perjantai 28. tammikuuta 2022

Se ei tuntunut joululta

Joulu ei ole koskaan ollut itselle the juttu, mutta aiempina vuosina olen silti kuunnellut jouluaiheista musiikkia, leiponut ja koristellut asuntoa. Tänä vuonna kaikki nämä jäivät tekemättä. Ehkä huomasin oman väsymyksen siinä kohtaa, kun sain lopulta hankittua ulkovalot, mutta en missään vaiheessa ripustettua niitä kuistille. Otin valot pois paketista ja laitoin mytyksi keittiön tuolille, jossa ne viettivät muutaman viikon ja sen jälkeen pakkasin ne pois. Oli meillä sentään joulukuusi, mutta senkin lapset koristelivat. Sisko kertoi Ryan Adamsin Taylor Swift cover-levystä ja sitä kuuntelin läpi joulukuun. Kyseessä ei ole mikään joululevy, mutta jokin etäisesti jouluinen fiilis tuli sen kuuntelusta. Ja aattona katsoimme lasten kanssa Lumiukkoa. 

Asunnon remontti maksoi loppupeleissä melkein 40K, eikä se välttämättä nostanut asunnon arvoa ihan samassa suhteessa, mutta onhan tämä valtavan ihana. Haluaisin vielä kuistin takapihalle ja huoneen kellarikerrokseen, mutta pitää miettiä, että mitä on varaa ja järkevää enää teettää. Tässä kohtaa olisi apua käsistään kätevästä isästä, mutta olemme jälleen välirikossa, joka voi jatkua pitkäänkin. Pitäisi säästää rahaa puskuriin, tukea lasten koulunkäyntiä, saada jotakin tolkkua omiin työkuvioihin ja syödä vähemmän. Ja käydä kuntosalilla. Keksin monenlaisia syitä, miksi mikään näistä ei ole ainakaan vielä toteutunut. Tekosyitä, tiedän. Pitäisi hankkia mies, joka rakentaisi sen kuistin, anyone?

Mutta olen todennut, että elämässä on aina jotakin hyvää. Ja se voi kaikkine ongelmineen olla sinun näköinen. Elämään tulee ihmisiä ja niitä lähtee pois ja joskus ikävöi aivan hirvittävän paljon sitä mitä aiemmin oli. Ja samalla haluaa, että aika olisi jo mennyt eteenpäin ja olisi jossain aivan muualla. Tietäisi mitä se mitä on nyt on vaikkapa vuoden päästä. Onneksi ei tiedä. Onneksi ei.

maanantai 18. lokakuuta 2021

Sellainen kesä

Tämä blogi on jo pitkään harhaillut ihan muualla kuin talousasioissa, eikä tämä kerta tee poikkeusta. Viime vuosi oli hirmu raskas ja tein tästä vuodesta lähes yhtä raskaan. Käytin ison osan kesälomasta asunnon remonttiin, vaikka olisi pitänyt ymmärtää levätä. Ja sitten sattui kaikenlaista. Remonttiin meni paljon enemmän aikaa (ja varsinkin rahaa), kuin mitä olin suunnitellut. Keittiötoimittaja sairastui ja kesti puolitoista kuukautta, että minulla oli käyttökuntoinen keittiö. Olin kesäloman alussa tosi väsynyt töistä ja onneksi en tiennyt, mitä parin seuraavan kuukauden aikana olisi tarjolla. Ylitin itseni varsinkin muutossa monta kertaa ja jossain kohtaa aloin ajatella olevani joku supernainen, joka pystyy mihin tahansa. Toinen käsi ottikin sitten vähän enemmän osumaa ja tiputti minua sopivasti jalustalta. Onneksi sentään kävin (edesvastuuttomasti) festareilla, koska niistä jäi ihania muistoja. 

Tänä vuonna olen laittanut itseni koville, mutta saanut myös uusia kavereita ja todella hienon ystävän. Olen ollut väsynyt ja hankala ja riidellyt enemmän kuin koskaan. On hirvittävän vaikeaa päästää irti ihmisestä, jota rakastaa. Vaikka hän ei kohdellut minua läheskään aina hyvin. Ei välittänyt minusta samalla tavalla kuin välitin hänestä. Vaikka minulla meni kauan aikaa ymmärtää, että sitä mitä joskus oli, ei tulisi enää.

Asunnon remontti on nyt melkein valmis. Lapset ovat sairastaneet hartaasti syysflunssia ja elämä ilman keittiötä alkoi olla kuluttavaa meille kaikille. Mutta ensi viikolla saan järjestellä tavarat paikoilleen ja aion pitää tuparit pienelle porukalle. Aion nauraa ääneen useita kertoja, ja vähän itkeä välissä. Järjestää lapsille syyslomalla jotakin pientä ekstraa, ainakin koristelemme koko asunnon Halloween teeman mukaisesti. Ja meillä on herkkupöytä. Aion lähteä kuntosalille testaamaan kestääkö käsi jo nostamista. 

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Välipäivitys

No niin. Ostin sen asunnon. Olen siellä melkein päivittäin irrottamassa tapettia. Tapetin irrottamisessa on jotakin koukuttavaa. Mutta suurimman osan ajasta se vaan ottaa päähän. Minut vakinaistettiin töissä. Ihanat ihmiset ovat edelleen ihania. Olen käynyt saunalautalla, tanssinut ja nauranut aamuyöstä keskellä keskustaa, kun yritin syödä hampurilaista samaan aikaan, kun tuntematon mies yritti iskeä kaveriani. 

Elämässä on paljon ihmeellisiä asioita. Kuten miltä auringonlasku näyttää vuokrakotini ikkunasta. En ole koskaan nähnyt niin kaunista taivasta. Jään katsomaan sitä silloin kun olen onnellinen ja silloin, kun pyyhin kyyneleitä poskiltani. Niistän paitaan. No joo. Sellaista se elämä on. Aika ei ole kulunut nopeammin. Ehkä en päässyt eteenpäin, koska tarkerruin ajatukseen siitä, mitä jos. Voit olla oikeassa tai onnellinen. Et ehkä molempia. Ja minä halusin saada kaiken, aivan kaiken. Nyt olen kokenut kaiken. Melkein kaiken mitä rakkaudessa voi kokea. En vielä kaikkea, mitä surussa. 

On haikea olo. Kesälomaan vielä pari viikkoa aikaa. Laskin, että tapetin irrotusta kestää vielä kolmisen viikkoa. Teemme lasten kanssa jonkinlaisen kesälomareissun. Minä opettelen olemaan ihmisiksi ja lakkaan uskomasta ihmeisiin. Totean, että olen nyt 41-vuotias ja elämää on ehkä vielä jäljellä vuosia, vuosikymmeniä. En silti aio kasvaa aikuiseksi vielä.

maanantai 3. toukokuuta 2021

And all good things come to an end...

On tapahtunut paljon ja kaikenlaista. Olen ostamassa uutta asuntoa, ehkä. Esimies puhui avautuvista vakipaikoista. Olen löytänyt uusia ihania ihmisiä ja haastanut itseäni. Huomannut, että aika usein kannattaa ottaa riski ja hypätä. Siitä seuraa monesti paljon hyviä asioita.

On tulossa kesä ja pitkästä aikaa kesäloma. Ja juuri nyt istun sohvalla ja itken. Rakkaus ei loppunut, mutta se lopetettiin. Minä jäin yksin. Jäähyväisten jälkeen jäljelle jää kaksi kysymystä. Kuinka pitkään pitää vielä sietää tätä kipua, pitääkö sen kanssa vain oppia elämään? Ja lisäksi: miksi en saanut olla sen kanssa, jota rakastan? Niin pää kuin sydänkään ei vielä suostu ymmärtämään, että mitä on tapahtunut. Tiedän, että aika auttaa. Lopulta. Haluaisin pakottaa sitä kulumaan nopeammin.

maanantai 15. helmikuuta 2021

Voisko tää talvi loppua niinku nyt?

Tämä vuosi on lähtenyt jotenkin tahmeasti käyntiin. Yritän syödä nyt päivittäin lisärautaa ja toivon siitä apua esimerkiksi siihen, että välillä vaikuttaa kuin yrittäisin hukata oman päänikin. Toki arjessa on taas kerran kaikenlaisia muuttujia, varsinkin lasten asiat työllistävät ihan todella. Aika usein käy niin, että yritän olla tosi reipas ja haukkaan sitten vähän liian ison palan samalla. Lopputuloksena en meinaa vapaapäivinä päästä aamulla ylös sängystä. Mutta on ihanaa, kun on nuo lapset. Viime vuosi oli sellainen menetysten vuosi. Menetin parisuhteen ja paljon mukavia ihmisiä sen mukana. Menetin viimeisen päälle remontoidun asunnon, josta tosin olisi tullut isot kustannukset julkisivurempan muodossa. Menetin elintason, johon ehdin ehkä vähän tottua sen vuoden aikana, jonka asuimme entisen puolisoni kanssa yhdessä. Ehkä karuinta oli se, että menetin parhaan ystäväni, ehkä puoliso oli ollut minulle aina eniten ystävä, mutta hän muuttui ihmisenä paljon eron jälkeen. Mietin edelleen, että mikä oli lopulta totta. Menetin, tai ainakin se nyt näyttää siltä, siskoni, joka laittoi välit poikki kaikkiin perheensä jäseniin. Lapseni menettivät tätinsä ja kummitätinsä. Varsinkin nuorempi lapsi on ollut asiasta aika surullinen. Ero muutti jonkin verran asemaani ystäväpiirissä. Sinkkuäiti ei aina sovi perheellisten menoihin. Menetin vakituisen työpaikan, vaikka toisaalta irtisanouduin siitä itse. Menetin kesäloman, koska korona. Tiedän, että moni menetti paljon enemmän ja ihan oikeasti olen kiitollinen siitä mitä on.

Olen hirmu onnellinen noista lapsista, vaikka vanhemmuus on ehdottomasti vaikein haaste tässä elämässä. Olen kiitollinen vanhemmistani, vaikka he usein saavatkin minut raivon partaalle ja käyttäytymään kuin teini. Olen kiitollinen siitä, että meillä on hyvät välit lasten isän kanssa ja minulla on muutama tärkeä ystävä, joille voin puhua kaikesta. Olen kiitollinen siitä, että tajusin vaihtaa työpaikkaa, vaikka se tekikin osaltaan tästä vuodesta melko rankan. Tykkään töistä ja tykkään työkavereistani, miinus eräs nimeltämainitsematon akuuttilääkäri. Olen taas saanut vähän kiinni säännöllisestä liikunnasta ja siitä tulee hirmu hyvä fiilis. Minulla on arjessa sellainen olo, että pärjään. Käytän liikaa rahaa aivan turhuuksiin, mutta talous on silti aika balanssissa. Olen yleensä päätynyt poistamaan tästä blogista kaikki maininnat miehistä ja rakkaudesta, mutta sanottakoon, että siinä asiassa en ole tullut viisaammaksi ja edelleen ihmettelen, mitä tälle kaikelle pitäisi tehdä. Ehkä ei mitään. Olen vain sellaisessa välitilassa. En ole suhteessa, mutta en kuitenkaan vapaa. Ehkä pelottavinta ja vaikeinta tässä on se, että ensimmäistä kertaa elämässäni tarvitsen toista ihmistä enemmän kuin hän tarvitsee minua. Ja kuitenkin minun pitäisi ymmärtää päästää irti.

Alkuvuoden ihanat, söpöt ja vähän turhat asiat ovat nämä meille muuttaneet kissakaverit. Kissoista on ollut nuoremmalle lapselle niin paljon iloa, että voisin ottaa kaksi lisää, jos se kaksinkertaistaisi ilon. Kissoista on toki myös kuluja (ja joka paikassa on karvaa, kaverit hiivattiin sieltä sängystä :D). Mietin, että tulevaisuuteen pitää nyt sijoittaa vähän realistisempia haaveita. Toivon tietysti eniten sitä, että lapsilla kaikki sujuu ja loksahtaa kohdalleen, toivon itselleni mieluista jatkoa töiden merkeissä, ainakin tämänhetkistä lähi- ja ystäväpiiriä ja terveyttä. Toivon löytäväni mieluisen omistusasunnon, jossa on ehkä myös oma sauna ja pieni piha. En enää haaveile parisuhteesta, yritän olla realistinen asian suhteen. 

Täytän tänä vuonna 41-vuotta. Haluaisin vielä matkustaa lasten kanssa, uskaltaa tehdä uusia asioita myös yksin (ja koska vaihtoehtoa ei ole) ja oppia itsestäni uutta. Olla vähän parempi ihminen. Muistaa nauttia siitä hyvästä mitä on. Mut voisko tää talvi loppua, jooko?

torstai 17. joulukuuta 2020

Sellainen vuosi

Tämä on ollut raskas vuosi, mutta moni asia päättyi silti hyvin. Allekirjoitin uuden työsopimuksen eli työt jatkuvat, mistä olen hirmu kiitollinen. Lapset ovat sairastaneet flunssia läpi syksyn (olemme todellakin ravanneet koronatesteissä), mutta muuten kummallakin tuntuu olevan asiat nyt kohtuullisen okei. Keväällä minun pitää silti ehdottomasti panostaa enemmän lasten koulunkäyntiin. Poissaolot vaikuttivat asiaan, mutta varmasti myös se, että olen itsekin ollut niin väsynyt töistä. Iso helpotus oli se, että asunto meni saman tien kaupaksi. Se ei ehtinyt olla myynnissä kuin muutaman päivän. Ostaja kaiken lisäksi halusi maksaa pyynnin, vaikka hinnassa oli hieman tinkimisvaraa. Aloin pohtia, että olenko oikeastaan aivan väärällä alalla ja pitäisikö minun sittenkin siirtyä ostamaan asuntoja ja suunnittelemaan niiden remontteja (ehkä ei, koska se on oikeasti melko stressaavaa). 

Liikunta on edelleen jäänyt, saa nähdä aloitanko sen perinteiseen malliin tammikuussa. Nyt minulla oli töistä pidempi vapaa ja suunnittelin sille ajalle vaikka ja mitä, mutta kuinka ollakaan makaan nyt sohvalla neljättä päivää flunssassa. Sairastan tosi harvoin, mutta yleensä sitten ihan kunnolla. Jouluvalmistelut ja asunnon raivaus loppuivat kuin seinään ja sen sijaan olen selannut läpi Netflixin ja muutaman muunkin suoratoistopalvelun. Olen marras-joulukuussa laittanut aivan älyttömästi rahaa menemään, mutta tilanne on kokonaisuudessaan tämä: maksoin perheensisäisen lainan pois ja olen ensimmäistä kertaa lähemmäs 10 vuoteen täysin velaton. Lisäksi minulla on varallisuutta asunnon myynnin jäljiltä + sijoitusvarallisuus yli 20K. Tilanne voisi tälleen 40-vuotiaana olla huomattavasti parempi, mutta toisaalta myös huonompi. 

Mitä toivon ensi vuodelta? Tasaista elämää, tasaisempaa ainakin kuin tänä vuonna. Sitä että lapset voivat hyvin, minä voin hyvin ja jaksan liikkua säännöllisesti ja töiden jatkumista syksyllä. Ja tietysti jonkinlaisen säästötavoitteen asettamista ja sen toteutumista (ettei blogin idea taas aivan unohdu). Ajattelin että elämä loppuu, kun täyttää 40 vuotta. Jotenkin tuntuu, että se vasta alkoi.

torstai 1. lokakuuta 2020

Palataan talousasioihin

Jälleen kerran raha-asioihin, joissa on jonkin verran muutoksia. Kela myönsi minulle loppukesästä esikoisesta vammaistuen, joka ei tule enää korotettuna, mutta reipas 90 euroa kumminkin. Puolen vuoden päästä pitää hakea sille jatkoja. En oikein osannut etukäteen arvioida 100% työajan palkkaa kolmivuorosta. Ajattelin palkan pysyvän suurin piirtein samoissa, koska palkka on erikoissairaanhoidon puolella hieman kuntapuolta huonompi ja palkasta puuttuu vielä kokemuslisä. Toisin kävi, sillä olen suunnitellut ja saanut tehdä paljon töitä viikonloppuisin ja ehkä puolet enemmän yövuoroja kuin aikaisemmin. Palkka on viimeisen neljän kuukauden aikana ollut lisineen bruttona noin 3000 euroa kuussa. Jouduin tekemään uuden verokortin nyt syyskuussa ja arvioin loppuvuoden tuloiksi siinä tuon 3K per kuukausi. Mutta syyskuun palkka olikin sitten bruttona 3500 euroa, että saa nähdä joudunko tekemään vielä kolmannen muutosverokortin. Veroprosentti toki nousi aika pilviin, kun vaihdos tulee näin loppuvuodesta. Veroprosentti on 35, joten todellinen vero palkasta on 43% luokkaa. 

Sain vanhan autoni vihdoin myytyä, mutta ihan nimelliseen hintaan. Uudemmasta autosta lähti aika saman tien sen jälkeen yhden oven suojalista irti. Ilmeisesti tässä pysyy jokin tasapaino siitä, että ajamani autot näyttävät aina vähän räjähtäneiltä :D. Omistusasunnosta olen myös tehnyt toimeksiannon välittäjälle ja sitä tullaan kuvaamaan ensi viikolla. Toivottavasti saan stailattua sen kivasti ja kuvista tulee hyvät. Olisi tosi iso helpotus, jos asunto menisi nopeasti kaupaksi. Pitää silti varautua siihen, ettei niin käy. Olen yrittänyt säästää puskuria yllättäviin menoihin ja säästössä on nyt 1600 euroa. Ajattelin, että vuodenvaihteessa puskurissa olisi vähintään se 2000 euroa, mikä voi olla hieman haasteellista uudella veroprosentilla. Lisäksi joulu on aina ollut iso menoerä ja lapsilla on kaikenlaisia odotuksia sen suhteen. Neuvottelin ex-puolison kanssa, että hän jatkossa maksaa satasen varsinaisten juoksevien kulujen päälle asumisestaan yhteisessä asunnossamme. Minusta tämä oli reilua, koska hän ei 325 eurolla asuisi edes yksiössä samalla alueella ja nyt puhutaan täysin remontoidusta kolmiosta. Tämä helpottaa omaa rahatilannetta hiukan.

Rahastoihin en ole laittanut rahaa pitkään aikaan, enkä varmaan uskalla laittaakaan ennen kuin asunto myydään. Fiiliskeskustelussa esimies kyllä lupaili jatkoja sijaisuudelle, mikä oli aika kiva yllätys. Luulen töiden siinä tapauksessa jatkuvan ainakin ensi kesän loppuun nykyisellä osastolla. Sijoitusten arvo on nyt reipas 6600 euroa, joista Seligsonin rahastot ovat kirineet miinukset kiinni ja Superrahasto suomi on yli 400 euroa plussalla. Pitäisi päättää mitä teen tanskan kanssa, johon on tulossa hallinnointipalkkio. Toisaalta siellä on tällä hetkellä vain muutama sata euroa, jotka voisi vain siirtää muualle. 

Olen ollut aika väsynyt töistä ja liikuntaharrastus on jäänyt. Toivottavasti saisin aloitettua sen uudelleen, koska se toi selvästi lisää jaksamista. Nukkumiseen pitäisi myös panostaa. Tämmöistä se aikuiselämä tuntuu olevan. Jatkuvaa tasapainoilua jonkinlaisen kuilun reunalla. Ja sitten pitäisi vielä esittää lapsille olevansa vastuullinen vanhempi tai jotakin. Nooh...ehkä nuo jo tietävät paremmin (ikävä kyllä).