sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Miten sijoituksilla menee?

Ennen ensi viikon palkkapäivää ajattelin tehdä pienen katsauksen sijoitusten tämähetkisestä tilanteesta. Aloin viime keväänä säästämään ensin kahteen Seligsonin rahastoon Global Brands ja Global Pharmaceuticals, näiden lisäksi tuli vielä yhdistelmärahasto Pharos. Rahastoihin on mennyt rahaa yhteensä 60 euroa kuukaudessa vaihtelevin painotuksin. Yleensä olen laittanut enemmän rahaa siihen rahastoon, joka on tienannut huonoiten eli tällä hetkellä Global Pharmaceuticals. Viime vuoden lopulla aloin siirtämään säästötililtä rahaa Bank of Norwegianiin ja alkuvuodesta aloin laittamaan lapsille säästämiäni rahoja Superahasto Suomeen. Lasten tilillä oli siis vain useampi sata euroa kummallakin ja olen niitä siirrellyt pienemmissä erissä kuukausittain tuonne Nordnettiiin. Rahasto on minun nimissäni ensinnäkin helppouden takia ja aloin myös ajatella, että ehkä osa rahasta kannattaisi antaa lapsille erissä eli vähän katsoa mihin raha menee. Jos olisin tehnyt rahastot lasten nimellä, niin heille olisi siirtynyt myös käyttöoikeus niihin heti täysi-ikäisinä. Nyt kun kuukausittaiset terveysmenot pienenivät ajattelin alkaa säästämään omiakin rahojani sinne samaan rahastoon (saadaan tästä mahdollisimman sekavaa :D ). Eli jatkossa siirrän rahaa suoraan Nordnetin tilille lapsille 35 euroa ja itselle 15 euroa kuukausittain. Ostin joulukuussa myös seitsemän s-osuutta, joista pitäisi tulla tämän vuoden aikana korkotuottoa. Vielä ei ole näkynyt eli jännityksessä eletään...nuo korkotuotot olen alustavasti ajatellut laittaa Seligsonin rahastoihin.

Mutta miten niillä rahastoilla sitten menee? Global Brandsin hankinta-arvo on 195 euroa ja markkina-arvo tällä hetkellä 220,17 euroa, Global Pharmaceuticalsin hankinta-arvo 255 euroa ja markkina-arvo 265,20 ja Pharoksen hankinta-arvo 230 euroa ja markkina-arvo 244,95 euroa. Rahastot ovat siis reippaat 50 euroa plussalla. Bank of Norwegianiin olen siirtänyt rahaa viime vuoden joulukuusta lähtien ja siellä on nyt 2800 euroa plus korkotuotto viime vuodelta eli 2,09 euroa. Tälle vuodelle korkoa on kertynyt 8,60 euroa. Superrahasto Suomeen aloin laittamaan rahaa tammikuussa. Rahaston hankinta-arvo on 550 euroa ja markkina-arvo nyt 570 euroa eli 20 euroa plussalla. Viime vuonna seitsemällä s-osuudella (tarkoitan tietysti korkoa maksavista) sai noin 90 euroa korkotuottoa. Tämän vuoden perusteella ostan ehkä joulukuussa vielä lisää s-osuuksia. No mutta, yhteenvetona sanoisin, että eihän tämä aivan huonosti ole mennyt :). Oman talouden seurantaa ja säästämistä on nyt takana reipas vuosi ja rahastosäästämistä aloittelin vasta viime vuoden toukokuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti