maanantai 7. lokakuuta 2019

Syyskuun palkka ja ylimääräiset menot

Oulussa on meneillään aivan tosi kaunis ruska. Olen vähän sellainen wannabe-ulkoilmaihminen, joka ihailee syksyisiä puita, mutta kököttää silti kotisohvalla. Nyt pitäisi reipastua ulos, koska päivät lyhenevät koko ajan ja pimeä aika vaikuttaa helposti itsellä mielialaan. Periaatteessa asiat ovat tällä hetkellä oikein hyvin. Oli iso helpotus, kun pääsin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä työterveyden kautta jatkotutkimuksiin ja terveyshuolille ei lopulta löytynyt sen kummenpaa syytä kuin ehkä työstressi. Hemoglobiini oli kyllä alhainen ja kun tarkastettiin vielä rauta-varastot, niin sehän olikin reilusti alle raja-arvon. Rautaa yritän syödä nyt säännöllisesti ja käyn kontrollilabroissa, mutta toki tilanne muuttuu parempaan kohtuullisen hitaasti. Perusarki on kyllä välillä melko hengästyttävää, vaikka siinä ei oikeastaan ole muuta ekstraa kuin erityislapsen kuntoutukseen liittyvät asiat. Nyt tosin sekä minä että puolisoni olemme kolmivuorotöissä, mikä tekee arjesta "läpsystä vaihto" tyyppistä rumbaa. Esikoisen luokka on lähdössä keväällä luokkaretkelle, joten normaalistikin tiivis yhteistyö koulun kanssa on tiivistynyt entisestään ja olen mukana kaikenlaisissa varainhankintaprojekteissa. Jos siis kuvittelin, että kännykkä tuuttaa viestiä lasten koulun alkaessa, niin nyt se todellakin piippailee koko ajan ja vein sen juuri keittiöön lataukseen, että saan pientä hermolomaa jatkuvasta viestisumasta.

Syyskuu oli siinä mielessä merkityksellinen kuukausi, että silloin perheensisäistä lainaa oli tasan 12 000 euroa, jotka sain pari vuotta silloin ostamaani omistusasuntoa varten. Olen siis avioeroni jälkeen saanut maksettua sekä ositusta varten ottamani velan että opintolainan, jee. Nyt sitten lyhennän loppua perheensisäistä lainaa ja asuntolainaa ja elän toivossa, että tuo jatkoajalla oleva farkku sinnittelisi vielä ensi kevääseen ja ehkä pidempäänkin. Puolisokin alkoi nyt ajamaan ajokorttia, joten jatkossa kulkemiset eivät enää ole vain minun vastuullani. Puolison työnäkymät ovat myös parantuneet, koska hänen sijaisuuttaan jatkettiin ja näin ollen nyt lokakuussa alamme jakamaan asumiskustannuksia enemmän. Hän alkaa maksaa myös lainaosuuttaan ja varmaan teemme hahmotelman siitä, miten toimitaan asuntoon tehdyn remontin kustannusten kanssa, ja miten jatkossa jaetaan ruokamenot.

Syyskuun palkka oli varmasti vuoden alhaisin, sillä jopa kotitalousvähennyksen tuoman verohelpotuksen jälkeen käteen tuli vain 1780 euroa. Elo-syyskuussa aloin myös jälleen tarkkailla ylimääräisiä menoja ja niitähän riitti. Lasten ulkovarusteisiin meni 125 euroa. Lapsille tuli ostettua vähän turhan kalliit kumisaappaat, mutta toisaalta jalkojen koot ovat 38 ja 39, joten aion ottaa ne pienemmät itselleni, kun nuo tuosta kasvavat :D. Kirpputorille meni 16 euroa, apteekkiin noin 38 euroa ja oslo skin labin tilauksen maksoin tuona aikana kahdesti eli 25+35,70 euroa. En nyt tiedä mitä tuosta jälkimmäisestä pitäisi ajatella. Iho on ehkä ollut vähän paremmassa kunnossa ja selkä ei ole enää niin jäykkä aamuisin (kollageeni ehkä vaikuttaa niveliin), mutta haluanko silti maksaa siitä huvista tuon vajaa 40 euroa kuussa? Ikeaan meni noin 100 euroa, kun tilasin säilytyskalusteita vaatehuoneeseen ja parvekkeelle tuolin. Parvekkeen pöydän hain käytettynä torista ja samoin käytetyn lampaan taljan nämä 10 + 20 euroa. Viihteellä tuli käytyä työkavereiden ja puolison kanssa ja näihin meni 90 euroa. Yhteensä näistä tuli 460 euroa. Sanomattakin on selvää, että piti turvautua puskuriin, joten säästössä on enää 1700 euroa (näissä mukana jo lokakuun vammaistuki). Tässä kuussa tilanne toivottavasti vähän muuttuu, kun puoliso alkaa osallistua enemmän talouden menoihin ja palkkakaan ei taida olla ihan yhtä pieni kuin syyskuussa. Tästä syystä ajattelin myös jatkaa rahastosijoituksia ja laittaa niihin yhteensä 150 euroa aiemman suunnitelman mukaan.

Kevät tuntuu vielä kaukaiselta asialta, mutta haaveilen edelleen keittiöremontista ja auto todennäköisesti eläkepäivistä romuttamolla. Katselin juuri pankkien tarjoamia autolainoja ja kyllä se korko niissä vaan on melkoinen. Puolisolla on kevään suhteen vielä asiat levällään töiden suhteen, mutta sellaista se usein on, kun on vasta valmistumassa ammattiin. Sikäli hänellä on hyviä kontakteja eri suuntiin ja aika hyvästi jo työkokemusta, joten töitä todennäköisesti löytyy. Ehkä pitäisi laskea jokin karkea arvio siitä, että kuinka paljon saisimme yhdessä säästettyä loppukevääseen mennessä. Keskustelua helpottaisi, kun olisimme vähän useammin samaan aikaan kotona...

2 kommenttia:

  1. Minulle tulee syyskuusta 1783€ Jippii ;) Ensimmäinen palkka uudesta työstä. Kyllä tämä hoitotyö on varma keino rikastua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on :). Mutta mikäs siinä, kun kutsumuksesta tätä vain tehdään...

      Poista