perjantai 5. lokakuuta 2018

Menoja ja vielä vähän menoja

Elämä syyskuun palkkapäivän jälkeen on ollut ylimääräisten menojen värittämää. Jossain vaiheessa alkoi jo pieni epätoivo iskeä, kun kuun tuloissa ei ollut juuri ylimääräistä ja silti näitä menoja vain riitti. Maksuun tulivat lasten koulukuvat noin 25 euroa ja koulun varainhankintaan liittyvät makeislaatikot (joita en jaksanut yrittää diilata eteenpäin) 35 euroa/per perhe. Lapsen isä osti kuopukselle uuden repun hajonneen tilalle, joten minä maksoin edellä mainitut menot kokonaan. Kuopuksella meni henki ahtaalle ja kävimme yksityisellä lääkärissä, jossa otettiin myös labroja yhteensä 150 euroa. Lapsen isä olisi maksanut tästä puolet, mutta päätin toisella puolikkaalla lyhentää hänelle tuota "uutta" läppäriä, joka maksoi (toisin kuin viime kirjoituksessa sanoin) 139 euroa ja siitä on nyt jäljellä vielä 62 euroa. Pesulaan pitäisi (edelleen) viedä kaksi mattoa ja kummilapset odottavat lahjojaan. Nämä kustantavat yhteensä ainakin 100 euroa. Ja sitten olisi ne lasten talvivaatehankinnat. Kumpikin tarvitsee ainakin toppahousut, hanskat ja kengät. Ja näiden päälle tämän kuun visa-lasku noin 90 euroa, tuossa viime kirjoituksessa mainitun hammaslääkärikäynnin lasku 30 euroa ja vielä pitäisi varata aika purentakiskojen tekoon, mutta...niin raha :/.

Lokakuun vammaistuki kilahti tänään tilille ja maksoin sillä visan, hammaslääkärin ja sähkölaskun pois. Nyt käyttötilillä on 170 euroa (mutta nämä ovat käytännössä jo osa loka-marraskuun budjettia), laskutilillä vain 50 euroa, maksutilillä 155 euroa (puolet tässä kuussa toteutuvasta ylimääräisestä opintolainalyhennyksestä), säästötilillä 150 euroa ja ruokatilillä vain reipas 50 euroa, bonuksia tosin tulossa 12 euroa. Tuolla viisikymppisellä pitäisi pärjäillä ruokakaupassa ensi viikko, joka ei onneksi ole lapsiviikko. Tässä kuussa en saa säästötilille yhtään ylimääräistä, sillä verkkopankissa odottelee jo vakuutuslasku, joka on 285 euroa. Laskutilille siirtyy tämän takia palkkapäivänä 150 euroa ylimääräistä.

Tässä näkee hyvin sen, että laskutilin idea ei käytännössä ollenkaan toimi, jos sitä käyttää jatkuvasti muuhun kuin korvamerkattuihin laskuihin. Laskutilille siirtyy kuukausittain 320 euroa, johon on laskettu mukaan niin kuukausittaiset menot (puhelin, avustukset, lasten koulumaksu, liittomaksu ja netflix), joka toinen kuukausi tai harvemmin tulevat (sähkölasku) ja vielä harvemmin tulevat (vesimaksu, vakuutusmaksut, autovero ja hesari). Nyt kun maksuun on tulossa samoihin aikoihin niin vakuutukset kuin vesimaksu, pitäisi laskutilillä olla useampi sata euroa, vaan ei ole.

Muita tuleviä menoja olivat uudet talvirenkaat ja puolen vuoden vesimaksu marras-joulukuussa. Mutta vanhempani päättivät antaa nuo renkaat minulle joululahjaksi, mikä helpottaa paljon. Samoin tuo aiemmin mainitsemani palkkatuloasia on ottanut askeleen eteenpäin. Laitoin luottamusmiehelle viestiä ja ensin sieltä tuli takaisin kaupungin vastine, että "emme maksa, koska tämä ja tämä", mikä ei kaikilta osin edes pitänyt paikkaansa. Mutta se ajatus muuttui, kun Tehy ilmoitti vievänsä asian oikeuteen. Jonkinlainen päätös asiasta olisi varmaan tulossa vielä lokakuun aikana, mutta milloin rahat tulevat maksuun sitten...ja mietiskelin tässä sitäkin, että kuinka asia hoituu verotuksen puolesta. Nämähän lisätään tämän vuoden tuloihin, se ainakin on varmaa, mutta sen lisäksi summasta menee jokin vero. Toisaalta ilmeisesti summalle lasketaan jonkinlainen korkokin, että vaikeaksi menee :D. Olen silti positiivisen odottavalla mielellä ja oletan hyvinkin varmasti saavani opintolainan kuitattua ennen joulukuuta kokonaan pois. 

4 kommenttia:

  1. Paljon osuu menoja just tähän jaksoon.. tsemppiä, kyllä se viikko 50 €:lla menee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kyllä se menee. Suunnittelin jo valmiiksi ensi viikon ruokalistan...

      Poista
  2. Tuo on kyllä ikävä ongelma myös meidän taloudessa ainakin tähän asti. Eri tileille on korvamerkitty rahaa, mutta aina se on mennyt johonkin tärkeään ja lopulta tilin kate ei olekaan piisannut siihen mihin se oli tarkoitettu. Sitten kun tilit on mennyt pieleen niin sen korjaaminen on hidasta ja hankalaa pelkillä palkkatuloilla. Jos on varma, että on oppinut jo läksynsä niin säästöstä voisi melkein ottaa rahat ulos ja täyttää tilit niin tileillä olisi puskurit valmiina ja automatisoitu talous pitäisi huolen, että tilit taas toimisivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se, ei vaan ole just nyt niitä säästöjä siihen :D. Tai olen haluton siirtämään BN:stä pois rahoja, kun olen ne kerran sinne asti saanut, vaikka aiemmin mietin tyhjennänkö koko tilin. Pitänee vaan jatkossa kasvattaa sitä selkärankaa asian suhteen tai jotain :D.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.