torstai 17. marraskuuta 2016

Lokakuun ylimääräiset menot ja marraskuun palkkapäivä

En ole nähtävästi kirjoittanut lokakuun ylimääräisistä menoista. Menoja näyttäisi olleen 110 euroa...en kyllä tiedä onko se mahdollista. Eli olen varmaan unohtanut merkata jotakin :D. Lokakuussa Visa-korttimaksu oli noin 48 euroa (Netflix ja vitamiineja, pitäisi varmaan lisätä tuo Netflix säännöllisiin menoihin). Kävin kirpputorilla, ostin lapselle vaatetta, piti ostaa kaverisynttäreille lahja ja lapselle uusi puhelin (sen kastuneen tilalle). Lisäksi ostin uuden ripsarin, mutta se mahtui ruokabudjettiin.

Marraskuussa nettopalkka oli 1821 euroa + asumistuki, lapsilisät yh-korotuksella, yksityisen hoidon tuki osittaisesta työajasta ja vammaistuki eli yhteensä 2558 euroa. Kiinteät menot olivat yhteensä 2235 euroa. Laitoin säästöpuskuriin 150 euroa, reissusäästöön 50 euroa ja Seligsoniin 60 euroa. Laskutilille tässä kuussa 180 euroa, koska käyn nyt useammin kuntosalilla (otan lähellä olevalle salille aina 10 kerran kortin). Säästöpuskurissa on nyt 2600 euroa, reissusäästössä 350 euroa, laskutilillä 720 euroa ja Seligsonin kolmen rahaston hankinta-arvo yhteensä 440 euroa. Lisäksi yksi S-osuus, joten varallisuus yhteensä 4210 euroa (nyt mentiin yli neljän tonnin :P). Laskutilille kertyy hieman enemmän rahaa kuin laskuihin tarvitsisi tarkalleen. Tämä siksi, että sielläkin olisi vähän ylimääräistä puskuria, jos jotakin sattuu. Mikäli joulukuun menoissa ei ole yllätyksiä (ja työsopimus uusitaan sovitusti), niin tarkoitus olisi ostaa lisää noita s-osuuksia ensi kuussa. Loppukuusta tulee reipas 300 euroa veronpalautuksia, joka menee suurelta osin lasten joululahjoihin ja ylimääräisiin menoihin.

Tässä kuussa ylimääräisinä menoina siis autoon liittyviä kuluja (nämä jo maksettu) 100 euroa, lastenvahti (raha nostettu) 60 euroa, lapsen labrat yksityisellä 70 euroa...lisäksi olisi tarkoitus käydä taas jossain lounaalla, pesettää olohuoneen kahvivahingosta kärsinyt matto (kerrankin vahingon aiheuttaja ei ollut allekirjoittanut...) ja ostaa uusi paistinpannu. Ylimääräisten menojen suhteen voin varmaan vähän kikkailla tuolla ruokabudjetilla, koska ilmiömäisesti venytin sitä nytkin ennen palkkapäivää. Vanhemmat ovat lupailleet vähän joululahjarahaa, jossa ei tosin ole mielestäni juuri järkeä, kun maksan heille perheensisäistä lainaa. No yhtä kaikki sijoitan osan rahasta varmaankin ylimääräiseen lyhennykseen opintolainaan. Lainat olivat tässä kuussa yhteensä 6830 euroa ja ylimääräisellä lyhennyksellä saisin ne joulukuussa tasattua 6500 euroon. Tykkään tasaluvuista :).

lauantai 5. marraskuuta 2016

Ajatuksia elämästä ja toki myös säästämisestä

Ollaan marraskuun puolella, vielä reipas viikko palkkapäivään ja rahat tuttuun tapaan vähissä. Ensi viikko on lapseton viikko, joten ylimääräisiä menoja sinne ruokamenojen lisäksi tuskin tulee (paitsi joo, käyn luultavasti lounaalla ja leffassa, mutta nämä ovat budjetissa). Autonkin tankkasin äskettäin. Autoon on vaihdettu jarrupalat, akku ja nastarenkaat ja kulut olivat kahden ensimmäisen osalta vain sata euroa. Haa, ajattelin, että näin saankin budjetin lopulta pitämään. Mutta väärin, esikoinen tarvitsee toppahousut ja hanskat ja siinä ne "säästetyt" eurot sitten menivätkin. Noh, tämä ei ollut mikään uutinen.

Helsingin sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi ja törmäsi ulkopuolisuuteen - "Luokkaeroja on kaikkialla, ja on vaarallista, kun niitä ei haluta nähdä". En nyt muista olenko kirjoittanut tästä blogissa aikaisemmin, mutta oma taustani on varsin samanlainen. Vanhempani olivat molemmat ns. duunareita tai leipätyöläisiä (kuukausiliitteen jutun mukaan suomalaiset jakautuvat kuuteen yhteiskuntaluokkaan). Isälläni oli oma yritys ja hän sai sitä kautta parempaa palkkaa kuin olisi saanut tekemällä samaa työtä kuukausipalkalla. Äitini oli normaalisti palkkatöissä. Vanhempani halusivat hankkia lapsia vasta sitten, kun heillä olisi omakotitalo rakennettuna. Minun ja sisareni ollessa lasteni ikäinen me istuimme lauantaina koko perhe päivällisellä. Ruokana oli viikonloppuisin lähes aina lohta, koska se oli vanhemmista "parempaa ruokaa". Vanhemmat joivat ruuan kanssa lasillisen viiniä. Pöydässä paloivat kynttilät ja taustalla soi panhuilumusiikki. Tänään istuin ruokapöydässä omien lasteni kanssa. Kerrostalossa, vuokrakolmion keittiössä ja pöydässä paloivat kynttilät. Ruokana oli tekemääni makaronilaatikkoa (tosin varsin hyvää) ja taustalla lauloi Tori Amos. Makuasiat ovat makuasioita, mutta ehkä musiikkimaussa on menty parempaan päin?

Olen toki viisi vuotta nuorempi kuin vanhempani minun ollessa esikoiseni ikäinen alakoululainen. Voisin silti tehdä varsin vahvan veikkauksen, että viiden vuoden päästä en edelleenkään istu lasteni kanssa omakotitalon keittiössä. Hesarin luokkakoneen mukaan minä olen leipätyöläinen ja kulttuurinen kipuaja (kiipijä olisi miellyttänyt itseäni sanana enemmän :D ). Olen kummankin suvun puolelta yhteen laskettuna toinen, jolla on yliopistotutkinto ja perheemme on todennäköisesti kummankin suvun ainoa, jossa kumpikin lapsi on käynyt ammattikorkeakoulun. Tunnistan oikein hyvin Talonmiehen tyttären kokemuksia ulkopuolisuudesta. Se alkoi jo lukiosta. Jos jokin oli minusta siellä vaikeaa, niin vanhemmat kehottivat heti vaihtamaan ammattikoulun puolelle. Toisaalta vanhemmat kyllä kannustivat opiskelemaan, mutta toisaalta he eivät voineet ymmärtää, miksi käytin niin paljon aikaa (kaunokirjallisuuden) lukemiseen. Vanhempani eivät koskaan lukeneet kirjoja, mutta minä ja sisareni olemme lukeneet aina ja paljon. Olen miettinyt, että miksiköhän, mutta mitään yksiselitteistä vastausta siihen ei ole. En ollut ala-asteella tai peruskoulussa erityisen hyvä koulussa. Siellä ei ollut äidinkieltä lukuunottamatta mitään minua kiinnostavaa ja yöt menivät kirjoja lukiessa. Lukiossa havahduin, kun äidinkielessä päästiin kirjoittamaan vähän erilaisia aineita. Päätin, että ällää vähempää, en tulisi siitä kirjoittamaan ja ällän kirjoitin. Aikuisena moni ihminen on minut tavattuaan luonnehtinut minua ensimmäisenä älykkääksi. Minusta se on mielenkiintoista, koska en koskaan ajatellut niin itsestäni. Miesystäväni kanssa olemme vitsailleet, että olemme tarpeeksi fiksuja ollaksemme jatkuvasti tyytymättömiä kaikkeen, mutta emme tarpeeksi, että sillä voisi tehdä jotakin hyödyllistä. Tai ehkä tämä pätee kaikkiin humanisteihin :D.

En ole koskaan voinut puhua esimerkiksi yliopisto-opinnoistani vanhempieni kanssa. En usko, että he ymmärtävät mitä graduni otsikko tarkoittaa, mutta se on yhtä kaikki heidän kirjahyllyssään. Tein gradua monta vuotta. Suurin osa tutkimuskirjallisuudesta oli englanniksi, enkä ole mielestäni ollut koskaan vahva muissa kuin äidinkielessä. Mutta gradua tehdessä aloin kokeilla myös muun kaunokirjallisuuden lukemista englanniksi. Siitä se oikeastaan lähti ja tänä päivänä luen noin puolet lukemastani kaunokirjallisuudesta alkuperäiskielellä. En ole vieläkään erityisen hyvä englannissa, mutta mielestäni käännöksessä katoaa aina jotain. Lisäksi esimerkiksi Margaret Atwood kirjoittaa hyvin kaunista englantia.

Kun mietin opiskelujani, kun mietin itseäni lasten kanssa makaronilaatikon äärellä, kun katson ulos vuokra-asuntoni ikkunasta...opiskeluni ei nosta minua Hesarin luokkakoneessa asiantuntijaksi, koska en tee sitä työtä, mitä voisin maisterinpapereillani tehdä. Mutta opiskelu, kirjat joita jo lapsena aloin lukea, se kaikki on antanut minulle jotakin muuta. Vaikka haluan hallita rahankäyttöäni, luoda säästöpuskurin ja varmistaa, etten ikinä ole taloudellisesti samassa tilanteessa kuin eron jälkeen, haluan myös jotakin "enemmän". En halua kerryttää omaisuutta loputtomasti, vaan myös ostaa kokemuksia, matkustaa yksin ja lasten kanssa. Opiskella jossain vaiheessa lisää, vaikka en vielä tiedä mitä. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Se on vähän kuin englannin kieli, joka avautui minulle vasta aikuisena.