keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Epävarmuutta työrintamalla

Määräaikaisen työntekijän elämässä epävarmuus on toki aina läsnä, mutta nyt sitä on tavallistakin enemmän. Työsopimukseni on yleensä uusittu loppuvuodelle toukokuun aikana (tai niin muistelen), kun nykyinen sopimus on syyskuun loppuun. Kävin muissa asioissa esimiehen puheilla ja kysyin samalla suoraan, että jatkuuko sopimus. Esimiehen vastaus ei kyllä helpottanut tilannetta juurikaan. Muutenkin työpaikalla nämä määräaikaisten työntekijöiden kuviot ovat olleet viime aikoina mielenkiintoisia. Oikeudenmukaisuus ei toteudu ja välillä tekisi mieli kilauttaa liittoon, mutta käytännössä menettäisin sillä jatkosopparin ja töiden haku muualtakin voisi vaikeutua. Kilauttaisin siitä huolimatta, jos olisi kyse vain minusta, mutta kun on lisäksi nuo lapset. Heille olisi vähän vaikeampaa perustella, että elämä vaikeutui merkittävästi äidin periaatteiden vuoksi. Puren siis hammasta ja olen toistaiseksi hiljaa. Mutta kuten esimiehelle sanoin, minulla ei olisi varaa olla työttömänä. Alan siis kysellä ja katsella muita töitä viimeistään ensi kuun puolella.

Minulla ei ole hirveästi kokemusta työn hakemisesta. Opiskelin ja olin lasten kanssa kotona parikymppisestä reiluun kolmekymppiseen. Totesin, etten edellisellä tutkinnolla työllisty ja lähdin opiskelemaan toista. Työkokemusta minulla on syksyyn mennessä aika tarkallee 2 vuotta. Toki tein koko opiskeluajan sijaisuuksia, mutta niistä kaikkia ei lasketa työkokemukseksi varsinaiseen ammattiin. Jos fysiikka (ja pää) kestää, on työvuosia edessä vielä lähemmäs 30. Toisaalta voisin haluta aikaisemminkin eläkkeelle, mutta se vaatii sen, että pystyn etukäteen säästämään tuon eläkkeen. Minulla ei ole suuria kuvitelmia siitä, että oma sukupolveni tulisi välttämättä saamaan minkäänlaista eläkettä. Ehkä jonkinlaista tukea, mutta suuri osa eläkkeestä pitäisi varalta säästää itse. Ei tietenkään ole mitään takeita siitä, että elän niin pitkään, mutta siinä tapauksessa lapseni perisivät minut ja raha helpottaisi heidän elämäänsä.

Vaikka palkkatuloni eivät ole kummoiset, niin pärjään niillä mielestäni kohtuullisen hyvin. Minulla ei ole kovin paljon ylimääräisiä menoja ja vaikka rahaa olisi käytettäväksi paljon enemmän, niin tuskin kuluttaisin kovin paljon enemmän. Rahaa on silti järkevää säästää puskuriin sekä tuota yllä mainittua eläkeikää varten. Tai työttömyyttä...seuraavaksi olisi aiheellista päivittää CV ja sen saan oikeastaan rakennella alusta asti. Sitten laitan viestiä parille ihmiselle, jotka ovat töissä siellä, mistä töitä todennäköisemmin saisin seuraavaksi. Välillä ajatus tulevaisuudesta ja mahdollisesta työttömyydestä stressaa niin, että illalla on vaikea saada unta. Mutta yritän suhtautua asiaan rauhallisesti. Pitää vaan jaksaa uskoa, että asiat järjestyvät jotenkin.

2 kommenttia:

  1. Yllättävän rauhalliselta kuulostat tilanteeseen nähden, mutta varmasti määräaikaisissa työsuhteissa tuohon ehtii tottuakin jotenkin. Voi kuulostaa tyhjän horinalta, mutta kyllä ne asiat tosiaan järjestyvät eli tässä tapauksessa uusi työ löytyy - ennemmin tai myöhemmin, ja sehän saattaa olla jopa vakkarisopimus mukavassa paikassa :) Itsekin nyt määräaikaisella, mutta sopimus päättymässä vasta noin vuoden kuluttua.

    VastaaPoista
  2. No joo, ehkäpä siihen tietyllä tavalla tottuukin. Asuinpaikkakunnallani ei hirveästi ole vakkaritöitä tällä alalla. Tai ainakaan siellä, missä haluaisin olla töissä. Työt eivät kuitenkaan voi käytännössä loppua, luulisin. Ja työsopparin loppuessa minulla on kumminkin 2 vuotta työkokemusta alan työstä, mikä on ihan hyvä lähtökohta töiden hakemiselle.

    VastaaPoista