Joistakin haaveista pitää vain luopua?

Ylimääräiset menot tässä kuussa vain jatkuvat...(Huomaan nyt, että on älyttömän hyvä kirjata niitä erikseen ylös, niin tulee vähän kokonaiskuvaa siitä, mitä kaikkea "ylimääräistä" tulee ostettua.) Eli edellisten lisäksi:

- Printterin mustekasetin täyttö (oli halvin vaihtoehto): 41 euroa
- Kynttilätarvikkeet (aion tehdä lasten opettajille lahjaksi soijavahakynttilöitä) eli ainekset kynttilöihin (vaha, kynttiläsydämet ja tuoksu) 20,8 euroa ja lasit, joihin kynttilät valetaan, pikaliima sydämien liimaamista varten yms. 16,65 euroa. Käytännössä yhden kynttilän hinnaksi tulee noin 6 euroa, koska aineksista tulee  kolme ylimääräistä kynttilää. Niillä voisin lahjoa vaikka siskoa, joka majoittaa minut ja lapset kesälomareissun ajaksi.
- Pitsa 8 euroa (rankan viikon päätteeksi, tilasin töihin).
- Postimerkit 4,80 euroa.

Ruokabudjetti on myös tämän viikon osalta mennyt vähän yli, mutta saan sitä luultavasti tasapainotettua lapsettomalla viikolla.

Asumisasiat ovat nyt pyörineet mielessä. Vaikka asunnon ostaminen ei ole vielä ajankohtaista, olen selannut Etuoven ja Oikotien ilmoituksia ja seurannut hintatasoa tietyillä alueilla. Seuraavaksi asunnon ostamiseen liittyviä faktoja. En pystyisi ostamaan kuin maksimissaan kolmion. Haluan asua kohtuullisen matkan päässä töistä ja lisäksi matka lasten koululle ei saa minusta olla yli 3,5km. Muutenkin haluan asua kohtuullisen matkan päässä kaupungin keskustasta eli kolmio se on. Asuntoja myydään monenlaiseen hintaan, mutta kolmio maksaisi ainakin 120K. Jos ajatellaan, että asunnon hinnasta pitää olla säästettynä 10% + varainsiirtovero, niin käytännössä näistä tulisi yhteensä 15K. Vaikka saan osan veloistani maksettua ainakin parin vuoden sisään, niin tuon summan säästäminen kestäisi minulta silti ainakin neljä vuotta. Tietysti yksi vaihtoehto on lainata rahaa vanhemmilta, mutta...onko se(kään) sitten loppupeleissä fiksua, vaikea sanoa.

Olen miettinyt sitä, että omistusasunnon tavoittelu kummankin lapsen vielä asuessa kotona, ei välttämättä ole kokonaisuuden kannalta hyvä vaihtoehto. Lapset muuttavat pois kotoa todennäköisesti noin 10-12 vuoden sisällä. Me emme mahtuisi erityisen mukavasti kolmioon, emme varsinkaan sitten, jos vielä miesystävä muuttaa samaan asuntoon. Lapsille on todennäköisesti tärkeää saada viimeistään teini-ikäisinä omat huoneet, vaikka ovatkin samaa sukupuolta. Minä en voi antaa heille samanlaista keskiluokkaista lapsuutta omakotitalossa kuin itselläni oli, mutta omat huoneet vuokra-asunnossa pystyn maksamaan.

Lisäksi kuviossa ovat vielä omat työt. Olen töissä paikassa, jossa työ on aika fyysistä ja välillä henkisesti kuormittavaa. Paikasta saa kuitenkin kohtuullisen helposti vakipaikan ja palkka on paras, mitä tällä alueella saa (toki ero toisiin paikkoihin ei ole mikään älyttömän iso). Olen ajatellut, että oman elämänlaatuni kannalta olisi paras vaihtaa jossain vaiheessa (pakosta, jos soppari loppuu, mutta muutenkin esimerkiksi ensi kesänä) toiseen paikkaan. Tiedän, että toisessa paikassa työmäärä on kohtuullisempi, työ muutenkin mielekäämpää ja miinuksena sitten se, että vakipaikkoja tulee auki todella harvoin. Työsopparit saattavat tuolla toisessa paikassa olla vain muutaman kuukauden kerrallaan...epävarmuus siis lisääntyisi entisestään. Sellaisessa epävarmuudessa asuntolaina voisi lisätä unettomia öitä.

Alan kallistua sen vaihtoehdon puolelle, että ostan asunnon sitten, kun minulla on siihen oikeasti varaa (olen saanut säästettyä rahaa tarpeeksi itse), työtilanne on jollain tavalla vakaampi ja ainakin yksi lapsi asuu jo omillaan :). Elämä ei ole pelkkää säästämistä, vaikka se varsin kiinnostavaa onkin. Haluan elää onnellista elämää. Käydä itse vaikka kerran vuodessa pienellä reissulla, tarjota lapsille mahdollisuuden harrastaa edes yhtä toivomaansa harrastusta ja ne omat huoneet. Haluan jonkinlaista väljyyttä rahan käyttöön, jos sellaisesta voi nyt tällä palkalla puhua :D. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: haluan ostaa kivan asunnon. Omistusasuminen ei houkuttele minua pelkästään sen takia, että se olisi taloudellisesti järkevämpää. Haluan myös asua tietyllä alueella, hyväkuntoisessa ja minua miellyttävässä (mutta tuskin missään uudessa) kerrostalossa tai rivarissa.

Joskus pitää pysähtyä ja miettiä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Olen onnekas, kun olen saanut kaksi perustervettä ja ihanaa lasta ja minulla hieno mies miesystävänä sekä ystäviä. Erosin lasten isästä, mutta se ei tee hänestä huonoa isää. Olisin voinut valita paljon huonomminkin. Elämässä on sattunut kaikenlaista, mutta kokonaisuuden puolesta olen mielestäni reilusti saamapuolella. Sellaisissa asioissa, joita ei voi mitata rahassa.