maanantai 18. lokakuuta 2021

Sellainen kesä

Tämä blogi on jo pitkään harhaillut ihan muualla kuin talousasioissa, eikä tämä kerta tee poikkeusta. Viime vuosi oli hirmu raskas ja tein tästä vuodesta lähes yhtä raskaan. Käytin ison osan kesälomasta asunnon remonttiin, vaikka olisi pitänyt ymmärtää levätä. Ja sitten sattui kaikenlaista. Remonttiin meni paljon enemmän aikaa (ja varsinkin rahaa), kuin mitä olin suunnitellut. Keittiötoimittaja sairastui ja kesti puolitoista kuukautta, että minulla oli käyttökuntoinen keittiö. Olin kesäloman alussa tosi väsynyt töistä ja onneksi en tiennyt, mitä parin seuraavan kuukauden aikana olisi tarjolla. Ylitin itseni varsinkin muutossa monta kertaa ja jossain kohtaa aloin ajatella olevani joku supernainen, joka pystyy mihin tahansa. Toinen käsi ottikin sitten vähän enemmän osumaa ja tiputti minua sopivasti jalustalta. Onneksi sentään kävin (edesvastuuttomasti) festareilla, koska niistä jäi ihania muistoja. 

Tänä vuonna olen laittanut itseni koville, mutta saanut myös uusia kavereita ja todella hienon ystävän. Olen ollut väsynyt ja hankala ja riidellyt enemmän kuin koskaan. On hirvittävän vaikea päästää irti ihmisestä, jota rakastaa. Vaikka hän ei kohdellut minua läheskään aina hyvin. Ei välittänyt minusta samalla tavalla kuin välitin hänestä. Vaikka minulla meni kauan aikaa ymmärtää, että sitä mitä joskus oli, ei tulisi enää. En tiedä oliko tämä elämäni viimeinen rakkaus. Luulen, että se jollain tavalla kulkee mukanani aina. Tavallaan haluaisin hävittää hänestä kaiken ja toisaalta tiedän, että jonakin päivänä haluan lukea uudelleen viestit, joita hän laittoi minulle alkukesästä. Kun rakkaus tuntui olevan totta. Otin niistä kuvakaappaukset, koska luultavasti kukaan mies ei ole koskaan sanonut minulle mitään niin kivaa. Eikä satuttanut samalla tavalla kuin hän teki hieman aikaisemmin. 

Asunnon remontti on nyt melkein valmis. Lapset ovat sairastaneet hartaasti syysflunssia ja elämä ilman keittiötä alkoi olla kuluttavaa meille kaikille. Mutta ensi viikolla saan järjestellä tavarat paikoilleen ja aion pitää tuparit pienelle porukalle. Aion nauraa ääneen useita kertoja, ja vähän itkeä välissä. Järjestää lapsille syyslomalla jotakin pientä ekstraa, ainakin koristelemme koko asunnon Halloween teeman mukaisesti. Ja meillä on herkkupöytä. Aion lähteä kuntosalille testaamaan kestääkö käsi jo nostamista. Aion ajatella häntä, vaikka hän ei kohta edes muista minua.

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Välipäivitys

No niin. Ostin sen asunnon. Olen siellä melkein päivittäin irrottamassa tapettia. Tapetin irrottamisessa on jotakin koukuttavaa. Mutta suurimman osan ajasta se vaan ottaa päähän. Minut vakinaistettiin töissä. Ihanat ihmiset ovat edelleen ihania. Olen käynyt saunalautalla, tanssinut ja nauranut aamuyöstä keskellä keskustaa, kun yritin syödä hampurilaista samaan aikaan, kun tuntematon mies yritti iskeä kaveriani. 

Elämässä on paljon ihmeellisiä asioita. Kuten miltä auringonlasku näyttää vuokrakotini ikkunasta. En ole koskaan nähnyt niin kaunista taivasta. Jään katsomaan sitä silloin kun olen onnellinen ja silloin, kun pyyhin kyyneleitä poskiltani. Niistän paitaan. No joo. Sellaista se elämä on. Aika ei ole kulunut nopeammin. Ehkä en päässyt eteenpäin, koska tarkerruin ajatukseen siitä, mitä jos. Voit olla oikeassa tai onnellinen. Et ehkä molempia. Ja minä halusin saada kaiken, aivan kaiken. Nyt olen kokenut kaiken. Melkein kaiken mitä rakkaudessa voi kokea. En vielä kaikkea, mitä surussa. 

On haikea olo. Kesälomaan vielä pari viikkoa aikaa. Laskin, että tapetin irrotusta kestää vielä kolmisen viikkoa. Teemme lasten kanssa jonkinlaisen kesälomareissun. Minä opettelen olemaan ihmisiksi ja lakkaan uskomasta ihmeisiin. Totean, että olen nyt 41-vuotias ja elämää on ehkä vielä jäljellä vuosia, vuosikymmeniä. En silti aio kasvaa aikuiseksi vielä.

maanantai 3. toukokuuta 2021

And all good things come to an end...

On tapahtunut paljon ja kaikenlaista. Olen ostamassa uutta asuntoa, ehkä. Esimies puhui avautuvista vakipaikoista. Olen löytänyt uusia ihania ihmisiä ja haastanut itseäni. Huomannut, että aika usein kannattaa ottaa riski ja hypätä. Siitä seuraa monesti paljon hyviä asioita.

On tulossa kesä ja pitkästä aikaa kesäloma. Ja juuri nyt istun sohvalla ja itken. Rakkaus ei loppunut, mutta se lopetettiin. Minä jäin yksin. Jäähyväisten jälkeen jäljelle jää kaksi kysymystä. Kuinka pitkään pitää vielä sietää tätä kipua, pitääkö sen kanssa vain oppia elämään? Ja lisäksi: miksi en saanut olla sen kanssa, jota rakastan? Niin pää kuin sydänkään ei vielä suostu ymmärtämään, että mitä on tapahtunut. Tiedän, että aika auttaa. Lopulta. Haluaisin pakottaa sitä kulumaan nopeammin.

maanantai 15. helmikuuta 2021

Voisko tää talvi loppua niinku nyt?

Tämä vuosi on lähtenyt jotenkin tahmeasti käyntiin. Yritän syödä nyt päivittäin lisärautaa ja toivon siitä apua esimerkiksi siihen, että välillä vaikuttaa kuin yrittäisin hukata oman päänikin. Toki arjessa on taas kerran kaikenlaisia muuttujia, varsinkin lasten asiat työllistävät ihan todella. Aika usein käy niin, että yritän olla tosi reipas ja haukkaan sitten vähän liian ison palan samalla. Lopputuloksena en meinaa vapaapäivinä päästä aamulla ylös sängystä. Mutta on ihanaa, kun on nuo lapset. Viime vuosi oli sellainen menetysten vuosi. Menetin parisuhteen ja paljon mukavia ihmisiä sen mukana. Menetin viimeisen päälle remontoidun asunnon, josta tosin olisi tullut isot kustannukset julkisivurempan muodossa. Menetin elintason, johon ehdin ehkä vähän tottua sen vuoden aikana, jonka asuimme entisen puolisoni kanssa yhdessä. Ehkä karuinta oli se, että menetin parhaan ystäväni, ehkä puoliso oli ollut minulle aina eniten ystävä, mutta hän muuttui ihmisenä paljon eron jälkeen. Mietin edelleen, että mikä oli lopulta totta. Menetin, tai ainakin se nyt näyttää siltä, siskoni, joka laittoi välit poikki kaikkiin perheensä jäseniin. Lapseni menettivät tätinsä ja kummitätinsä. Varsinkin nuorempi lapsi on ollut asiasta aika surullinen. Ero muutti jonkin verran asemaani ystäväpiirissä. Sinkkuäiti ei aina sovi perheellisten menoihin. Menetin vakituisen työpaikan, vaikka toisaalta irtisanouduin siitä itse. Menetin kesäloman, koska korona. Tiedän, että moni menetti paljon enemmän ja ihan oikeasti olen kiitollinen siitä mitä on.

Olen hirmu onnellinen noista lapsista, vaikka vanhemmuus on ehdottomasti vaikein haaste tässä elämässä. Olen kiitollinen vanhemmistani, vaikka he usein saavatkin minut raivon partaalle ja käyttäytymään kuin teini. Olen kiitollinen siitä, että meillä on hyvät välit lasten isän kanssa ja minulla on muutama tärkeä ystävä, joille voin puhua kaikesta. Olen kiitollinen siitä, että tajusin vaihtaa työpaikkaa, vaikka se tekikin osaltaan tästä vuodesta melko rankan. Tykkään töistä ja tykkään työkavereistani, miinus eräs nimeltämainitsematon akuuttilääkäri. Olen taas saanut vähän kiinni säännöllisestä liikunnasta ja siitä tulee hirmu hyvä fiilis. Minulla on arjessa sellainen olo, että pärjään. Käytän liikaa rahaa aivan turhuuksiin, mutta talous on silti aika balanssissa. Olen yleensä päätynyt poistamaan tästä blogista kaikki maininnat miehistä ja rakkaudesta, mutta sanottakoon, että siinä asiassa en ole tullut viisaammaksi ja edelleen ihmettelen, mitä tälle kaikelle pitäisi tehdä. Ehkä ei mitään. Olen vain sellaisessa välitilassa. En ole suhteessa, mutta en kuitenkaan vapaa. Ehkä pelottavinta ja vaikeinta tässä on se, että ensimmäistä kertaa elämässäni tarvitsen toista ihmistä enemmän kuin hän tarvitsee minua. Ja kuitenkin minun pitäisi ymmärtää päästää irti.

Alkuvuoden ihanat, söpöt ja vähän turhat asiat ovat nämä meille muuttaneet kissakaverit. Kissoista on ollut nuoremmalle lapselle niin paljon iloa, että voisin ottaa kaksi lisää, jos se kaksinkertaistaisi ilon. Kissoista on toki myös kuluja (ja joka paikassa on karvaa, kaverit hiivattiin sieltä sängystä :D). Mietin, että tulevaisuuteen pitää nyt sijoittaa vähän realistisempia haaveita. Toivon tietysti eniten sitä, että lapsilla kaikki sujuu ja loksahtaa kohdalleen, toivon itselleni mieluista jatkoa töiden merkeissä, ainakin tämänhetkistä lähi- ja ystäväpiiriä ja terveyttä. Toivon löytäväni mieluisen omistusasunnon, jossa on ehkä myös oma sauna ja pieni piha. En enää haaveile parisuhteesta, yritän olla realistinen asian suhteen. 

Täytän tänä vuonna 41-vuotta. Haluaisin vielä matkustaa lasten kanssa, uskaltaa tehdä uusia asioita myös yksin (ja koska vaihtoehtoa ei ole) ja oppia itsestäni uutta. Olla vähän parempi ihminen. Muistaa nauttia siitä hyvästä mitä on. Mut voisko tää talvi loppua, jooko?