rauhaan. Lähdin kävelylle toisen kanssa. Hän oli todella pitkä. Oli hankalaa pitää kädestä kiinni ja kävellä samaan tahtiin. Mies oli mukava ja älykäs. Pari viikkoa ensitreffien jälkeen oli kuuma kesäpäivä ja laitoin päälleni mekon. Se oli epämukavuusalueelle menemistä, koska mekko oli lyhyt ja minulla omasta mielestäni kamalat jalat. Mietin haluaisiko mies enää nähdä minua uudelleen sen mekon takia. Jälkeenpäin hän sanoi, että jos olisin pyytänyt häntä menemään kanssani naimisiin se mekko päällä, niin hänen olisi ehkä pitänyt sanoa kyllä. Ja niin minä aloitin suhteen, parisuhteen, vaikka oli aivan liian aikaista siihen. Mies oli turvallinen ja ihana. Hän oli ensimmäinen mies eron jälkeen, jota ei pelottanut sitoutua minuun. Vaikka hän oli minua nuorempi ja lapseton. Sain toisen mahdollisuuden rakkauteen ja pilasin senkin.

Elämässä ja varsinkin parisuhteissa ei ole vain yhtä objektiivista totuutta. Me kerromme tarinoita itsellemme ja itsestämme, että pystymme jatkamaan elämää. Katsomaan peiliin päivästä toiseen. Keväällä tapahtuneen eron jälkeen ajattelin, että minun olisi pitänyt tietää paremmin. Heti suhteen alkuvaiheessa oli asioita, jotka mietityttivät minua, mutta päätin ohittaa ne. Ajattelin olevani toisenlainen ihminen. Kuvittelin, että rakkaus riittää, mutta tällä kertaa en uskonut sen kestävän loppuelämän. Halusin silti uskoa. Seuraavat viisi vuotta olivat monella tapaa raskaita. Lapseni sai diagnoosin ja kuntoutus alkoi. Kun lapsella meni huonosti, niin minullakin meni huonosti. En pystynyt hetkeksikään päästämään irti huolesta ja niinpä tein aivan liikaa. Hoidin lapsen asioita myös niillä viikoilla, kun lapset olivat isällään. Istuin palavereissa ja soittelin terapeuteille. Täytin hakemuksia. Vaikeiden vuosien jälkeen tuli viime syksy ja istuin taas koululla palaverissa. Lapsen opettaja kertoi, ettei lapsi tällä hetkellä eroa juuri ollenkaan omasta ikäluokastaan. Saatoin päästää irti huolesta ja ajatella itseäni ja mitä minä halusin elämälläni tehdä. 

Aloin haaveilla uudesta työpaikasta. Nousin sohvalta ja innostuin liikkumaan. Aloin tavata ystäviäni ja miettiä parisuhdettani. Ja minusta alkoi tuntua, etten voi hengittää. Tässä kohtaa ex-puolisoni kertoisi varmasti erilaisen tarinan. Ymmärrän häntä ja on totta, että minun puoleltani olisi ollut reilua erota heti. Mutta minä en pystynyt tekemään niin ja hän teki sen helpoksi ripustautumalla entistä tiukemmin kiinni. Ajattelin, etten voi tehdä sitä hänelle. Mutta tein paljon pahempaa, kun rakastuin toiseen mieheen. Ja mikään ei vain enää ollut niin kuin ennen. Kun kirjoitin eroamisen surusta, niin sanoin etten pelkää tunteitani. Mutta tätä minä pelkäsin. Oli monella tapaa hurjaa ihastua toiseen, kun oli keskellä eroprosessia toisesta. Ja eron jälkeen tajuta, ettei se ollut pelkkää ihastumista, vaan vielä enemmän. Pyristelin pakoon, latasin Tinderin ja ajattelin, että kyllähän minä voin päättää omasta elämästäni. Mutta mikään ei vienyt sitä tunnetta pois.

Elämäni miehet

Tämä blogi keskittyi aiemmin siihen, että miten saisin säästettyä rahaa. Mutta tällä hetkellä mielenkiintoni kohdistuu siihen, kuinka jaksan arjessa, mistä löydän lisää hyvää oloa ja millainen ihminen allekirjoittanut oikeastaan on. Ja tietenkin, kuinka ollakaan, miehiin, suhteisiin ja niiden puutteeseen. 

Minulla on ollut tässä elämässä neljä merkityksellistä suhdetta. Kaksi näistä oli pitkää parisuhdetta. Lasten isä oli oikeastaan ensimmäinen seurustelukumppanini. Hän oli paras ystäväni ja se oli kaikista pahinta avioerossa. Eroa verrataan joskus läheisen kuolemaan ja siltä se totisesti silloin tuntui. En menettänyt häntä kokonaan, en heti. Mutta välimme muuttuivat lopullisesti, kun kuvaan astui hänen nykyinen vaimonsa. Lasten isä on minulle silti aina tärkeä ja meillä on edelleen hyvät välit. Kun minulla muutama vuosi sitten epäiltiin vakavaa sairautta, niin hän siitä kuullessaan halasi minua saman tien. Erotessamme hän sanoi, etten koskaan tule olemaan hänelle yhdentekevä ihminen ja siltä se on näiden vuosien aikana tuntunut. Hän on aina auttanut, kun olen sitä tarvinnut ja tukenut minua kaikessa. 

Lasten isästä erottuani tapasin miehen, jonka kanssa ei pitänyt tulla mitään vakavaa. Tapailin häntä (jos sitä voi tapailuksi sanoa) vain pari kuukautta, mutta se tuntui pidemmältä ajalta. Hän oli hyvin erilainen mies kuin lasten isä. Suuttui helposti ja meillä olikin isoja riitoja heti suhteen alussa. Mutta myös hyviä keskusteluita ja erityisesti kemiaa ja intohimoa, jotka olivat puuttuneet aiemmista suhteistani. Ihastuin häneen nopeasti, luultavasti myös rakastuin ja kahden kuukauden päästä se lopulta kolahti hänelläkin. Sovimme, että alkaisimme seurustella ihan oikeasti. Meni päivä ja hän alkoi peruutella. Häntä alkoi pelottaa se kuinka paljon tunteita oli tullut niin lyhyessä ajassa. Hän oli muuttamassa toiselle paikkakunnalle, eikä yhtäkkiä halunnut edes yrittää jatkaa suhdetta. Kuukauden päästä mies otti minuun uudelleen yhteyttä ja halusi taas tavata, mutta alleviivasi, että meidän pitäisi olla varovaisia, ettei "siitä tulisi uudelleen niin vakavaa". Tapasin hänet vielä kahdesti ja sen jälkeen jollain tasolla ymmärsin, että sydänkin voi murtua enemmän kuin kerran ja en ehkä selviäisi toisesta kerrasta.

Jälkeenpäin pohdin, että oliko nyt minun vuoroni kärsiä. En ollut ollut kovin hyvä vaimo lasten isälle. Olin parikymppisenä vielä kovin nuori ja keskeneräinen. Ja hoidin eron lasten isästä millä tahansa mittarilla todella huonosti. Siitä huolimatta hän antoi minulle anteeksi. Ja minä annoin anteeksi tälle toiselle miehelle. Enkä päässyt hänestä kunnolla yli, vaikka olin vuosia parisuhteessa. Se hetki tuli vasta viime keväänä. Kun ajoin autoa ja vieressäni istuva mies kiusasi minua siitä, että en kai voisi ihastua itseäni niin paljon nuorempaan mieheen. Ja minä sanoin, että en, mutta todellisuudessa olin jo ihastunut, aivan hirveän ihastunut. Eikä hän hämärässä autossa nähnyt, kun punastuin.

Loppukesä, alkusyksy...

Tykkään kovasti syksystä tai sanotaanko alkusyksystä. Auringonvalo muuttuu erilaiseksi ja ilma raikkaaksi. Kaupoissa on jo suomalaisia omenia ja illat pimenevät nopeammin, joten voi sytytellä kynttilöitä. Syksy tuntuu tietyllä tavalla paluulta arkeen, vaikka tänä kesänä en ollut lomalla. Arkeen paluu on osin ollut turhauttavaa. Esikoisen kanssa tämä ensimmäinen täysi kouluviikko on kulunut kotona. Lapsella alkoi kurkkukipu sunnuntaina, mitenkäs muutenkaan kuin juuri vaihtopäivänä ja vasta kolme päivää sen jälkeen sain hänelle testiajan. Edelleen odottelemme tuloksia siitä...tuntuu hölmöltä valittaa asiasta, kun voi kuvitella miten paljon monimutkaisempaa tämä olisi nuorempien lasten kanssa. Esikoinen ei ole juuri koskaan ollut näin pitkiä aikoja yksin kotona ja vähän mietin miten hän tulee pärjäämään. Ehkä huolehdin taas liikaa.

Olen ollut viimeaikoina aika väsynyt töistä. 100% kolmivuoro on melko raskasta, vaikka uusi työyhteisö on todella kiva ja hoitajamitoituskin siellä kohdillaan. Töiden ulkopuolella olen nyt yrittänyt panostaa liikuntaan, mutta sekin tuntuu tällä vähän boheemilla luonteella ja usein aivan onnettomilla organisointikyvyillä melko hankalalta. Saatan lähteä salille tai juoksemaan siinä vaiheessa, kun pitäisi oikeastaan jo keitellä (lue: mikrottaa) lapsille iltapuuroa. Tämän seurauksena kaikki myöhästyy, lasten nukkumaanmeno, oma nukkumaanmeno ja toki aamusta kaikki on aivan levällään. Haluan muiden silmissä olla sellainen pärjäävä ja vahva ihminen ja edes kohtuullisen hyvä vanhempi. Monesti sellaista ehkä ajatellaankin ulkoapäin, mutta täällä kotona todellisuus on vähän toista. 

Keväästä on onneksi nyt jo useampi kuukausi aikaa. On enemmän aikaa siitä kun erosin ja tein sen kaikilla mahdollisilla tavoilla väärin, kun muutin kahdesti ja aika lailla yksin, kun siskoni sairaus paheni ja hän laittoi välit poikki, kun lapset olivat etäkoulussa ja esikoinen pääsi juuri ja juuri seuraavalle luokalle, kun irtisanouduin ja vaihdoin työpaikkaa ja se pelotti tosi paljon. En tiedä olenko käsitellyt eroa kunnolla tai loppuun, mutta juuri nyt en jaksa edes ajatella sitä, vaikka se kuulostaakin ikävälle. Muutettuani pois kotoa tajusin rakastuneeni toiseen ihmiseen ja se tunne vaan pyyhkäisi kaiken tieltään pois. Olen pahoillani, mutta tuota ihmistä ja sitä tunnetta en halua katua. Se muutti minua ihmisenä.

En tiedä mitä tehdä siskoni kanssa. Onko niin, että minun on vain opeteltava elämään ilman häntä ja lasten kummitätiään. Saimme puheyhteyden sattumalta takaisin kesällä, mutta nyt tuntuu olevan liian myöhäistä. Vanhempani odottavat ja toivovat minun korjaavan kaiken, mutta ei minulla ole keinoja siihen. Yritän kaikesta huolimatta keskittyä hyviin asioihin elämässä. Jos lapsilla on kaikki hyvin, niin kaikesta muusta voin selvitä. Aion selvitä. Säästän rahaa yllättäviä menoja varten ja onnistun siinä. Istun sohvalla ja katson pimenevää taivasta. Auringonlaskut ovat tämän asunnon ikkunoista erityisen kauniita. Nauran kyynelten läpi, että olen ostanut farkut, jotka eivät taida mahtua enää pesun jälkeen ja minusta on 40-vuotiaana ihan ok käyttää puseroa, jossa on mikkihiiren pää. Silitän ja halaan lapsia joka ilta ja kerron, että rakastan heitä. Olen yksin, mutta en yksinäinen. Juoksen pidempiä lenkkejä ja nostan raskaampia painoja ja siitä tulee parempi olo. Olen ollut uudessa työyhteisössä vasta vähän aikaa, mutta moni työkavereistani selvästi ilahtuu, kun tulen töihin. Eiköhän se tästä, jotenkin...

Kesä ilman kesälomaa

Tämä viikko on ollut täynnä kaikenlaisia tunteita. Viime viikolla sain kuulla, että työt eivät uudessa työpaikassa todennäköisesti jatku syksyllä. Olin tietoinen tästä mahdollisuudesta, mutta se veti silti mielen matalaksi. Viikonlopun pyörittelin asiaa mielessäni ja maanantaina soitin entiselle esimiehelleni. Hänellä oli onneksi tarjota minulle sijaisuutta heti syyskuun alusta. Olin helpottunut, sillä säästössä ei ole käytännössä mitään. Keittiöremontti maksoi kaikkinensa 14200 euroa, kun loppusummasta on otettu pois kotitalousvähennys. Budjetti meni arvioidusta yli noin 800 euroa, mikä oli minusta kohtuullista. Keittiössä piti tehdä kaikki pinnat uusiksi ennen varsinaisen uuden keittiön asentamista. Lopputulos on varsin hyvä, mutta se nieli kaiken, mitä minulla oli säästössä. Loppuviikosta sain tietää, että voisin sittenkin jatkaa nykyisessä työpaikassa, mikä oli helpotus. Viikko on silti ollut raskas, sillä olen ollut huolissani sairaasta läheisestäni. Töissäkin on ollut melkoisen kuormittavaa, vaikka uusi työpaikka on edelleen kiva ja mielenkiintoinen. Olen tuntenut riittämättömyyttä niin työntekijänä kuin ihmisenä töiden ulkopuolella. Tuntuu etten riitä vanhempana ja muissakin ihmissuhteissa olen aina joko liikaa tai liian vähän.

Uudessa työpaikassa ei olla automaattisesti maksettu viiden vuoden kokemuslisää ja todella toivon, että se maksetaan takautuvasti, kun asiasta nyt mainitsin. Eihän kysymys ole isosta rahasta, mutta palkka laski muutenkin noin sadalla eurolla, koska uudessa työpaikassa minua ei ole vielä perehdytetty osaston kaikkiin töihin. Yritän saada säästettyä noin yhden palkan verran puskuriin sen varalle, että töissä tulee katkoksia. Silloin ei tarvitsisi turvautua ensimmäisenä luottokorttiin tai vanhempiin. Exän ja minun omistama asunto oli tarkoitus laittaa myyntiin syksyllä, mutta ex-puoliso vielä arpoo, jos hän sittenkin ostaisi sen itse. Mikäli ex-puoliso ostaisi asunnon tai se saataisiin myytyä, pystyisin maksamaan perheensisäisen lainan kerralla pois ja säästöön jäisi silti kymppitonni. Ja viemään lapset vaikka ensi keväänä ulkomaanreissulle, jos tämä koronahässäkkä alkaa vihdoin rauhoittua.

Ensimmäinen kesä pitkästä aikaa, kun minulla ei ole kesälomaa. Lapset ovat saaneet viettää aikaa keskenään ja mitään kesäreissuja ei olla tehty. Vähän kurjaa ja tämän kevään jälkeen olisin kyllä kesälomaa kaivannut, mutta elämässä asiat eivät vain mene sillä tavalla. Jospa yrittäisin jatkossa pitää itsestäni taas vähän parempaa huolta, mennä nukkumaan ajoissa ja olla murehtimatta tätä elämää yömyöhään. On hirveän vaikeaa tehdä asioita oikein. Pitää itsestä huolta, pitää muista huolta. Ennen katsoin luottavaisena tulevaisuuteen ja nyt kun mietin syksyä, niin näen vain pimeää. Valoisampia aikoja odotellessa...

Tinderistä ja kaikesta muusta

Keittiöremontti valmistui viimein, mutta laskua siitä ei ole vielä tullut. Olen sormet ja varpaat ristissä odotellut laskua, koska se paljonko budjetti ylittyy määrittää aika pitkälti tämän kesän hankinnat. Lastenhuoneeseen tarvittaisiin pari kirjahyllyä ja minä tarvitsisin pyörän. Pyykinpesukone olisi myös varsin siisti juttu, mutta en ole aivan varma miten sen sijoittelisi tuohon pienehköön kylpyhuoneeseen. Pärjäilin ihan hyvin taloyhtiön omalla koneella, mutta se meni vaihtoon ja uutta ei ole kuulunut. Olen siis pessyt pyykkiä ex-puolison luona ja vanhemmilla. Puolensa ja puolensa kummassakin...

Lapsilla alkoi kesäloma ja siinä sai vanhempikin vähän huokaista helpotuksesta. Kaikenlaisia hoidettavia asioita olisi vielä, mutta olen saanut niitä hitaanlaisesti eteenpäin. Tälle keväälle on mahtunut paljon (liikaa) isompia ja pienempiä muutoksia. Toukokuussa oma jaksaminen alkoi olla vähän huonolla tolalla, vaikka en ensin tajunnutkaan sitä itse. Paino laski, kun unohdin syödä ja syöminen tuntui hankalalta muutenkin. Nukkumaanmeno venyi, mutta uni loppui silti aamukuudelta. Päätin ladata Tinderin, vaikka jollain tasolla tajusinkin olevani melko sekaisin kaikista muutoksista. Ja mitä hyvää siitä seurasi? No ei mitään. Työkaveri on eronnut parisuhteesta vuosi sitten ja hänestä Tinder on parasta ikinä. Mitäpä sanoisin siitä itse...se sopii ihmisille, jotka haluavat tavata (varsin kevyissä merkeissä) muita ihmisiä (kyllä, monikossa), jotka myöskin tapaavat muita ihmisiä. Eikä siinä mitään. Joillekin sellainen sopii ja ymmärrän aivan täysin tuon, että parisuhteesta ei haluta siirtyä parisuhteeseen. Olen kokeillut sitä itsekin huonolla menestyksellä. Mutta minä en ole myöskään mikään välipysäkki miehelle, joka oikeasti haluaa parisuhteen (tai sanoo haluavansa sellaisen, totuus voi sitten olla jotakin muuta).

Ihmisen muisti on hirmuisen lyhyt. Olen ollut tässä tilanteessa ennenkin, eronnut pitkästä suhteesta, mutta unohtanut silti millaista se on. Muistin kyllä paniikin, joka valtasi yksin ollessa. "Mitä nyt tapahtuu, olenko nyt yksin aina?" Hirveän kiireen löytää jotakin, oikeastaan mitä tahansa, joka helpottaisi kipua, epävarmuutta ja pelkoa. Jonkun joka sanoisi, että kaikki käy hyvin. Pitäisi sylissä ja toisi lohtua. Vaan ei se toimi sillä tavalla. Toinen ihminen ei voi pelastaa toista, eikä se ole kenenkään tehtävä. Minkä olin unohtanut oli se, että yhtäkkiä en oikeastaan tiedä kuka olen. Olen joutunut etsimään rajojani uudelleen, miettimään mikä tuntuu hyvälle ja mikä ei. Olen opetellut sanomaan ei ja en halua. Olen kuunnellut ex-puolison tilitystä siitä, kuka tai mikä olen ja miettinyt, että tunsiko hän minua lopulta ollenkaan ja annoinko hänen edes tuntea. Olen käynyt keskustelua edellä mainitussa Tinderissä ja käynyt parillä treffeillä. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin löysin sieltä kyllä pari ihan mukavaa ihmistä ja kumpikin heistä sanoi minusta oikeasti kivoja asioita. Mutta totesin sitten, että en halua aloittaa nyt mitään uutta yhtään kenenkään kanssa, vaan ehkä ennemmin keskittyä itseeni. Terapeutti peukutti tätä ihan täysillä.

Olen alkanut listata asioita, jotka tuovat minulle hyvää mieltä. Olin tehnyt tällaisen listan aika lailla eron aikoihin, mutta huomasin, ettei se toimi ollenkaan. Listasin siinä asioita, joista minun pitäisi pitää ja pitäisi tehdä. Nyt olen listannut sellaisia, mitä oikeasti haluan. Lisäksi Helsingin sanomissa oli hyvä artikkeli Yalen suosituimmasta kurssista Science of Wellbeing. Kuulostaa melkoiselta self-helpiltä, mutta pääpointeissa oli kyllä oikeasti järkeä. Tässä muutama niille, jotka eivät ole ko. artikkelia lukeneet (taitaa olla maksumuurin takana): 

- Ole kiltti toisille ihmisille

- Elämys tekee onnelliseksi, tavara ei 

- Muiden ihmisten kanssa on hyvä olla 

- Iloitse pienistä ja suurista asioista 

- Tunnista mistä pidät, mihin haluat uppoutua ja tee sitä säännöllisesti 

- Nuku vähintään seitsemän tuntia yössä ja harrasta liikuntaa kolmesti viikossa. 

Nämä ovat ehkä perussettiä monelle, mutta minulle tekee hyvää kirjoittaa ne ylös ja miettiä niitä todella. 

Eron jälkeistä terapiaa

Blogi jatkaa ihan muissa kuin talousasioissa. Tälle keväälle on mahtunut kaikenlaista ja tilanne tuntuu elävän koko ajan. Keittiöremontti toivottavasti valmistuu entisessä kodissani ensi viikon aikana, ja sitten voidaan alkaa miettiä aikataulua asunnon myynnille. Toisaalta tuntuu siltä, että tässä kohtaa voisi pitää pienen hengähdystauon kaikesta, mitä ei ole pakko tehdä. Minä jatkan perehtymistä uuteen työpaikkaan ja lapset tarvitsevat paljon tukea kevätlukukauden viimeisiin päiviin. Yritin samalla kerätä voimia auttaa huonossa kunnossa olevaa siskoani, mutta hän möksähti minulle ja laittoi välit poikki.

Kun erosin lasten isästä, elin seuraavan puoli vuotta huoletonta sinkkuelämää. Juuri ennen kuin tapasin ex-puolisoni aloin ymmärtää, että jossakin kohdassa voisi olla hyvä surra mennyttä eroa ja sitten olinkin melkoisen huonossa kunnossa seuraavat puoli vuotta. Nyt ajattelin olla asiassa vähän viisaampi. (Siinä määrin kun se on mahdollista tämän loputtoman härdellin keskellä.) Olen käynyt pariin otteeseen kosmetologilla, koska huomasin, että on uskomattoman rentouttavaa maata lämpimien pyyhkeiden alla, kun joku taputtelee kasvoihin ties mitä naamioita. Lisäksi aloitin terapian, koska tajusin, että ongelmani aiheuttavat valtavasti ongelmia myös kaikissa ihmissuhteissani. Yksi asioista, mitä terapiassa yritetään ratkoa, on minun hieman mutkikas suhde omaan kehooni. Tämä oli ensimmäinen tehtävä, mikä terapiassa piti tehdä, kirjoittaa kirje omalle keholle. Jo otsikko oli minusta hankala...

Rakas keho

Minulla on sinua kohtaan ristiriitaisia tunteita. Toisaalta arvostan sinua. Olet antanut minulle kaksi lasta. Olet aina ollut kohtuullisen terve ja toimiva, vaikka valintani eivät ole tehneet sitä helpoksi. Olen harrastanut liikuntaa hyvin vaihtelevasti ja epäsäännöllisesti. Kun elämässä on ollut vastamäkeä, olen jäänyt karkkipussin kanssa sohvan nurkkaan murehtimaan. Painoni nousi ylipainon puolelle ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten. Minun elintavoillani se ei ollut yllätys, mutta olin vihainen sinulle. Yritin aloittaa laihduttamisen monta kertaa, mutta se jäi aina yritykseksi. Viime vuoden lopulla jokin muuttui ja aloin käymään kuntosalilla säännöllisesti. Aloin treenata vapaapainotreeniä ja se oli valtavan palkitsevaa. Tuntui, että teimme yhteistyötä. Vaikka olit valokuvissa keski-ikäinen täti, olit myös sitkeä. 

Edelleen mietin usein sitä, miltä näytit ennen raskauksia. Toisaalta muistan myös sen, etten pitänyt sinusta enempää kuin nyt, vaikka vatsani oli silloin litteä. En pidä siitä miltä näytät, mutta olen saanut sinusta positiivista palautetta kolmikymppisenä enemmän kuin siihenastisen elämäni aikana. Pelkään vanhenemista, ettei 40:nen ikävuoden jälkeen enää ole "elämää". Pelkään etten saa enää uutta mahdollisuutta parisuhteeseen. Pelkään saavani sen ja valitsevani taas väärin. Ajattelen, että kaikki riippuu sinusta, vaikka tavallaan tiedän ettei se ole totta.

Olen pahoillani siitä, ettet sinä riitä minulle. Tarkoittaako se sitä, että katson samalla tavalla muita ihmisiä. Eivätkö hekään riitä sellaisena kuin ovat? Ja onko se yksi syy siihen, että parisuhteeni ovat epäonnistuneet? Haluan pitää sinusta huolta, että pysyt toimintakykyisenä ja minä voin tehdä työtäni, jossa fyysinen toimintakyky on tärkeää. Haluan myös jatkaa liikunnan harrastamista ja rikkoa siinä rajojani, saada onnistumisen kokemuksia sinusta ja sinun kanssasi. Toivon, että tulevaisuudessa tulemme toimeen paremmin. Huomaan, että suhtautumiseni sinuun on muuttunut viime  aikoina. Ulkonäön kehuminen ei muuta minun suhdettani sinuun, mutta konkreettiset teot muuttavat. Omien pelkojen kohtaaminen. Sitä minä yritän nyt harjoitella.

Sellainen tehtävä...terapeutti sanoi, että tämä on tämän hetken tilanne, mutta siitä on mahdollista päästä eteenpäin. Hassua, mutta ensimmäistä kertaa todella uskon niin.

Uudessa kodissa

Istun uuden vuokra-asuntoni sohvalla. Ulkoa kuuluu lokkien huutoja ja yläkerrasta lapsiperheen ääniä. Minun lapseni ovat isällään ja tänään olin ensimmäistä päivää uudella työpaikalla. Väsyttää ja itkettää. Tuntuu, että tässä hetkessä on hirveän paljon kaikkea. On ex-puoliso, joka suree edelleen ja välillä vetää minut mukaan suruunsa. On esikoinen, joka on mielettömän ihana ja viisas lapsi, mutta ei hän vain pärjää erityislapsena tässä kotikoulussa, eikä minulla ole vanhempana riittävästi resursseja tukea häntä. On yhteishuoltajuus, joka ei vaan ikinä toimi, vaikka lasten isä oli ennen paras ystäväni. Ja sitten se asia, mitä yritän olla ajattelematta. Läheiseni on sairastunut, enkä voi tehdä juuri mitään auttaakseni häntä. Pitääkö minun todella vain katsella sitä vierestä. Tätä olen miettinyt viime päivät. Elämä ei ole reilu, eikä se tunnu reilulle, mutta iso osa näistäkin suruista on ihan omia valintojani. Niiden kanssa pitänee siis vain elää.

Ex-puoliso jäi asumaan yhteiseen kotiimme ja sen myyntiä oli tarkoitus harkita vasta syksyllä. Korona aiheutti kuitenkin sen, että häneltä loppuivat kesäksi työt, joten suunnitelma meni uusiksi. Tarkoitus on laittaa asunto myyntiin heti kun keittiöremontti on saatu päätökseen. Lisäksi otin käyttöön Nordean lyhennysjouston ja asuntolainasta maksetaan vain korot. Sitä näyttäisi riittävän ainakin vuodeksi, mikäli nyt iskee joku toinenkin taloudellinen katastrofi. Tämä toisaalta helpottaa omaakin tilannetta siinä mielessä, että ex-puoliso maksaa toisen asunnon asumiskulut nyt kokonaan itse. Lisäksi sain päätöksen yksinhuoltajakorotuksesta, joka olikin noin 125 euroa lapsilisien päälle ja asumistuki enemmän kuin laskuri antoi eli 120 euroa. Tänään selvisi myös tuleva bruttopalkka, joka on ilman vuorotyön lisiä reipas 2400 euroa. Minulle maksetaan alinta palkkaluokkaa, koska olen talossa uutena työntekijänä. Saan siihen päälle kyllä 5 vuoden kokemuslisän, joka nostaa palkkaa 175 eurolla. Tein aiemmassa työssäni 90% työaikaa ja nyt satasta, joten käytännössä palkka pysyy suurinpiirtein samana. 

Muutto on onneksi suurimmaksi osaksi ohi. Lapset ovat kovasti tykästyneet uuteen asuntoon ja sen pihapiiriin, vaikka tässä on varsin kummallinen pohjaratkaisu ja ikkunoiden välistä tuulee sisään. Tämän hetken tuntemukset uudesta työpaikasta ovat hyvät, vaikka perehdytys on raskasta. Ja koska asiat eivät aina mene, niin kuin suunnittelee on elämässäni nyt eräs ihminen, josta Vesala on sanonut minua paremmin:

"Jotenkin tajuun

Ihan vähän ennen suuteluu

Et tää voi päättyä

Mut ei voi koskaan unohtuu

Me ollaan ikuisesti

Mutta ikuisuus

Voi olla yllättävän lyhyt hetki

Me ollaan loppuun asti, vaikka

Loppu saattaa tulla yllättävän nopeasti

...

Meil ei oo suunnitelmii

Meil ei oo telkkarii

Mut sun kaa tuntuu

Et on lippu kaikkiin laitteisiin"

.-Vesala, Kuningas

Talousmenot uusiksi

Tällä viikolla alkaa muutto uuteen kotiin. Se on kohtuullisen siistikuntoinen 50-luvun kerrostalo-asunto. Kylpyhuoneremonttia ei ole vielä tehty ja kylppäri on sen näköinen. Lisäksi pitkään vuokralla olleen asunnon seinissä ja lattiassa olisi paljonkin sanomista. Asunto on silti valoisa, siinä on iso makuuhuone lapsille jaettavaksi (tosin nyt jo on ehdoteltu, että äiti voisikin oikeastaan nukkua olohuoneessa, että saisivat omat huoneet), vuokra on kohtuullinen ja sijainti tosi hyvä. Vielä en tiedä asumistuen todellista määrää ja päätöstä saa varmaan tässä maailmantilanteessa odotella.

Menot tulevat kasvamaan, kuinkas muutenkaan, kun niitä ei ole toinen aikuinen jakamassa. Ne kasvavat myös siinä mielessä, että maksan kirjaimellisesti vapaudestani. En ala nyt vääntämään exän kanssa raha-asioista, vaan maksan ainakin kesän yli isomman osan kustannuksista.

Menot:

laina 570
vastike 251
autopaikka 13 (pidetään vielä varalta)

Nämä kustannukset menevät jatkossakin minun tililtäni

vuokra 753 (sisältää autopaikan)
puhelin 25
internet 30 (uusi meno, pitää hankkia oma laajakaista)
vakuutukset 70 (maksan sekä vanhan kodin että uuden kotivakuutukset, arvio nostosta 20)
autovero 25 (auto meni vielä katsastuksesta läpi!)
sähkö 50 (maksan sekä vanhan kodin että uuden sähköt, arvio nostosta 15)
koulumaksu 50 (lasten koulun tukimaksu, tätä ei tarvitse maksaa kesä-, heinä- ja elokuussa)
liittomaksu 30
ruoka ja bensa 500 (arvio, saa nähdä miten käy, mutta ei mielellään tämän yli)
lasten kuukausiraha 40 (yhteensä, saavat isältään erikseen)
netflix ja HBO 25 (näistä pitäisi lopettaa jälkimmäinen)
digi-hesari 10
hyväntekeväisyys 35 (Amnesty ja Interpedia)
kuntosali 39 (huhti- ja toukokuussa jäsenyys menee vielä Smartumista)

Kaikki yhteensä noin 2515 euroa

Lisäksi: maksan perheensisäistä lainaa 200 eurolla kuussa. Lainaa jäljellä huhtikuussa 8100 euroa. Sijoituksiin menisi jatkossa 150 euroa, 50 euroa Seligson ja 100 Nordnet. Katsotaan joudunko karsimaan tästä. Lasten menoihin lasten isän kanssa yhteiselle tilille jatkossa 80 euroa kuussa? Nyt lasten isä olisi minulle näistä velkaa 200 euroa, joten en laita sinne vähään aikaan mitään.

Menot näiden jälkeen: 2945 euroa

Tulot

Palkka 2050 (nettopalkka? Todellisuudessa en vielä tiedä mitä tulen tienaamaan. Palkka on erikoissairaanhoidon puolella ainakin satasen verran huonompi, mutta jatkossa teen 100% työaikaa)
Lapsilisät 300 (yh-korotuksella)
Asumistuki 70 (vielä kysymysmerkki)
Vammaistuki 0 (lasken pyöreät nolla, koska tästä ei voi tietää jatkuuko ollenkaan, aiemmin korotettuna 215 euroa/kk)
620 (ex-puoliso maksaa minulle "vuokraa" asumisestaan vanhassa asunnossa. Tässä on huomioitu se, että hän pärjäisi satasen vähemmällä, jos asuisi vaikka kaksiossa, joten tulin kuluissa vastaan. Ehkä voin vähentää ne, kun asunto myydään, tai sitten en...en halua ajatella asiaa)

Tulot yhteensä: 3040 euroa

Tiukalle menee...Lopetin nyt sentään Oslo skin labin tilauksen, se vielä nousi, oli 39 euroa kuussa jatkossa. Mutta vanhassa asunnossa tehdään keittiöremonttia ja joudun todennäköisesti maksumieheksi siinä (toki ensin huomioidaan viime keväänä tehty ja maksamani remontti, mutta keittiö tulee kalliimmaksi). En pysty pitämään lomia ennen uuden työn alkamista kuin viikon, joten ne maksetaan minulle rahana. Lisäksi tulen saamaan 40-vuotissynttärilahjaksi vanhemmiltani 1000 euroa. Voin sanoa, että jälkimmäistä on pistetty jo etukäteen menemään. Olen tilannut kaikenlaista internetistä, osa tarpeeseen ja osa ei. Lapset olivat nyt isällään yli pari viikkoa putkeen (pitempi vaihtoväli koronan takia), joten olen käynyt töissä ja asunut väliaikaisesti vanhempieni luona (vanhemmat mökillä siis). Olen käynyt pitkästä aikaa saunassa, kun vanhemmilta sellainen löytyy ja onnistunut käymään juoksulenkillä eksymättä (miinus ensimmäinen kerta). Vähän kerrallaan eteepäin.

Ajatuksia surusta

Olen toista kertaa tilanteessa, jossa pitkä parisuhde päättyy eroon. Sillä on isoja käytännön vaikutuksia elämään talousmielessä, mutta silti ero vaikuttaa eniten tunnetasolla. Puhutaan rakkauden loppumisesta, mutta eihän se ole loppunut mihinkään. Kuinka moni lopulta eroaa sen takia...rakkaus ei lopu, mutta ei se yksistään riitä pitämään suhdetta kasassa. Lehdistä saa monesti lukea tarinoita pitkään yhdessä olleista pariskunnista, jotka kertovat mikä on heidän pitkän suhteensa salaisuus. Minä olen sitä mieltä, ettei mitään salaisuutta ole. On vain onnea, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mikään parisuhde ei kestä loputtomasti ylämäkeä ja sitä elämä voi tarjoilla aivan sattumanvaraisesti.

Minä olen se, joka oli aloitteellinen eron suhteen, ja joka lopulta muutti pois. En sure pelkästään sitä, että olemme eronneet, vaan myös sitä, miten paljon se satuttaa ex-puolisoa. Hän syyttää minua vääristä valinnoista, siitä etten tehnyt tarpeeksi sitä ja tätä, etten halunnut yrittää enää. Hänellä on siihen oikeus ja ehkä minun kuuluukin kantaa hänen suruaan. Ehkä se on minun osani. Mutta suru ei katso aikaa eikä paikkaa. Ei sitä olenko töissä vai kotona. Ovatko lapset luonani vai eivät. Vaikka yritän paeta sitä. Vaihdan autoradion kanavaa, jos joku laulaa rakkaudesta. Käännän katseeni pois kun juoksulenkillä tulee vastaa pariskunta. Mutta ei se auta. Sekoitan töissä antibioottia ja joudun pysähtymään hetkeksi, koska tuntuu etten voi hengittää. Kyyneleet alkavat valua kesken kauppareissun. Alan itkeä autossa liikennevaloissa, enkä huomaa valon vaihtumista.

Olen ennen kaikkea tunneihminen ja näissä tilanteissa saan maksaa siitä. Nuorempana häpesin sitä, että itken vähän joka tilanteessa. Vastaavasti myös nauran paljon ja kykenen tuntemaan valtavasti rakkautta ja iloa. Jos jotakin ei voi muuttaa, se pitää vain hyväksyä. Käyn tunteella, mutta en pelkää tunteitani. Väistelen surua vielä, tiedän sen. Mutta kohta tulee se hetki, kun otan sitä kädestä kiinni ja annan sen kulkea vierelläni. Tulen suremaan vielä pitkään, mutta tämä suru ei riko minua.

Kun parisuhteen riski toteutuu

Niin tässä sitten kävi, mitä pahoin pelkäsin ja ensi kuussa muutamme lasten kanssa vuokra-asuntoon. Onneksi muuttoa ei tarvinnut toteuttaa vielä kuun alusta ja loppukuusta minulla on vapaapäiviä ja aikaa järjestellä ja siirtää tavaroita. Melkoinen puristus siitä varmasti taas tulee, mutta todennäköisesti tavarat ja asiat alkavat olla kohdillaan, kun uusi työ alkaa. Elämä ei katso sitä, mikä on sopiva ajankohta muutoksille ja nyt ne tulivat minulle kaikki kerralla. Toki saan katsoa itsekin peiliin tässä asiassa. En ole vielä laskenut kaikkia kustannuksia, enkä edelleen tiedä tulevaa bruttopalkkaani, mutta linkkaan kaksi hyvää blogikirjoitusta aiheesta. Erosta selviää kyllä. Ollaan sinnikkäitä!

Yksinhuoltajan selviytymisopas: Parisuhderiski

Holvin hoitaja: Avioero - taloudellinen katastrofi jonka puolet meistä käy läpi

Välipäivitys

Ei mitään akuuttia, mutta tämä postaus menee enemmän sinne elämän piikkiin. Listaan muita kuin talousaiheisia blogeja, joita seuraan säännöllisesti.

Jokin aika sitten kuvittelin tykkääväni sisustamisesta. Käytin palon aikaa siihen liittyvien blogien seuraamiseen. Marraskuun lopussa heräsin siihen, että sisustus ei kiinnosta minua pätkääkään ja haluan vain nostaa raskaita painoa kuntosalilla :D. No jaa...blogien lukeminen jäi vähemmälle, mutta on totta, että olen esteetikko ja kodilla on minulle aina väliä, vaikka se suurimman osan aikaa onkin melkoisessa epäjärjestyksessä. Siskon puoliso vitsaili, että ehkä asunnon sisustus tuli valmiiksi ja sen takia loppui into koko hommaan, mutta ei...olisi täällä vielä vaikka ja mitä. Saatan edelleen istua sängyllä tietok...kirjan kanssa ja katsoa, miten auringonvalo taittuu vanhan kirjahyllyn pinnasta tai valaisee harmaata seinää. Ilahdun tämmöisistä asioista edelleen, vaikka pakonomainen sisustusinto on ehkä nyt mennyttä. Mutta niihin blogeihin.

Sunnuntai on sisustusblogi, jota edelleen seuraan. Aivan mieletön vanha talo, jota on kunnostettu taidolla ja samoin sen pihapiiriä. Ihania valokuvia. Kehitin melkoisen pakkomielteen yläkerran puputapettiin ja sitä piti tulla omaankin kotiin...tulin sitten vanhoja tapetteja repiessä järkiini kyllä.

Uusi muusa on Eeva Kolun blogi, no jaa, vähän kaikesta. Eeva on ihan huikea kirjoittaja, jonka edellinen blogi Kaikki mitä rakastin oli minulle kolmekymppisenä vähän samanlainen kokemus kuin Aila Meriluodon Vaarallista kokea romaanin lukeminen parikymppisenä (pitäisi lukea se taas uudelleen). Niiden jälkeen mikään ei ollut aivan samalla tavalla kuin ennen, mutta samalla tuo blogi ja romaani, vähän samoin kuin Uusi muusakin, oli kuin olisi tullut takaisin kotiin. Eeva osaa suositella parhaat kirjat, leffat ja tv-sarjat. Ja sanoittaa sen, miten pihalla ja keskeneräinen sitä voi olla vielä näin oikeasti aikuisena. Ja että se on tosi ok, jatketaan mokailua!

Iidan matkassa kertoo Iidan ja hänen lapsensa elämästä. Iida on ihanan aito ja konstailematon. Blogi oli jossain vaiheessa kuuma puheenaihe, kun Iida kirjoitti sinne (ja antoi aiheesta haastattelun Helsingin sanomiin), ettei oikeasti tiennyt lapsensa isää ennen tämän syntymää. Rohkea nainen, koska sai aiheesta valtavasti kuraa niskaansa. Iidan blogissa on myös tosi hyviä gluteenittomia reseptejä.

Souvenirs ei ole varsinainen sisustusblogi vaan tämmöisen esteetikon taivas. Aivan mielettömiä kuvia varsinkin luonnosta.

Listaan vielä Kirpparikeijun kotona, vaikka en tiedä päivittyykö se enää. Tavallaan siellä(kin) sisustetaan, mutta blogissa on parasta sen kirjoittajan mahtava elämänasenne. Kaiken voi korjata tai tuunata. Voin vain ihailla miten kätevä hän on käsistään. Ja luulen, että meillä osuisi todellisessa elämässä huumorintaju yksiin. Olen blogia lukiessa nauranut monet kerrat ääneen.

Tällä kertaa vähän kevyemmissä merkeissä...

Helmikuun palkkapäivä ja paska kevät

Hieman huomiota herättävä otsikko, mutta näillä mennään...

Helmikuussa palkkaa tuli nettona 2360 euroa. Veroprosenttini on varmaan liian matalalla, mutta en korjaa sitä nyt, koska syksyn tilanne on vielä auki. Nyt nimittäin kävi niin, että vaihdan kaikesta huolimatta työpaikkaa. Irtisanoudun tämän kuun aikana ja uusi työ alkaa toukokuun alussa. Työsopimus on vain kesän ajaksi ja jatkosta en vielä tiedä mitään. Vaihto vakituisesta työstä sijaiseksi on tietenkin tavallaan vähän hullua, mutta käytännössä töitä hoitoalalla riittää ja olen tällä hetkellä vain todella kypsynyt nykyiseen työpaikkaan. Ei ole silti mitenkään mahdoton ajatus, että palaisin vielä takaisin. Mutta nyt haluan kokeilla jotakin uutta. Huolimatta siitä, että kahden lapsen elatusvelvollisuus ja asuntolaina painavat taka-alalla...

Uuden työn varsinainen palkkakaan ei ole vielä tiedossa :D, mutta kolmivuorolla jatketaan ja siirryn tekemään 100% työaikaa, joten todennäköisesti palkka ei ainakaan laske. Helmikuussa säästäminen oli vain kaunis ajatus, koska käytin yksityisen puolen lääkärikäynteihin noin 500 euroa ja lisäksi ostelin kaikenlaista. Kaikki ostokset eivät edes ehtineet tulla maksettavaksi luottokortille maaliskuun puolella, vaan maksoin nyt noin 150 euroa sillä tekemiäni ostoksia ja saman verran jäi vielä huhtikuulle. Tuossa ei ole edes kaikki, vaan lisäksi käytin noin 70 euroa Madaran 40% alessa. Junalippuihin meni noin 100 euroa, mutta vastaavasti sain vanhemmiltani saman verran rahaa. Vuosilomani kotiympyröissä vaihtui reissuun eteläiseen Suomeen, koska halusin käydä katsomassa siskoani. Jos tässä varsin raskaassa keväässä on jotakin hyvää, niin se, että olemme taas hyvissä väleissä, ja koska hän tarvitsee minua nyt, niin haluan siihen panostaa. Näiden maaliskuun menojen jälkeen säästössä on enää 2300 euroa (ja sekin edelleen aika lailla korvamerkattu keittiöremonttia varten). Seligsonin rahastot ovat pysyneet vielä plussalla, mutta Nordnetin rahastot menivät nyt ensimmäisen kerran alle hankintahinnan. Näiden kaikkien arvo oli tänään yhteensä 5100 eli ovat tulleet alas 750 euroa.

Keittiöremontin piti alkaa jo, mutta remonteilla (ja varsinkin niiden tekijöillä) on taipumusta hieman elää ja tällä hetkellä remontti todennäköisesti alkaa maaliskuun lopussa. Alunperin sovimme puolison kanssa, että hän hoitaa lähes kaikki remonttiin liittyvät asiat, koska minä hoidin viime kevään remontin, mutta sekin on muuttunut. Suoraan sanottuna tilanne on se, että parisuhteessa ei mene hyvin ja se heijastuu nyt kaikkeen. Ihmiset monesti pitävät minua vahvana, mutta usein mietin, että se ei ole totta. Jonkun on vaan lopulta hoidettava asiat ja nähtävästi se olen taas kerran minä. Innostus käydä kuntosalilla ei ole vielä hävinnyt ja vapaapainotreeni etenee hyvin. Jos nostan penkistä tämän kuun aikana 40kg, niin olisi aika jees. Oli mahtavaa nähdä reissussa pitkästä aikaa vanhaa ystävää ja todeta, että vitsit me ollaan kyllä molemmat sinnikkäitä. Ystävyys on kestänyt jo 27 vuotta ja sinä aikana kumpikin meistä on kokenut monenlaista. Kaikesta ollaan silti selvitty. Sitä yritän toistella itselleni nyt.

Tammikuu, kun elämä heittelee...

Tammikuussa palkka verotettiin vielä vanhalla verokortilla, jossa oli huomioitu kotitalousvähennys. Tämän takia sainkin aika ennätysmäärän nettona. Palkka oli noin 3100 euroa + normaalit vammaistuki 215, lapsilisät 200 ja puolison minulle maksama 515 euroa (lainalyhennys, vastike ja osuus sähkölaskusta). Sain aika hyvin rahaa säästöön tulevaa keittiöremonttia ajatellen (säästössä on nyt lähemmäs 3000 euroa). Myös helmikuu on perinteisesti ollut hyvä palkkakuukausi, koska joulun ja uudenvuoden lisät tulevat silloin. Remonttia on tarkoitus aloitella helmikuun lopussa ja keittiön purkamiseen pitää varata ainakin viikko aikaa.

Tämä viime postauksessa mainittu ikäkriisi elää ja voi hyvin. Alkuvuosi onkin ollut sen takia melkoista pyöritystä. Liikuntaa olen harrastanut samaan tahtiin ja kuntosalilla laitteet ovat vaihtuneet vapaisiin painoihin. Tavallaan yksinkertaista, mutta älyttömän kiinnostavaa. Salilla saa taatusti muiden huomion, kun alkaa värkkäämään penkin kanssa (en ole vielä nähnyt lähisalilla naisia nostamassa siinä :D), mutta en ole antanut sen häiritä. Töissä taas oli työkierto päättymässä ja paluu omalle osastolle alkoi tympäistä siihen malliin, että päätin hakea töitä muualta. Pyysin esimiestä suosittelijaksi ja tässä vaiheessa minusta tulikin yllättäen hyvin kiinnostava henkilö. Työpaikastani on jatkuvasti lähtenyt ihmisiä muualle, koska työssä on enemmän vastuuta kuin ehkä muissa paikoissa keskimäärin ja henkilömitoitus on pieni. Esimies alustavasti puhui minut jäämään sillä, että järjesti työkierrolle jatkoa ja lupaili tulevaisuudessa siirtoa tuolle osastolle, jossa olen tykännyt olla. Tämä aiheutti omalla osastollani pientä kitkaa, koska en ollut suinkaan ainoa, joka olisi halunnut jäädä kiertoon. Olen nyt tehnyt tätä vuodenvaihteen kuuden viikon listaa 100% työajalla. Tarkoitus oli jatkaa sen jälkeen 78% työaikaa, mutta nostinkin sen 90%, hui. Saapa nähdä miten arki pyörii tällä yhdistelmällä.

Rahastosijoituksia olen aiemmin tehnyt 150 eurolla kuussa, mutta nyt kun palkkaa alkaa tulla hieman enemmän, niin laitan jatkossa niihin 200 euroa. Pieniä summia vielä toki, mutta tulossa on keittiöremontti ja auton katsastus koittaa maaliskuussa. Auto on pärjännyt syksyn jälkeen mukavasti. Pisteet isälle siitä, kun löysi ja korjasi siitä pari isompaa vikaa. Uuteen autoon on keittiön jälkeen silti pakko alkaa säästämään...ja säästämään muutenkin sillä eihän elämästä koskaan tiedä...Rahastoihin olen nyt laittanut rahaa Seligsoniin 1750, arvo nyt 2220 euroa ja Nordnettiin 3100, arvo nyt 3630 euroa, yhteensä 5850 euroa. Näistä 2500 on Superrahasto Suomessa, jonka olen korvamerkannut lapsille. Kustannan sieltä tulevaisuudessa ajokortit ja muut, kun se on ajankohtaista.

Oulussa loppui lauhempi jakso ja säätiedotus lupaa pakkasia. En tykkää kylmästä yhtään, mutta on tämä silti ollut kummallista tähän aikaan vuodesta. Omat ajatukset ovat ehkä liikaakin keväässä. Hiukan hirvittää mihin kaikkeen tämä ikäkriisi lopulta johtaa, mutta toisaalta olen huomannut, että liikä kiltteys ei toisaalta yhtään mihinkään.