perjantai 18. maaliskuuta 2016

Tulot, menot ja velat

Jossittelu on aina mukavaa ja tähdellistä hommaa. Olen reilusti kolmenkympin puolella, ja vaikka olenkin opiskellut ja hoitanut lapsia kotona ison osan aikuiselämästäni (nyt siis ollut työelämässä enemmän mukana opiskelujen alusta asti), mahdollisuuksia säästämiseen olisi riittänyt. Toki meillä oli perheenä avioliittoni aikana aika pienet tulot, enkä kadu ulkomaanreissuja, koska sinne ei ole asiaa hetkeen, mutta...totuus on, että avioerosta ei olisi tullut niin kovasti takkiin, jos olisin osannut varautua edes jotenkin.

Mutta mikä tilanne on tällä hetkellä. Toki aloin seurata tulojani heti eron jälkeen. Oli pakko, koska opiskelin vielä täyspäiväisesti ja opintotukikuukaudet olivat lopussa. Onneksi pystyin tekemään töitä joululomalla ja kesälomalla sekä satunnaisesti keikkaa myös opiskelujen aikana. Mutta viimeinen kuukausi ennen palkkatöiden alkua veti esimerkiksi visan aivan tappiin. Onneksi en ole koskaan ottanut visaan sitä ns. luottomahdollisuutta eli seuraavassa kuussa on aina pitänyt maksaa edellisen kuukauden laskut. Iso osa ensimmäisestä palkasta (opiskelujen ollessa loppusuoralla) menikin visan lyhentämiseen.

Vaan ne tulot. Nyt määräaikaisessa työsuhteessa, jossa soppari on syyskuun loppuun (ensimmäistä kertaa elämässä täydet kesälomat, hiphei) ja osittaisella työajalla palkasta jää nettona käteen noin 1600 euroa. Toki se jonkin verran vaihtelee vuorolisien takia ja pitänee vuoden aikana tarkistaa veroprosenttia, koska se taitaa olla nyt hieman alakanttiin, mutta tuo on hyvä keskiarvo. Lasten lähivanhempana saan myös lapsilisät yksinhuoltajakorotuksella sekä asumistukea. Lisäksi hain nyt ensimmäistä kertaa kelan tukea osittaista työaikaa tekevälle, jonka lapsi on ensimmäisellä luokalla koulussa. Tuo tuki on verollista tuloa ja vähän plusmiinusnolla loppujen lopuksi. Jos en nostaisi tuota tukea, niin saisin suhteessa saman verran enemmän asumistukea...

Palkka 1600
Lapsilisät 298
Asumistuki 222
Kelan tuki 59
Yhteensä 2179

No sitten ne menot. Vuokra on tietysti isoin menoerä, netti kuuluu tässä hintaan, vakuutukset maksan kerran vuodessa ja se on sen verran iso summa kerralla, että olen jakanut sen osaksi kuukausibudjettia ja siirrän sivuun säästötilille, samoin teen puhelinlaskun, sähkön, autoveron ja säännöllisten lääkekulujen kanssa. Ruokaan ja bensaan olen laskenut tietyn summan (yhteensä 500 euroa, josta bensan osuus 100. Pyrin säästämään jälkimmäisessä pyöräilemällä työmatkoja) jonka siirrän s-tilille, koska siellä voi kätevästi seurata kuluja ja s-kortilla maksaessa saan pientä maksutapaetua (asioin kyllä noin puolet ajasta myös Lidlissä). Lisäksi tulee toisen lapsen iltapäiväkerhomaksu, koulun tukimaksu (lapset eivät olet tavallisessa peruskoulussa), kuukausittainen maksu lasten säästötilille, kuukausittaiset avustukset (Amnesty ja Interpedia), sekä kuntosalimaksu ja velkojen lyhennykset. Lisäksi pyrin säästämään säästötille 150 euroa. Eli tiivistetysti:

Vuokra 871
Muut kuukausittaiset menot 875
Opintolaina 45
Perheensisäinen laina 150
Säästö 150
Yhteensä 2111

Se mitä jää yli on ns. höpörahaa. Käyn sillä kirpputorilla (pääasiassa ostan lastenvaatteita), satunnaisesti lounaalla tai elokuvissa. Usein höpörahasta pitää maksaa lastenvahti iltavuoron ajaksi. Höpörahaa jää noin satasen verran, koska palkkatuloissa on pienoista vaihtelua. Lisätuloja olen saanut jonkin verran tavaroiden myynnistä nettikirppareilla. Varsinkin joulukuussa tienasin sillä ihan mukavasti, kun myin ylimääräisiä huonekaluja pois ennen muuttoa toiseen asuntoon. Tämän vuoden puolella olen myynyt jonkin verran keräilyastioita, mitä tuli ostettua avioliitossa ollessani. Keräilyvimma on onneksi hellittänyt, mutta minulla on edelleenkin vanhoja Riihimäen lasin astioita, joita en aio muuttaa rahaksi.

Olen sillä tavalla onnekas, että osituksen jälkeen sain lainaa vanhemmiltani, joten en joutunut ottamaan kallista korollista lainaa. Haluan kuitenkin maksaa lainan kohtuullisen nopeasti pois ja tarkoitus olisi tehdä ensi syksynä siihen ylimääräisiä lyhennyksiä. Lainamäärät nyt:

Perheensisäinen laina 5850
Opintolaina 2500
Yhteensä jäätävät 8350

Nyt siis keskityn maksamaan velkoja ja säästämään puskuria. Säästötilillä minulla on nyt 1025, mutta siitä vain 600 on varsinaista puskuria. Loppuosalla maksan noita säännöllisesti tulevia menoja ja varaudun etukäteen vakuutusmaksuihin ja autoveroon. Kun saan puskuriin riittävästi rahaa, niin sitten pitäisi miettiä jotakin säästökohdetta. En ole vielä päättänyt paljonko puskurissa pitäisi olla rahaa, mutta todennäköisesti mennään vielä ensi vuoden puolelle. Tästä voi nousta vain ylöspäin. Ainakin toivon niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti