perjantai 31. elokuuta 2018

Kaikki hyvä loppuu aikanaan...

Bank Norwegian ilmoitti laskevansa säästötilin koron 1,75% -> 0,75%. Se siitä sitten. Ensin mietin siirränkö rahat (kokonaista 500 euroa :D) pois sieltä saman tien, mutta enpä tiedä...plääh. Olisiko toisaalta hyvä, että puskuri on vähän vaikeammin saavutettavissa. Toki pyrin pitämään ylimääräistä rahaa laskutilin lisäksi myös toisella s-pankin tilillä JA Bank Norwegianin tiliä olin hieman miettinyt paikaksi johon alan säästämään seuraavaa asuntoa varten. Pitänee pohdiskella tätä asiaa.

Elokuun osalta on siinä mielessä hyviä uutisia, että ruokabudjetti on pitänyt melko hyvin. Nyt lasten (ja miehen) syödessä lounaan koulussa voisi tuota budjettia jopa hieman kiristää esimerkiksi 500 -> 480 euroon. Tämän lisäksi toivon saavani takaisin menetettyjä palkkatuloja viimeisen viiden vuoden takaa...Kysymys on tietenkin tästä. Aloin tehdä hoitoalan töitä, kun opiskeluja oli takana vuosi. Olin kesällä 2012 ja 2013 lähihoitajan sijaisena ja samoin kumpanakin vuonna vuodenvaihteessa noin kuukauden pätkän kerrallaan. 2014 ja 2015 vuosina olin lähes vuoden verran sairaanhoitajan sijaisena. Sairaanhoitajan paperit sain kesällä 2015 ja samalle osastolle minut vakinaistettiin viime vuonna. Lähihoitajan palkasta pätkäistiin 10% ja sairaanhoitajan 5% epäpätevyysvähennystä, vaikka tein aivan samoja töitä kuin valmistuneet työntekijät. Laskeskelin tuossa, että pelkästään tuosta sairaanhoitajan sijaisuudesta jäi tämän takia maksamatta yli 1000 euroa. En nyt pidättele hengitystäni asian suhteen, mutta aion olla yhteydessä liiton luottamusmieheen ja laittaa asian sitä kautta vireille (koska sitä mitä ilmeisimmin odotetaan).

Omaan hyvinvointiin panostaminen on vähän kiikun kaakun edelleen. Tällä viikolla olen nukkunut paremmin, koska listassa on vain iltaa (ja yötä) ja lapset ovat isällään. Makeaa syön edelleen liikaa ja liikun liian vähän. Näissä asioissa pitäisi yrittää pyristellä eteenpäin. Kokeilin eilen ensimmäistä kertaa vihersmoothieta ja ei se nyt aivan pahaa ollut, mutta selkeästi sen tekoon tarvitsisi kunnon blenderin. Olen nyt ostellut liikaakin heräteostoksia (se Madaran ale taas, puuh!), joten blenderikaupoille en ole lähdössä vielä :).

tiistai 14. elokuuta 2018

Näin se arki taas alkoi

Alakouluikäisten lasteni koulu alkoi tällä viikolla. Lapset ovat nyt isällään, mutta käytännössä minä hoidan monia lapsiin liittyviä asioita myös näillä lapsettomilla viikoilla. Lähihuoltajana saan hammaslääkärin ajanvarauspyynnöt, kuntoutuspäätökset jne. ja tänä syksynä molemmilla lapsilla vaihtui vielä opettajakin. Olen soittanut kelaan ja selvittänyt lapsen kuntoutukseen liittyviä asioita, selvittänyt toisen lapsen keliakiadiagnoosiin liittyvää vammaistuen hakua, soittanut sairaalan polille, kun jälkimmäisestä c-lausuntoa ei oltukaan postitettu kotiin tai kelalle, laittanu sähköpostia molemman lapsen uudelle opelle (erityisen opelle noin kilometrin mittaisen, pahoittelin sitä kyllä), laittanut toimintaterapeutille viestiä kuntoutuksen alkamisesta, saanut perheterapeutilta viestiä seuraavasta käynnistä ja tälle päivälle olisi vuorossa ainakin tuo nuoremman lapsen vammaistuen haku ja isomman keväälle sijoittuvan kuntoutuksen haku...hohhoijaa. Voisin toki pyytää lasten isää hoitamaan näitä asioita, mutta hän on hyvin kiireinen töissään ja käytännössä on todettu, että asiat eivät sitten vain hoidu. Lasten isä on hyvä tyyppi, mutta tämä metatyö vain tuntuu kaatuvan äidin niskoille eron jälkeenkin.

Nuorempi lapsi alkaa saamaan vammaistukea keliakiadiagnoosin takia ja tämä pyörii käsittääkseni 16-vuotiaaksi asti. Summa on ilmeisesti reipas 60 euroa, jos muistan oikein ja sen saa jatkossa lasten isä. Minä saan jatkossakin lapsilisät 305 euroa ja korotetun vammaistuen 215 euroa, joka myönnettiin isommalle lapselle taas vuodeksi eteenpäin. Sähkösopimuksen määräaikainen jakso oli loppumassa ja Lumo energia oli nostamassa hintoja reilusti, joten vaihdoin vähäisellä vaivalla (lue: en jaksanut kunnolla kilpailuttaa) Oulun energian vihreään virtaan. Sähkölaskun ei pitäisi näillä näkymin nousta. Ruokakulut menivät heinäkuussa reilusti yli. Nyt elokuussa voikin sitten seurailla, että miten koulunkäynnin aloitus vaikuttaa kustannuksiin. Lapset syövät arkisin lounaan koulussa ja miesystävä koululla, joten se toivottavasti tasoittaa noita menoja edes vähän. Ylimääräisinä menoina nyt elokuussa on parin maton vienti pesulaan, lounas ja uudet silmälasit. Tämä ei ole paras mahdollinen kuukausi lasien uusintaan, koska palkka on tosi pieni, mutta lasit alkavat olla kamalan näköiset (ostettu yli kolme vuotta sitten) ja Specsaversilla oli nyt ihan hyvä tarjous niistä.

Minulla on ollut käytössä vanha ilmaiseksi saatu kannettava, joka tuli tiensä päähän ja olen sinnitellyt tällä melko huonokuntoisella varakannettavalla. Toivottavasti pärjäisin tuonne vuodenvaihteeseen, kun tammikuussa on tulossa se meidän hoitajien saama lomarahan korvaus, jonka voisin sijoittaa uuteen läppäriin. Ihan uutta konetta en aio silti ostaa, vaan tässä lähellä on myynnissä käytettyjä ja huollettuja koneita. Kaikki koneeni ovat tainneet olla Lenovoja ja niitä on ollut tuolla myynnissä noin 300 euron hintaan.

Palkkaa tässä kuussa tulee nettona noin 1520 euroa, koska kesälomalta ei kerry lisiä. Teen kumminkin ylimääräisen lyhennyksen opintolainaan 250 + peruslyhennys 40 euroa. Samoin rahastoihin menee 65+35 minulle ja lapsille. Muuten tässä kuussa ei oikeastaan jää rahaa säästöön. Jouduin paikkailemaan heinäkuun ruokakuluja säästötililtä, joten siellä on vain 20 euroa. Ja nyt tulee tietysti ylimääräisenä ja isona menona nuo silmälasit, jotka maksavat 160 euroa. Näin ollen tässä kuussa mennään miinukselle, koska: Laskutilillä ja säästötilillä on 165 +20 ja rahastoissa, s-junassa ja Bank Norwegianissa 1985+700+500, kaikki yhteensä 3370 euroa. Varallisuus on viime kuusta laskenut 260 euroa...Olen tehnyt asuntolainaan jatkuvasti ylimääräisiä lyhennyksiä, mutta nyt aloin mietiskellä onko se tässä tilanteessa mielekästä. Olen yksin vastuussa lainasta ja puskuri on aivan naurettavalla tolalla. Jatkossa voisin kasvattaa puskuria Bank Norwegianissa ja vasta sitten miettiä niitä ylimääräisiä lyhennyksiä.

Pitää nyt vaan reippailla töihin pyörällä ja säästää bensaa (työmatkaa onkin huikeat 2km suuntaansa) sekä seurata tarkasti ruokamenoja viikkotasolla. Olen saanut vanhemmilta lohta ja hirvenlihaakin on tulossa. Gluteenittomien leipien leipomista voisi myös kokeilla (ja vähän laskeskella hintaeroa, toki itse leivottu on lähes takuulla halvempi). Suomalaisten omenien satokausi alkaa kohta ja se on itselle aina sellainen huippujuttu syksyssä. Tänä vuonna on ilmeisesti tulossa hyvä sato, joka toivottavasti painaa kilohintaa vähän alemmas. Tarkoitus on kiinnittää myös enemmän huomiota omaan hyvinvointiin. Jättäydyin pois yhdestä vapaaehtoishommasta, jossa on kiva porukka, mutta se kuitenkin toi lisästressiä ja vei voimia varsinkin loppukeväästä. Yritän panostaa liikkumiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Pimeä aika vaikuttaa nyt vanhempana paljon enemmän kuin vaikkapa viisi tai kymmenen vuotta sitten, joten pitänee hankkia omegakolmosta (jonka pitäisi kai helpottaa?) sitä varten. Päivä kerrallaan taas tätä arkea eteenpäin.