No niin. Ostin sen asunnon. Olen siellä melkein päivittäin irrottamassa tapettia. Tapetin irrottamisessa on jotakin koukuttavaa. Mutta suurimman osan ajasta se vaan ottaa päähän. Minut vakinaistettiin töissä. Ihanat ihmiset ovat edelleen ihania. Olen käynyt saunalautalla, tanssinut ja nauranut aamuyöstä keskellä keskustaa, kun yritin syödä hampurilaista samaan aikaan, kun tuntematon mies yritti iskeä kaveriani.
Elämässä on paljon ihmeellisiä asioita. Kuten miltä auringonlasku näyttää vuokrakotini ikkunasta. En ole koskaan nähnyt niin kaunista taivasta. Jään katsomaan sitä silloin kun olen onnellinen ja silloin, kun pyyhin kyyneleitä poskiltani. Niistän paitaan. No joo. Sellaista se elämä on. Aika ei ole kulunut nopeammin. Ehkä en päässyt eteenpäin, koska tarkerruin ajatukseen siitä, mitä jos. Voit olla oikeassa tai onnellinen. Et ehkä molempia. Ja minä halusin saada kaiken, aivan kaiken. Nyt olen kokenut kaiken. Melkein kaiken mitä rakkaudessa voi kokea. En vielä kaikkea, mitä surussa.
On haikea olo. Kesälomaan vielä pari viikkoa aikaa. Laskin, että tapetin irrotusta kestää vielä kolmisen viikkoa. Teemme lasten kanssa jonkinlaisen kesälomareissun. Minä opettelen olemaan ihmisiksi ja lakkaan uskomasta ihmeisiin. Totean, että olen nyt 41-vuotias ja elämää on ehkä vielä jäljellä vuosia, vuosikymmeniä. En silti aio kasvaa aikuiseksi vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti