Tämä viikko on ollut täynnä kaikenlaisia tunteita. Viime viikolla sain kuulla, että työt eivät uudessa työpaikassa todennäköisesti jatku syksyllä. Olin tietoinen tästä mahdollisuudesta, mutta se veti silti mielen matalaksi. Viikonlopun pyörittelin asiaa mielessäni ja maanantaina soitin entiselle esimiehelleni. Hänellä oli onneksi tarjota minulle sijaisuutta heti syyskuun alusta. Olin helpottunut, sillä säästössä ei ole käytännössä mitään. Keittiöremontti maksoi kaikkinensa 14200 euroa, kun loppusummasta on otettu pois kotitalousvähennys. Budjetti meni arvioidusta yli noin 800 euroa, mikä oli minusta kohtuullista. Keittiössä piti tehdä kaikki pinnat uusiksi ennen varsinaisen uuden keittiön asentamista. Lopputulos on varsin hyvä, mutta se nieli kaiken, mitä minulla oli säästössä. Loppuviikosta sain tietää, että voisin sittenkin jatkaa nykyisessä työpaikassa, mikä oli helpotus. Viikko on silti ollut raskas, sillä olen ollut huolissani sairaasta läheisestäni. Töissäkin on ollut melkoisen kuormittavaa, vaikka uusi työpaikka on edelleen kiva ja mielenkiintoinen. Olen tuntenut riittämättömyyttä niin työntekijänä kuin ihmisenä töiden ulkopuolella. Tuntuu etten riitä vanhempana ja muissakin ihmissuhteissa olen aina joko liikaa tai liian vähän.
Uudessa työpaikassa ei olla automaattisesti maksettu viiden vuoden kokemuslisää ja todella toivon, että se maksetaan takautuvasti, kun asiasta nyt mainitsin. Eihän kysymys ole isosta rahasta, mutta palkka laski muutenkin noin sadalla eurolla, koska uudessa työpaikassa minua ei ole vielä perehdytetty osaston kaikkiin töihin. Yritän saada säästettyä noin yhden palkan verran puskuriin sen varalle, että töissä tulee katkoksia. Silloin ei tarvitsisi turvautua ensimmäisenä luottokorttiin tai vanhempiin. Exän ja minun omistama asunto oli tarkoitus laittaa myyntiin syksyllä, mutta ex-puoliso vielä arpoo, jos hän sittenkin ostaisi sen itse. Mikäli ex-puoliso ostaisi asunnon tai se saataisiin myytyä, pystyisin maksamaan perheensisäisen lainan kerralla pois ja säästöön jäisi silti kymppitonni. Ja viemään lapset vaikka ensi keväänä ulkomaanreissulle, jos tämä koronahässäkkä alkaa vihdoin rauhoittua.
Ensimmäinen kesä pitkästä aikaa, kun minulla ei ole kesälomaa. Lapset ovat saaneet viettää aikaa keskenään ja mitään kesäreissuja ei olla tehty. Vähän kurjaa ja tämän kevään jälkeen olisin kyllä kesälomaa kaivannut, mutta elämässä asiat eivät vain mene sillä tavalla. Jospa yrittäisin jatkossa pitää itsestäni taas vähän parempaa huolta, mennä nukkumaan ajoissa ja olla murehtimatta tätä elämää yömyöhään. On hirveän vaikeaa tehdä asioita oikein. Pitää itsestä huolta, pitää muista huolta. Ennen katsoin luottavaisena tulevaisuuteen ja nyt kun mietin syksyä, niin näen vain pimeää. Valoisampia aikoja odotellessa...
