lauantai 6. kesäkuuta 2020

Tinderistä ja kaikesta muusta

Keittiöremontti valmistui viimein, mutta laskua siitä ei ole vielä tullut. Olen sormet ja varpaat ristissä odotellut laskua, koska se paljonko budjetti ylittyy määrittää aika pitkälti tämän kesän hankinnat. Lastenhuoneeseen tarvittaisiin pari kirjahyllyä ja minä tarvitsisin pyörän. Pyykinpesukone olisi myös varsin siisti juttu, mutta en ole aivan varma miten sen sijoittelisi tuohon pienehköön kylpyhuoneeseen. Pärjäilin ihan hyvin taloyhtiön omalla koneella, mutta se meni vaihtoon ja uutta ei ole kuulunut. Olen siis pessyt pyykkiä ex-puolison luona ja vanhemmilla. Puolensa ja puolensa kummassakin...

Lapsilla alkoi kesäloma ja siinä sai vanhempikin vähän huokaista helpotuksesta. Kaikenlaisia hoidettavia asioita olisi vielä, mutta olen saanut niitä hitaanlaisesti eteenpäin. Tälle keväälle on mahtunut paljon (liikaa) isompia ja pienempiä muutoksia. Toukokuussa oma jaksaminen alkoi olla vähän huonolla tolalla, vaikka en ensin tajunnutkaan sitä itse. Paino laski, kun unohdin syödä ja syöminen tuntui hankalalta muutenkin. Nukkumaanmeno venyi, mutta uni loppui silti aamukuudelta. Päätin ladata Tinderin, vaikka jollain tasolla tajusinkin olevani melko sekaisin kaikista muutoksista. Ja mitä hyvää siitä seurasi? No ei mitään. Työkaveri on eronnut parisuhteesta vuosi sitten ja hänestä Tinder on parasta ikinä. Mitäpä sanoisin siitä itse...se sopii ihmisille, jotka haluavat tavata (varsin kevyissä merkeissä) muita ihmisiä (kyllä, monikossa), jotka myöskin tapaavat muita ihmisiä. Eikä siinä mitään. Joillekin sellainen sopii ja ymmärrän aivan täysin tuon, että parisuhteesta ei haluta siirtyä parisuhteeseen. Olen kokeillut sitä itsekin huonolla menestyksellä. Mutta minä en ole myöskään mikään välipysäkki miehelle, joka oikeasti haluaa parisuhteen (tai sanoo haluavansa sellaisen, totuus voi sitten olla jotakin muuta).

Ihmisen muisti on hirmuisen lyhyt. Olen ollut tässä tilanteessa ennenkin, eronnut pitkästä suhteesta, mutta unohtanut silti millaista se on. Muistin kyllä paniikin, joka valtasi yksin ollessa. "Mitä nyt tapahtuu, olenko nyt yksin aina?" Hirveän kiireen löytää jotakin, oikeastaan mitä tahansa, joka helpottaisi kipua, epävarmuutta ja pelkoa. Jonkun joka sanoisi, että kaikki käy hyvin. Pitäisi sylissä ja toisi lohtua. Vaan ei se toimi sillä tavalla. Toinen ihminen ei voi pelastaa toista, eikä se ole kenenkään tehtävä. Minkä olin unohtanut oli se, että yhtäkkiä en oikeastaan tiedä kuka olen. Olen joutunut etsimään rajojani uudelleen, miettimään mikä tuntuu hyvälle ja mikä ei. Olen opetellut sanomaan ei ja en halua. Olen kuunnellut ex-puolison tilitystä siitä, kuka tai mikä olen ja miettinyt, että tunsiko hän minua lopulta ollenkaan ja annoinko hänen edes tuntea. Olen käynyt keskustelua edellä mainitussa Tinderissä ja käynyt parillä treffeillä. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin löysin sieltä kyllä pari ihan mukavaa ihmistä ja kumpikin heistä sanoi minusta oikeasti kivoja asioita. Mutta totesin sitten, että en halua aloittaa nyt mitään uutta yhtään kenenkään kanssa, vaan ehkä ennemmin keskittyä itseeni. Terapeutti peukutti tätä ihan täysillä.

Olen alkanut listata asioita, jotka tuovat minulle hyvää mieltä. Olin tehnyt tällaisen listan aika lailla eron aikoihin, mutta huomasin, ettei se toimi ollenkaan. Listasin siinä asioita, joista minun pitäisi pitää ja pitäisi tehdä. Nyt olen listannut sellaisia, mitä oikeasti haluan. Lisäksi Helsingin sanomissa oli hyvä artikkeli Yalen suosituimmasta kurssista Science of Wellbeing. Kuulostaa melkoiselta self-helpiltä, mutta pääpointeissa oli kyllä oikeasti järkeä. Tässä muutama niille, jotka eivät ole ko. artikkelia lukeneet (taitaa olla maksumuurin takana): 

- Ole kiltti toisille ihmisille
- Elämys tekee onnelliseksi, tavara ei 
- Muiden ihmisten kanssa on hyvä olla 
- Iloitse pienistä ja suurista asioista 
- Tunnista mistä pidät, mihin haluat uppoutua ja tee sitä säännöllisesti 
- Nuku vähintään seitsemän tuntia yössä ja harrasta liikuntaa kolmesti viikossa. 

Nämä ovat ehkä perussettiä monelle, mutta minulle tekee hyvää kirjoittaa ne ylös ja miettiä niitä todella. 

lauantai 9. toukokuuta 2020

Eron jälkeistä terapiaa

Blogi jatkaa ihan muissa kuin talousasioissa. Tälle keväälle on mahtunut kaikenlaista ja tilanne tuntuu elävän koko ajan. Keittiöremontti toivottavasti valmistuu entisessä kodissani ensi viikon aikana, ja sitten voidaan alkaa miettiä aikataulua asunnon myynnille. Toisaalta tuntuu siltä, että tässä kohtaa voisi pitää pienen hengähdystauon kaikesta, mitä ei ole pakko tehdä. Minä jatkan perehtymistä uuteen työpaikkaan ja lapset tarvitsevat paljon tukea kevätlukukauden viimeisiin päiviin. Yritin samalla kerätä voimia auttaa huonossa kunnossa olevaa siskoani, mutta hän möksähti minulle ja laittoi välit poikki.

Kun erosin lasten isästä, elin seuraavan puoli vuotta huoletonta sinkkuelämää. Juuri ennen kuin tapasin ex-puolisoni aloin ymmärtää, että jossakin kohdassa voisi olla hyvä surra mennyttä eroa ja sitten olinkin melkoisen huonossa kunnossa seuraavat puoli vuotta. Nyt ajattelin olla asiassa vähän viisaampi. (Siinä määrin kun se on mahdollista tämän loputtoman härdellin keskellä.) Olen käynyt pariin otteeseen kosmetologilla, koska huomasin, että on uskomattoman rentouttavaa maata lämpimien pyyhkeiden alla, kun joku taputtelee kasvoihin ties mitä naamioita. Lisäksi aloitin terapian, koska tajusin, että ongelmani aiheuttavat valtavasti ongelmia myös kaikissa ihmissuhteissani. Yksi asioista, mitä terapiassa yritetään ratkoa, on minun hieman mutkikas suhde omaan kehooni. Tämä oli ensimmäinen tehtävä, mikä terapiassa piti tehdä, kirjoittaa kirje omalle keholle. Jo otsikko oli minusta hankala...

Rakas keho

Minulla on sinua kohtaan ristiriitaisia tunteita. Toisaalta arvostan sinua. Olet antanut minulle kaksi lasta. Olet aina ollut kohtuullisen terve ja toimiva, vaikka valintani eivät ole tehneet sitä helpoksi. Olen harrastanut liikuntaa hyvin vaihtelevasti ja epäsäännöllisesti. Kun elämässä on ollut vastamäkeä, olen jäänyt karkkipussin kanssa sohvan nurkkaan murehtimaan. Painoni nousi ylipainon puolelle ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten. Minun elintavoillani se ei ollut yllätys, mutta olin vihainen sinulle. Yritin aloittaa laihduttamisen monta kertaa, mutta se jäi aina yritykseksi. Viime vuoden lopulla jokin muuttui ja aloin käymään kuntosalilla säännöllisesti. Aloin treenata vapaapainotreeniä ja se oli valtavan palkitsevaa. Tuntui, että teimme yhteistyötä. Vaikka olit valokuvissa keski-ikäinen täti, olit myös sitkeä. 

Edelleen mietin usein sitä, miltä näytit ennen raskauksia. Toisaalta muistan myös sen, etten pitänyt sinusta enempää kuin nyt, vaikka vatsani oli silloin litteä. En pidä siitä miltä näytät, mutta olen saanut sinusta positiivista palautetta kolmikymppisenä enemmän kuin siihenastisen elämäni aikana. Pelkään vanhenemista, ettei 40:nen ikävuoden jälkeen enää ole "elämää". Pelkään etten saa enää uutta mahdollisuutta parisuhteeseen. Pelkään saavani sen ja valitsevani taas väärin. Ajattelen, että kaikki riippuu sinusta, vaikka tavallaan tiedän ettei se ole totta.

Olen pahoillani siitä, ettet sinä riitä minulle. Tarkoittaako se sitä, että katson samalla tavalla muita ihmisiä. Eivätkö hekään riitä sellaisena kuin ovat? Ja onko se yksi syy siihen, että parisuhteeni ovat epäonnistuneet? Haluan pitää sinusta huolta, että pysyt toimintakykyisenä ja minä voin tehdä työtäni, jossa fyysinen toimintakyky on tärkeää. Haluan myös jatkaa liikunnan harrastamista ja rikkoa siinä rajojani, saada onnistumisen kokemuksia sinusta ja sinun kanssasi. Toivon, että tulevaisuudessa tulemme toimeen paremmin. Huomaan, että suhtautumiseni sinuun on muuttunut viime  aikoina. Ulkonäön kehuminen ei muuta minun suhdettani sinuun, mutta konkreettiset teot muuttavat. Omien pelkojen kohtaaminen. Sitä minä yritän nyt harjoitella.

Sellainen tehtävä...terapeutti sanoi, että tämä on tämän hetken tilanne, mutta siitä on mahdollista päästä eteenpäin. Hassua, mutta ensimmäistä kertaa todella uskon niin.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Uudessa kodissa

Istun uuden vuokra-asuntoni sohvalla. Ulkoa kuuluu lokkien huutoja ja yläkerrasta lapsiperheen ääniä. Minun lapseni ovat isällään ja tänään olin ensimmäistä päivää uudella työpaikalla. Väsyttää ja itkettää. Tuntuu, että tässä hetkessä on hirveän paljon kaikkea. On ex-puoliso, joka suree edelleen ja välillä vetää minut mukaan suruunsa. On esikoinen, joka on mielettömän ihana ja viisas lapsi, mutta ei hän vain pärjää erityislapsena tässä kotikoulussa, eikä minulla ole vanhempana riittävästi resursseja tukea häntä. On yhteishuoltajuus, joka ei vaan ikinä toimi, vaikka lasten isä oli ennen paras ystäväni. Ja sitten se asia, mitä yritän olla ajattelematta. Läheiseni on sairastunut, enkä voi tehdä juuri mitään auttaakseni häntä. Pitääkö minun todella vain katsella sitä vierestä. Tätä olen miettinyt viime päivät. Elämä ei ole reilu, eikä se tunnu reilulle, mutta iso osa näistäkin suruista on ihan omia valintojani. Niiden kanssa pitänee siis vain elää.

Ex-puoliso jäi asumaan yhteiseen kotiimme ja sen myyntiä oli tarkoitus harkita vasta syksyllä. Korona aiheutti kuitenkin sen, että häneltä loppuivat kesäksi työt, joten suunnitelma meni uusiksi. Tarkoitus on laittaa asunto myyntiin heti kun keittiöremontti on saatu päätökseen. Lisäksi otin käyttöön Nordean lyhennysjouston ja asuntolainasta maksetaan vain korot. Sitä näyttäisi riittävän ainakin vuodeksi, mikäli nyt iskee joku toinenkin taloudellinen katastrofi. Tämä toisaalta helpottaa omaakin tilannetta siinä mielessä, että ex-puoliso maksaa toisen asunnon asumiskulut nyt kokonaan itse. Lisäksi sain päätöksen yksinhuoltajakorotuksesta, joka olikin noin 125 euroa lapsilisien päälle ja asumistuki enemmän kuin laskuri antoi eli 120 euroa. Tänään selvisi myös tuleva bruttopalkka, joka on ilman vuorotyön lisiä reipas 2400 euroa. Minulle maksetaan alinta palkkaluokkaa, koska olen talossa uutena työntekijänä. Saan siihen päälle kyllä 5 vuoden kokemuslisän, joka nostaa palkkaa 175 eurolla. Tein aiemmassa työssäni 90% työaikaa ja nyt satasta, joten käytännössä palkka pysyy suurinpiirtein samana. 

Muutto on onneksi suurimmaksi osaksi ohi. Lapset ovat kovasti tykästyneet uuteen asuntoon ja sen pihapiiriin, vaikka tässä on varsin kummallinen pohjaratkaisu ja ikkunoiden välistä tuulee sisään. Tämän hetken tuntemukset uudesta työpaikasta ovat hyvät, vaikka perehdytys on raskasta. Ja koska asiat eivät aina mene, niin kuin suunnittelee on elämässäni nyt eräs ihminen, josta Vesala on sanonut minua paremmin:

"Jotenkin tajuun
Ihan vähän ennen suuteluu
Et tää voi päättyä
Mut ei voi koskaan unohtuu

Me ollaan ikuisesti
Mutta ikuisuus
Voi olla yllättävän lyhyt hetki
Me ollaan loppuun asti, vaikka
Loppu saattaa tulla yllättävän nopeasti
...
Meil ei oo suunnitelmii
Meil ei oo telkkarii
Mut sun kaa tuntuu
Et on lippu kaikkiin laitteisiin"

.-Vesala, Kuningas

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Talousmenot uusiksi

Tällä viikolla alkaa muutto uuteen kotiin. Se on kohtuullisen siistikuntoinen 50-luvun kerrostalo-asunto. Kylpyhuoneremonttia ei ole vielä tehty ja kylppäri on sen näköinen. Lisäksi pitkään vuokralla olleen asunnon seinissä ja lattiassa olisi paljonkin sanomista. Asunto on silti valoisa, siinä on iso makuuhuone lapsille jaettavaksi (tosin nyt jo on ehdoteltu, että äiti voisikin oikeastaan nukkua olohuoneessa, että saisivat omat huoneet), vuokra on kohtuullinen ja sijainti tosi hyvä. Vielä en tiedä asumistuen todellista määrää ja päätöstä saa varmaan tässä maailmantilanteessa odotella.

Menot tulevat kasvamaan, kuinkas muutenkaan, kun niitä ei ole toinen aikuinen jakamassa. Ne kasvavat myös siinä mielessä, että maksan kirjaimellisesti vapaudestani. En ala nyt vääntämään exän kanssa raha-asioista, vaan maksan ainakin kesän yli isomman osan kustannuksista.

Menot:

laina 570
vastike 251
autopaikka 13 (pidetään vielä varalta)

Nämä kustannukset menevät jatkossakin minun tililtäni

vuokra 753 (sisältää autopaikan)
puhelin 25
internet 30 (uusi meno, pitää hankkia oma laajakaista)
vakuutukset 70 (maksan sekä vanhan kodin että uuden kotivakuutukset, arvio nostosta 20)
autovero 25 (auto meni vielä katsastuksesta läpi!)
sähkö 50 (maksan sekä vanhan kodin että uuden sähköt, arvio nostosta 15)
koulumaksu 50 (lasten koulun tukimaksu, tätä ei tarvitse maksaa kesä-, heinä- ja elokuussa)
liittomaksu 30
ruoka ja bensa 500 (arvio, saa nähdä miten käy, mutta ei mielellään tämän yli)
lasten kuukausiraha 40 (yhteensä, saavat isältään erikseen)
netflix ja HBO 25 (näistä pitäisi lopettaa jälkimmäinen)
digi-hesari 10
hyväntekeväisyys 35 (Amnesty ja Interpedia)
kuntosali 39 (huhti- ja toukokuussa jäsenyys menee vielä Smartumista)

Kaikki yhteensä noin 2515 euroa

Lisäksi: maksan perheensisäistä lainaa 200 eurolla kuussa. Lainaa jäljellä huhtikuussa 8100 euroa. Sijoituksiin menisi jatkossa 150 euroa, 50 euroa Seligson ja 100 Nordnet. Katsotaan joudunko karsimaan tästä. Lasten menoihin lasten isän kanssa yhteiselle tilille jatkossa 80 euroa kuussa? Nyt lasten isä olisi minulle näistä velkaa 200 euroa, joten en laita sinne vähään aikaan mitään.

Menot näiden jälkeen: 2945 euroa

Tulot

Palkka 2050 (nettopalkka? Todellisuudessa en vielä tiedä mitä tulen tienaamaan. Palkka on erikoissairaanhoidon puolella ainakin satasen verran huonompi, mutta jatkossa teen 100% työaikaa)
Lapsilisät 300 (yh-korotuksella)
Asumistuki 70 (vielä kysymysmerkki)
Vammaistuki 0 (lasken pyöreät nolla, koska tästä ei voi tietää jatkuuko ollenkaan, aiemmin korotettuna 215 euroa/kk)
620 (ex-puoliso maksaa minulle "vuokraa" asumisestaan vanhassa asunnossa. Tässä on huomioitu se, että hän pärjäisi satasen vähemmällä, jos asuisi vaikka kaksiossa, joten tulin kuluissa vastaan. Ehkä voin vähentää ne, kun asunto myydään, tai sitten en...en halua ajatella asiaa)

Tulot yhteensä: 3040 euroa

Tiukalle menee...Lopetin nyt sentään Oslo skin labin tilauksen, se vielä nousi, oli 39 euroa kuussa jatkossa. Mutta vanhassa asunnossa tehdään keittiöremonttia ja joudun todennäköisesti maksumieheksi siinä (toki ensin huomioidaan viime keväänä tehty ja maksamani remontti, mutta keittiö tulee kalliimmaksi). En pysty pitämään lomia ennen uuden työn alkamista kuin viikon, joten ne maksetaan minulle rahana. Lisäksi tulen saamaan 40-vuotissynttärilahjaksi vanhemmiltani 1000 euroa. Voin sanoa, että jälkimmäistä on pistetty jo etukäteen menemään. Olen tilannut kaikenlaista internetistä, osa tarpeeseen ja osa ei. Lapset olivat nyt isällään yli pari viikkoa putkeen (pitempi vaihtoväli koronan takia), joten olen käynyt töissä ja asunut väliaikaisesti vanhempieni luona (vanhemmat mökillä siis). Olen käynyt pitkästä aikaa saunassa, kun vanhemmilta sellainen löytyy ja onnistunut käymään juoksulenkillä eksymättä (miinus ensimmäinen kerta). Vähän kerrallaan eteepäin.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Ajatuksia surusta

Olen toista kertaa tilanteessa, jossa pitkä parisuhde päättyy eroon. Sillä on isoja käytännön vaikutuksia elämään talousmielessä, mutta silti ero vaikuttaa eniten tunnetasolla. Puhutaan rakkauden loppumisesta, mutta eihän se ole loppunut mihinkään. Kuinka moni lopulta eroaa sen takia...rakkaus ei lopu, mutta ei se yksistään riitä pitämään suhdetta kasassa. Lehdistä saa monesti lukea tarinoita pitkään yhdessä olleista pariskunnista, jotka kertovat mikä on heidän pitkän suhteensa salaisuus. Minä olen sitä mieltä, ettei mitään salaisuutta ole. On vain onnea, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mikään parisuhde ei kestä loputtomasti ylämäkeä ja sitä elämä voi tarjoilla aivan sattumanvaraisesti.

Minä olen se, joka oli aloitteellinen eron suhteen, ja joka lopulta muutti pois. En sure pelkästään sitä, että olemme eronneet, vaan myös sitä, miten paljon se satuttaa ex-puolisoa. Hän syyttää minua vääristä valinnoista, siitä etten tehnyt tarpeeksi sitä ja tätä, etten halunnut yrittää enää. Hänellä on siihen oikeus ja ehkä minun kuuluukin kantaa hänen suruaan. Ehkä se on minun osani. Mutta suru ei katso aikaa eikä paikkaa. Ei sitä olenko töissä vai kotona. Ovatko lapset luonani vai eivät. Vaikka yritän paeta sitä. Vaihdan autoradion kanavaa, jos joku laulaa rakkaudesta. Käännän katseeni pois kun juoksulenkillä tulee vastaa pariskunta. Mutta ei se auta. Sekoitan töissä antibioottia ja joudun pysähtymään hetkeksi, koska tuntuu etten voi hengittää. Kyyneleet alkavat valua kesken kauppareissun. Alan itkeä autossa liikennevaloissa, enkä huomaa valon vaihtumista.

Olen ennen kaikkea tunneihminen ja näissä tilanteissa saan maksaa siitä. Nuorempana häpesin sitä, että itken vähän joka tilanteessa. Vastaavasti myös nauran paljon ja kykenen tuntemaan valtavasti rakkautta ja iloa. Jos jotakin ei voi muuttaa, se pitää vain hyväksyä. Käyn tunteella, mutta en pelkää tunteitani. Väistelen surua vielä, tiedän sen. Mutta kohta tulee se hetki, kun otan sitä kädestä kiinni ja annan sen kulkea vierelläni. Tulen suremaan vielä pitkään, mutta tämä suru ei riko minua.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Kun parisuhteen riski toteutuu

Niin tässä sitten kävi, mitä pahoin pelkäsin ja ensi kuussa muutamme lasten kanssa vuokra-asuntoon. Onneksi muuttoa ei tarvinnut toteuttaa vielä kuun alusta ja loppukuusta minulla on vapaapäiviä ja aikaa järjestellä ja siirtää tavaroita. Melkoinen puristus siitä varmasti taas tulee, mutta todennäköisesti tavarat ja asiat alkavat olla kohdillaan, kun uusi työ alkaa. Elämä ei katso sitä, mikä on sopiva ajankohta muutoksille ja nyt ne tulivat minulle kaikki kerralla. Toki saan katsoa itsekin peiliin tässä asiassa. En ole vielä laskenut kaikkia kustannuksia, enkä edelleen tiedä tulevaa bruttopalkkaani, mutta linkkaan kaksi hyvää blogikirjoitusta aiheesta. Erosta selviää kyllä. Ollaan sinnikkäitä!

Yksinhuoltajan selviytymisopas: Parisuhderiski

Holvin hoitaja: Avioero - taloudellinen katastrofi jonka puolet meistä käy läpi

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Välipäivitys

Ei mitään akuuttia, mutta tämä postaus menee enemmän sinne elämän piikkiin. Listaan muita kuin talousaiheisia blogeja, joita seuraan säännöllisesti.

Jokin aika sitten kuvittelin tykkääväni sisustamisesta. Käytin palon aikaa siihen liittyvien blogien seuraamiseen. Marraskuun lopussa heräsin siihen, että sisustus ei kiinnosta minua pätkääkään ja haluan vain nostaa raskaita painoa kuntosalilla :D. No jaa...blogien lukeminen jäi vähemmälle, mutta on totta, että olen esteetikko ja kodilla on minulle aina väliä, vaikka se suurimman osan aikaa onkin melkoisessa epäjärjestyksessä. Siskon puoliso vitsaili, että ehkä asunnon sisustus tuli valmiiksi ja sen takia loppui into koko hommaan, mutta ei...olisi täällä vielä vaikka ja mitä. Saatan edelleen istua sängyllä tietok...kirjan kanssa ja katsoa, miten auringonvalo taittuu vanhan kirjahyllyn pinnasta tai valaisee harmaata seinää. Ilahdun tämmöisistä asioista edelleen, vaikka pakonomainen sisustusinto on ehkä nyt mennyttä. Mutta niihin blogeihin.

Sunnuntai on sisustusblogi, jota edelleen seuraan. Aivan mieletön vanha talo, jota on kunnostettu taidolla ja samoin sen pihapiiriä. Ihania valokuvia. Kehitin melkoisen pakkomielteen yläkerran puputapettiin ja sitä piti tulla omaankin kotiin...tulin sitten vanhoja tapetteja repiessä järkiini kyllä.

Uusi muusa on Eeva Kolun blogi, no jaa, vähän kaikesta. Eeva on ihan huikea kirjoittaja, jonka edellinen blogi Kaikki mitä rakastin oli minulle kolmekymppisenä vähän samanlainen kokemus kuin Aila Meriluodon Vaarallista kokea romaanin lukeminen parikymppisenä (pitäisi lukea se taas uudelleen). Niiden jälkeen mikään ei ollut aivan samalla tavalla kuin ennen, mutta samalla tuo blogi ja romaani, vähän samoin kuin Uusi muusakin, oli kuin olisi tullut takaisin kotiin. Eeva osaa suositella parhaat kirjat, leffat ja tv-sarjat. Ja sanoittaa sen, miten pihalla ja keskeneräinen sitä voi olla vielä näin oikeasti aikuisena. Ja että se on tosi ok, jatketaan mokailua!

Iidan matkassa kertoo Iidan ja hänen lapsensa elämästä. Iida on ihanan aito ja konstailematon. Blogi oli jossain vaiheessa kuuma puheenaihe, kun Iida kirjoitti sinne (ja antoi aiheesta haastattelun Helsingin sanomiin), ettei oikeasti tiennyt lapsensa isää ennen tämän syntymää. Rohkea nainen, koska sai aiheesta valtavasti kuraa niskaansa. Iidan blogissa on myös tosi hyviä gluteenittomia reseptejä.

Souvenirs ei ole varsinainen sisustusblogi vaan tämmöisen esteetikon taivas. Aivan mielettömiä kuvia varsinkin luonnosta.

Listaan vielä Kirpparikeijun kotona, vaikka en tiedä päivittyykö se enää. Tavallaan siellä(kin) sisustetaan, mutta blogissa on parasta sen kirjoittajan mahtava elämänasenne. Kaiken voi korjata tai tuunata. Voin vain ihailla miten kätevä hän on käsistään. Ja luulen, että meillä osuisi todellisessa elämässä huumorintaju yksiin. Olen blogia lukiessa nauranut monet kerrat ääneen.

Tällä kertaa vähän kevyemmissä merkeissä...