Ollaan marraskuun puolella, vielä reipas viikko palkkapäivään ja rahat tuttuun tapaan vähissä. Ensi viikko on lapseton viikko, joten ylimääräisiä menoja sinne ruokamenojen lisäksi tuskin tulee (paitsi joo, käyn luultavasti lounaalla ja leffassa, mutta nämä ovat budjetissa). Autonkin tankkasin äskettäin. Autoon on vaihdettu jarrupalat, akku ja nastarenkaat ja kulut olivat kahden ensimmäisen osalta vain sata euroa. Haa, ajattelin, että näin saankin budjetin lopulta pitämään. Mutta väärin, esikoinen tarvitsee toppahousut ja hanskat ja siinä ne "säästetyt" eurot sitten menivätkin. Noh, tämä ei ollut mikään uutinen.
Helsingin sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi ja törmäsi ulkopuolisuuteen - "Luokkaeroja on kaikkialla, ja on vaarallista, kun niitä ei haluta nähdä". En nyt muista olenko kirjoittanut tästä blogissa aikaisemmin, mutta oma taustani on varsin samanlainen. Vanhempani olivat molemmat ns. duunareita tai leipätyöläisiä (kuukausiliitteen jutun mukaan suomalaiset jakautuvat kuuteen yhteiskuntaluokkaan). Isälläni oli oma yritys ja hän sai sitä kautta parempaa palkkaa kuin olisi saanut tekemällä samaa työtä kuukausipalkalla. Äitini oli normaalisti palkkatöissä. Vanhempani halusivat hankkia lapsia vasta sitten, kun heillä olisi omakotitalo rakennettuna. Minun ja sisareni ollessa lasteni ikäinen me istuimme lauantaina koko perhe päivällisellä. Ruokana oli viikonloppuisin lähes aina lohta, koska se oli vanhemmista "parempaa ruokaa". Vanhemmat joivat ruuan kanssa lasillisen viiniä. Pöydässä paloivat kynttilät ja taustalla soi panhuilumusiikki. Tänään istuin ruokapöydässä omien lasteni kanssa. Kerrostalossa, vuokrakolmion keittiössä ja pöydässä paloivat kynttilät. Ruokana oli tekemääni makaronilaatikkoa (tosin varsin hyvää) ja taustalla lauloi Tori Amos. Makuasiat ovat makuasioita, mutta ehkä musiikkimaussa on menty parempaan päin?
Olen toki viisi vuotta nuorempi kuin vanhempani minun ollessa esikoiseni ikäinen alakoululainen. Voisin silti tehdä varsin vahvan veikkauksen, että viiden vuoden päästä en edelleenkään istu lasteni kanssa omakotitalon keittiössä. Hesarin luokkakoneen mukaan minä olen leipätyöläinen ja kulttuurinen kipuaja (kiipijä olisi miellyttänyt itseäni sanana enemmän :D ). Olen kummankin suvun puolelta yhteen laskettuna toinen, jolla on yliopistotutkinto ja perheemme on todennäköisesti kummankin suvun ainoa, jossa kumpikin lapsi on käynyt ammattikorkeakoulun. Tunnistan oikein hyvin Talonmiehen tyttären kokemuksia ulkopuolisuudesta. Se alkoi jo lukiosta. Jos jokin oli minusta siellä vaikeaa, niin vanhemmat kehottivat heti vaihtamaan ammattikoulun puolelle. Toisaalta vanhemmat kyllä kannustivat opiskelemaan, mutta toisaalta he eivät voineet ymmärtää, miksi käytin niin paljon aikaa (kaunokirjallisuuden) lukemiseen. Vanhempani eivät koskaan lukeneet kirjoja, mutta minä ja sisareni olemme lukeneet aina ja paljon. Olen miettinyt, että miksiköhän, mutta mitään yksiselitteistä vastausta siihen ei ole. En ollut ala-asteella tai peruskoulussa erityisen hyvä koulussa. Siellä ei ollut äidinkieltä lukuunottamatta mitään minua kiinnostavaa ja yöt menivät kirjoja lukiessa. Lukiossa havahduin, kun äidinkielessä päästiin kirjoittamaan vähän erilaisia aineita. Päätin, että ällää vähempää, en tulisi siitä kirjoittamaan ja ällän kirjoitin. Aikuisena moni ihminen on minut tavattuaan luonnehtinut minua ensimmäisenä älykkääksi. Minusta se on mielenkiintoista, koska en koskaan ajatellut niin itsestäni. Miesystäväni kanssa olemme vitsailleet, että olemme tarpeeksi fiksuja ollaksemme jatkuvasti tyytymättömiä kaikkeen, mutta emme tarpeeksi, että sillä voisi tehdä jotakin hyödyllistä. Tai ehkä tämä pätee kaikkiin humanisteihin :D.
En ole koskaan voinut puhua esimerkiksi yliopisto-opinnoistani vanhempieni kanssa. En usko, että he ymmärtävät mitä graduni otsikko tarkoittaa, mutta se on yhtä kaikki heidän kirjahyllyssään. Tein gradua monta vuotta. Suurin osa tutkimuskirjallisuudesta oli englanniksi, enkä ole mielestäni ollut koskaan vahva muissa kuin äidinkielessä. Mutta gradua tehdessä aloin kokeilla myös muun kaunokirjallisuuden lukemista englanniksi. Siitä se oikeastaan lähti ja tänä päivänä luen noin puolet lukemastani kaunokirjallisuudesta alkuperäiskielellä. En ole vieläkään erityisen hyvä englannissa, mutta mielestäni käännöksessä katoaa aina jotain. Lisäksi esimerkiksi Margaret Atwood kirjoittaa hyvin kaunista englantia.
Kun mietin opiskelujani, kun mietin itseäni lasten kanssa makaronilaatikon äärellä, kun katson ulos vuokra-asuntoni ikkunasta...opiskeluni ei nosta minua Hesarin luokkakoneessa asiantuntijaksi, koska en tee sitä työtä, mitä voisin maisterinpapereillani tehdä. Mutta opiskelu, kirjat joita jo lapsena aloin lukea, se kaikki on antanut minulle jotakin muuta. Vaikka haluan hallita rahankäyttöäni, luoda säästöpuskurin ja varmistaa, etten ikinä ole taloudellisesti samassa tilanteessa kuin eron jälkeen, haluan myös jotakin "enemmän". En halua kerryttää omaisuutta loputtomasti, vaan myös ostaa kokemuksia, matkustaa yksin ja lasten kanssa. Opiskella jossain vaiheessa lisää, vaikka en vielä tiedä mitä. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Se on vähän kuin englannin kieli, joka avautui minulle vasta aikuisena.
Meillä kumpikaan vanhemmistani ei ole koskaan opiskellut edes ammattikoulutasolla, vaan molemmat menneet työelämään suoraan koulusta. Toinen edennyt työssään enemmän kuin toinen, mutta siis ihan peruspalkkaisia kuitenkin.
VastaaPoistaMeillä opiskeluun on kuitenkin aina kannustettu ja sitä pidetty tärkeänä. Itse opiskelin insinööriksi ja veljeni maisteriksi, eli sillä tasolla olemme jo ylempänä. Kummallakin meistä on käynyt myös hyvä tuuri ja olemme ihan suht hyvissä vakituisissa työpaikoissa.
Mutta siltikään kummallakaan meistä ei ole sitä omakotitaloa, koska niiden hinnat ovat ihan eri luokkaa nykyän kuin silloin joskus. Tosin kumpikaan meistä ei asu enää maalla, kuten vanhempani meidän ikäisinä.
Joo, sehän on ihan totta, että mennyttä ja nykyistä ei voi suoraan verrata. Vaikkapa juuri nuo omakotitalojen hinnat. Vanhemmilleni (kuten myös heidän sukulaisilleen) on myös ollut ensiarvoisen tärkeää kerryttää omaisuutta. He ovat tehneet nuoresta iästä asti kovasti töitä juuri tuon omakotitalonsa ja muun omaisuuden eteen ja elävät nyt taloudellisesti turvattua vanhuutta matkustellen (ja edelleen siellä omakotitalossa, talo on vain vaihtunut hieman pienempään).
PoistaVaikka vanhempani toki tavallaan kannustivat opiskelemaan, niin lukiosta eteenpäin se maailma mihin minä astuin oli heille täysin tuntematon. Lisäksi kävimme monta repivää riitaa eri aiheista, koska vanhemmilleni jonkun toisen aikuisen (miehen) mielipide menee edelleen yli vaikkapa tieteellisistä faktoista. Aikakausilehden artikkelin täytyy olla totta, koska se on siinä julkaistu jne. Kun tapasin ex-aviomieheni vanhemmat, jotka ovat molemmat käyneet yliopiston, niin oli aluksi hämmentävää, mistä kaikesta heidän kanssaan pystyi puhumaan. Mutta toki siinäkin kodissa soi taustalla panhuilumusiikki. Enkä nyt todellakaan ajattele, että opiskelu olisi joku itsessään autuaaksi tekevä asia. Se voi silti lisätä mahdollisuuksia elämässä tai ainakin uskoa omiin mahdollisuuksiin.
Mielenkiintoista pohdintaa. Omat vanhempani ovat kouluttautuneet nyt vasta myöhemmällä iällä. Meille on kyllä aina korostettu opintojen tärkeyttä vaikka molemmilla olikin "vain" ammattikoulutasoinen koulutus. Nykyään molemmilla AMK ja isällä jopa useampi tutkinto. Uskon että omat vanhempani halusivat mahdollistaa meille lapsille erilaisen tulevaisuuden ja ohjasivat meitä jatko-opintoihin.
VastaaPoistaNykyään elintasoa mitataan hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Omakotitalo ei ole kaikki kaikessa - ainakaan oman sukupuolven kanssa keskustellessa. Perhe perustetaan myöhemmin joten ei ole tarvettakaan omaan tonttiin ja isoon taloon. Nykyään ehkä osataan arvostaa myös sitä että ei tarvitse hoitaa omaa lämmitystä taikka aurata pihaa joka aamu - sen hoitaa joku muu ja se on yleellisyyttä :)
-Neiti Nuukailija
Mielenkiintoista, että vanhempasi opiskelivat lisää aikuisina. Minun äitini opiskeli ammattikoulututkinnon minun ollessa tarhaikäinen. Sitä ennen hänellä oli vain peruskoulututkinto, mikä ei siihen aikaan ollut työllistymisen esteenä. Isä oli opiskellut oman ammattikoulututkintonsa jo aikaisemmin, mutta en usko, että hänkään koskaan mietti (tai ei ainakaan puhunut meille lapsille siitä) lisäopintoja. Isä tosin kävi kansalaisopistossa opiskelemassa englantia, koska sitähän ei aikaisemmin opetettu silloisessa kansakoulussa. Isä tosin totesi englannin opiskelusta, että sitä ei voi opiskella enää aikuisena, koska ei aikuisena vaan opi uusia asioita. Tänä päivänä vanhempani kyllä käyttävät googlen kääntörobottia, minkä minä laskisin uudeksi asiaksi :).
PoistaTein itse saman luokkatestin ja sain itseasiassa samat vastaukset! Hassua kyllä, en kokenut testin yhtään osuvan itseeni. Ja lisätäkseni vielä, että taidan olla se ihminen joka ei näe näitä luokkaeroja (ai kauhea, toivottavati en sillä mahdollista mitään kurjaa.. :( ). Tai, tarkennetaan vielä, että tiedostan jos joku on vähemmän kouluttautunut kuin toinen yms. mutten ikinä ole kokenut syrjintää tai ylemmyyttä "omasta luokkastatuksestani". Tämän voi tietysti selittää se, että perheeni ja sukuni on akateemikkojen ja duunarien sulatusuuni, joten kai sitä elää yli luokkarajojen? Olipas sepostus :D Mutta ihana lukea, että sulla on vahva tunne elämässä kehittymiseen sekä halu nähdä ja kokea enemmän. Pidä siitä kiinni! Sen saat vielä :)
VastaaPoistaNo en kyllä itsekään aktiivisesti ajattele luokkaeroja, mutta olen samaa mieltä tuon artikkelin kanssa. Jos niistä ei puhuta ja kirjoiteta, niin se ei tarkoita, etteivätkö ne olisi olemassa. Siitäkin voi olla montaa mieltä, että ovatko ne yhteiskuntaluokat todella nuo Hesarin määrittelemät. Minusta tuollainen luokkajaottelu tulee todennäköisesti muuttumaan tulevaisuudessa, koska yhä isompi joukko ihmisiä on kouluttautunut pitkälle, mikä ei silti välttämättä näy tuloissa. Muutenkin tuossa selkeästi oli nostettu varallisuus keskeiseksi mittariksi noita luokkia jakamaan, mikä sekään ei ole minusta yksiselitteistä.
PoistaMutta joo, olen 45- vuotias, kun lapset ovat täysi-ikäisiä. Nyt elämä menee aika pitkälti lasten ehdoilla, mutta on elämää lasten jälkeenkin. Ainakin toivon, että on :D.
Mielenkiintoinen testi. Tuloksena luokkani on vähäosainen ja kultuuriluokkani on eliitti. No vähäosaiseksi itsekin itseni olisin osannut laskea, mutta kulttuurillisesti eliitiksi en iseäni ajatellut. Heh, noiko paljon vaikutaa se että lukee sanomalehteä ja edes jonkinlaista kirjallisuutta. Kävin korjaamassa muutamaa valintaa joiden kohdalla emmin mutta tulos pysyi samana.
VastaaPoistaJoo, enpä osaa sanoa :). Miesystäväni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja hän sai kulttuuriluokaksi asiantuntijan (yliopistotutkinto taustalla). Itse kyllä luen sekä Ylen uutisia, Hesaria (harvemmin paikkakunnan omaa lehteä, Etelästä tullut ei ole koskaan kotiutunut tänne Pohjoisempaa :) ) että iltapäivälehtiä netissä. Joku Seiska on sitten sellainen lehti, että siihen ei enää kykene.
Poista