Ne terveelliset elintavat

Illat ovat alkaneet pimetä ja loppukesän lämmin jakso tuntuu nyt menneen ohi. Illalla parvekkeen ovi suljetaan yöksi ja päivällä ilmassa on jo syksyn raikkautta. Pidän vuodenajoista eniten alkusyksystä. Tänä kesänä on ollut kauniita ilmoja, mutta monesti myös tukahduttavan kuuma. Kuumuus tekee työnteosta astetta rankempaa, koska työpukeutumiseen ei voi vaikuttaa ja ilmastointi toimii vaihtelevasti. Syksyssä tykkään juuri pimenevistä illoista, jolloin voi alkaa taas polttamaan kynttilöitä. Tekee mieli lukea uudestaan Tolkienin Taru sormusten herrasta tai Montgomeryn Runotytöt. (Huomasin viimeksi kirjoja varatessani, että lähikirjasto on luopunut varausmaksuista kokonaan. Varailinkin siitä ilosta yhtä ja toista.) Jossain vaiheessa kypsyvät kotimaiset omenat, joita syön aina liikaa, vaikka ne eivät oikeastaan sovi minulle ollenkaan.

Hesarissa on ollut kirjoituksia siitä, kuinka terveellinen syöminen (ja elämä) on haastavampaa, kun joutuu tulemaan toimeen vähällä rahalla. Lisäksi kokeilin testiä, jossa pystyi vertaamaan omaa tulotasoaan muihin samassa ikäluokassa ja samalla koulutustaustalla yms. Jään kuukausituloissani jälkeen vähiten tienaavista yksinhuoltajista. Jään reilusti jälkeen myös muista ikäluokkani korkeakoulutetuista (tosin, ehkä humanisteille olisi pitänyt olla oma lokero tähän :D ). No jäin reilusti jälkeen tuloissa kaikissa vaihtoehdoissa, paitsi tuossa yksinhuoltajakohdassa (ei voinut valita yhteishuoltajuus) vain 14 euroa. On silti varmasti totta, että alituisessa niukkuudessa eläminen on aivan toinen asia kuin vapaaehtoinen säästäminen, ja sen esimerkiksi omalla kohdallani aikaansaama puskuri, joka tuo turvallisuuden tunnetta.

Itse pyrin syömään terveellisesti, mutta siinä on silti paljon parantamisen varaa. Lapset syövät vielä usein (omasta halustaan) aamulla ja illalla täysjyväpuuroa omenasoseella tai pakastemansikoilla. Itse syön aamuisin yleensä täysjyväleipää ja maustamatonta jugurttia marjoilla. Marjoja löytyy pakastimesta aina, koska hyväkuntoiset vanhempani poimivat niitä aivan liikaa. Tyyliin lähemmäs sata litraa mustikkaa (ja lisäksi tulevat puolukat, hillat, mustaherukat ja vadelmat...). Olen kyllä vastaanottanut kiitollisena kaikki ylimääräiset marjat. Lapset eivät mustikoista ja puolukoista juuri välitä, mutta vanhempien mansikkamaasta he saavat tänäkin vuonna talveksi mansikoita. Saan kesäaikaan myös erilaisia vihanneksia vanhempien hyötypuutarhasta ja kalaa, jota he kalastavat mökkinsä läheltä. Olen joskus vihjaillut äidille, että kaikkia marjoja ei olisi pakko poimia, mutta mopo näyttää lähtevän käsistä niiden suhteen joka vuosi.

Olin kasvissyöjä lähemmäs parikymmentä vuotta, mutta aloin viime vuosina syödä sekaruokaa, kun suurin osa kasviproteiinin lähteistä ei vaan enää sopinut minulle. Tämä harmittaa kovasti, koska kasvisruoka olisi paljon halvempaa kuin liharuoka ja lisäksi usein terveellisempää. Osa vihanneksista on varsinkin talviaikaan kalliita, mutta itse yritän käyttää kohtuuhintaisia vihanneksia mahdollisuuksien mukaan ruuanlaitossa. Kastikkeisiin lisään aina porkkanaa tai kesäkurpitsaa, kasvissokekeitoissa käytän bataattia, porkkanaa tai lanttua. Wokeissa kiinankaalta ja paprikaa, joista jälkimmäinen on tosin usein kallista. Ja lähes kaikkien kastikkeiden pohjana on tomaattimurska. Punaista lihaa yritän syödä vain pari kertaa viikossa ja muuten kanaa tai kalaa (usein seitiä, mikäli en ole saanut kalaa vanhemmiltani). Perunaa käytän aika vähän, koska sekään ei oikein itselleni sovi. Pieniä määriä kurkkua ja tomaattia ostan ympäri vuoden. Lisäksi yritän tehdä kerran tai kahdesti viikossa jonkun itselleni sopivan kasvisruuan, kuten kasvissosekeittoa, josta lapset kovasti tykkäävät.

Liikkumisen osalta ainoa säännöllinen harrastus on kuntosalilla käynti kerran viikossa. Vietän siellä silloin aikaa tunnin verran ja käyn läpi ainakin kaikki isot lihasryhmät. Vaikka käyn kuntosalilla vain kerran viikossa, on kehitystä silti tapahtunut. Lihasmassa on kasvanut ja olen pystynyt nostamaan painoja säännöllisesti isommiksi. Lisäksi pyöräilen noin neljästi viikossa töihin (neljä kilometria suuntaansa) ja pyrin kerran viikossa nostelemaan kotona kahvakuulaa. Liikuntaa saan myös töiden ohessa. Työpäivät ovat usein niin raskaita, että moni työkaveri sanoo työnteon täyttävän liikuntatarpeet. Itse olen asiasta vähän eri mieltä. Fyysisesti raskas työ vaatii panostamista liikuntaan vapaa-ajallakin, koska erityisesti silloin kehosta pitäisi pitää huolta. Haluaisin käyttää selkääni vielä eläkeiässä, mikäli sinne asti elän :).

Lapsen kuntoutusasiat ovat vähän edenneet. Ryhmämuotoinen toimintaterapia ei tule alkamaan ennen syyskuuta ja silloin käymme lasten isän kanssa poliklinikalla keskustelemassa jatkosuunnitelmista. Poliklinikalta saadaan apua yksilökuntoutuksen valintaan ja siihen(kin) voidaan hakea kelan tukea...mikä luultavasti jää saamatta, mutta toki haemme sitä silti. Vuodenvaihteessa toimintaterapia loppuu ja silloin lapsi vaihtaa todennäköisesti yksilöterapiaan. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että yhteistyö poliklinikan kanssa jatkuu, eikä se vain "pessyt käsiään" meistä diagnoosin jälkeen. Maksoi kuntoutus mitä maksoi, niin ainakin voidaan olla luottavaisia sen suhteen, että osaamme valita oikein hoitavan tahon. Lapsi saa sitä tukea, mitä tarvitsee ja minä voin keskittyä olemaan hänelle epätäydellisen täydellinen äiti.