perjantai 22. heinäkuuta 2016

Palkkapäivä: heinäkuu

Heinäkuun palkka oli pienin tänä vuonna, hiukan alle 1600 euroa. Ja tietysti tässä kuussa tuli vähän yllättäen ylimääräisiä terveysmenoja, joihin meni pari sataa euroa. Minulla jatkuu kesäloma elokuussa ja lapset ovat silloin taas kaksi viikkoa putkeen luonani, joten jätin käyttötilille vähän jätski/mansikka yms. rahaa. Onneksi heinäkuussa ei tarvitse vielä maksaa koulu- ja iltapäiväkerhomaksua, koska ylimääräisiä menoja on ollut muutenkin Olen esimerkiksi käynyt kampaajalla (viimeksi kävin 7kk sitten). Periaatteessa voisin opetella leikkaamaan puolipitkän tukkani itsekin, mutta näin harvakseltaankin kampaajalla käynti on vaan sellaista minulle tärkeää luksusta. Ja onhan se tukka ihan eri näköinen, kun tuttu luottokampaaja on sen leikannut.

Eli tulot tässä kuussa palkka, lapsilisät, asumistuki, osittainen hoitoraha (koska teen osittaista työaikaa) ja toisen lapsen vammaistuki yhteensä 2280 euroa nettona.

Perusmenot 1755 euroa ja lisäksi laskutilille 165, Seligsoniin 60, säästötilille 230 ja reissutilille 50 euroa. Jouduin ottamaan säästötililtä tuon ylimääräisen 200 euroa, joten lasku/säästö/reissutilin saldo nyt 3000 euroa + Seligson 190 ja yksi s-ryhmän osuus 100 euroa eli varallisuus 3290 euroa (kesäkuussa 3065 euroa, että vähän päästiin kuitenkin eteenpäin).

Seligsonin rahastot ovat kivasti plussalla. Sinänsä asialla ei ole merkitystä, enkä käy salkkua kovin usein vilkuilemassa, koska tarkoitus on säästää lähinnä eläkeiän turvaksi. Mutta olen rahastoihin laittanut 190 euroa ja arvo on nyt 198,55 euroa.

Velat lyhenivät heinäkuussa normisummat eli yhteensä nyt 7590. Olen miettinyt tuota puskurirahaston suuruutta ja päätynyt siihen, että säästäisin noin neljän kuukauden tulot (laskien mukaan tällä hetkellä saamani tuet), joka olisi yhteensä 4800 euroa. Ennen lapsen kuntoutuspäätöstä ajattelin, että tuon summan säästämisen jälkeen alan laittamaan isompia summia rahastoihin ja ehkä kuukausisäästämään Nordetin kautta ETF:iin. Mutta Kela antoi negatiivisen päätöksen lapsen kuntoutuksesta :/ ja lasten isän kanssa alustavasti sovimme, että hankimme lapselle jonkinlaista kuntoutusta omakustanteisesti. Toimintaterapiaan lapsi pääsee, mutta se tapahtuu ryhmämuotoisena, ja lapsi tarvitsisi ehdottomasti myös yksilökuntoutusta.

Jos kuntoutuspäätös olisi ollut myönteinen, niin olisin saanut puskurin säästetyksi marras-joulukuussa. Näin ei käynyt, joten jatkossa suunnitelmani on säästää sen minkä voin ja jossain vaiheessa alkaa säästämään enemmän rahastoihin. Kun lapsen tilanne on mikä on, niin en uskalla alkaa riskeeraamaan ETF:ien kanssa.

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.