keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Sairastuvalta päivää ja maaliskuun palkkapäivä

Tein viime viikolla sellaisen huomion, että rahaa ei juurikaan kulu, kun koko perhe oksentaa yhdessä. Ensinnäkään ei päästä minnekään kuluttamaan sitä rahaa ja toisekseen kukaan ei halua syödä (tai jos söi, niin kohta taas oksensi). Rahaa siis säästyi, mutta ei kiitos uusiksi ihan heti. Oksentavien lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, vaikka lapset ovatkin sen verran isoja jo, että ymmärtävät tähdätä ämpäriin. Normaali arki tuntuu tämän taudin jälkeen varmasti hetken todella mukavalta :D.

Maaliskuun palkassa on mukana kahdet lisät ja ja se on nettona 1940 euroa. Vähän mietityttää tuo palkan verotus, kun tarkistin sen alkuvuodesta verottajalta eli tilasin uuden verokortin, mutta nettopalkat ovat silti olleet hämmentävän isoja. Muita tuloja tässä kuussa ovat normaaliin tapaan lapsilisät yksinhuoltajakorotuksella 297 euroa, asumistuki 188 euroa, osittainen hoitoraha 80 euroa ja toisen lapsen vammaistuki 157 euroa. Yhteensä siis 2662 euroa. Laskin tämän kuun ylimääräisiksi menoiksi ekstraa hiihtolomaviikon osalta, mutta sitä ei sitten tullut käytettyä, koska sairastimme. Passeista olisi tulossa kuluja 120 euroa, teen vaatehankintoja noin 60 eurolla (lähinnä alusvaatteita itselle ja lapsille) ja lisäksi mineraalimeikkipuuteri alkaa olla lopussa ja siihen menee postikuluineen 25 euroa. 20 euroa laitoin myös Unicefin kautta lasten hätäapurahastoon. Näistä siis yhteensä 225 euroa.

Kuukausittaiset menot ovat 1770 euroa ja näihin sisältyvät siis vuokra, laskutilille siirtyvä summa (vakuutuksia, sähköä, puhelinta, autoveroa, terveysmenoja ja kuntosalia varten), lasten koulumaksu ja iltapäiväkerhomaksu, hyväntekeväisyys, ruoka ja bensa, pankkimaksut, Netflix ja lasten viikkorahat. Kuukausittaiset lainamenot ovat 194 euroa, josta 40 euroa + 4 euroa korkoa menee opintolainaan. Kaksi muuta lainaa ovat korottomia perheensisäisiä lainoja. Kuukausittain säästöön menee 200 euroa säästötilille, 60 euroa Seligsoniin ja 35 euroa lasten säästötileille (ja sieltä asteittain tämän vuoden aikana Superrahasto Suomeen). Kuukausittaiset menot ovat yhteensä siis 2259 euroa eli erotus tässä kuussa 403 euroa. Siirsin jo 50 euroa kirppispöydän tuotosta säästötilille ja näin ollen tässä kuussa varallisuus on 5060 euroa (mentiin yli viiden tonnin, jee!). Näistä siis 2200 euroa Bank of Norwegianissa, 900 euroa säästötilillä, 680 euroa Seligsonin kolmessa rahastossa ja 580 euroa laskutilillä. Laskutiliä olen verotanut ylimääräisillä menoilla helmikuussa ja yritän laittaa sinne tässä kuussa vielä lisää rahaa. Luulisin tuosta 403 eurosta jäävän ylimääräisten menojen jälkeenkin vielä sinne laitettavaksi. Säästötililtä siirrän varmaan myös 200 euroa taas Bank of Norwegianiin kasvamaan korkoa. Jos siirrän säästötililä pitkin vuotta rahaa Bank of Norwegianiin niin olisi mahdollista saada tästä vuodesta yli 50 euron korkotuotto. Katsotaan miten käy :). Tämän vuoden mittaan pitäisi myös S-osuuksista alkaa putkahdella korkotuottoa ja ne ajattelin sijoittaa noihin Seligsonin rahastoihin.

Työasioita olen taas pyöritellyt mielessä. Vastakkain ovat nämä vanha kunnon tietynlainen taloudellinen turvallisuus, palkallinen kesäloma (ei mikään vähäinen asia) ja mahdollisesti jossain vaiheessa vakipaikka, jotka tarjoaa nykyinen työnantaja ja sitten taas toisena vaihtoehtona noin puolen vuoden tulojen säästäminen puskuriksi ja sen jälkeen hyppy tuntemattomaan eli toiseen työpaikkaan, jossa työnkuva olisi todennäköisesti mielekkäämpi ja työ fyysisesti vähemmän raskasta, mutta entistäkin lyhyemmät määräaikaiset sopimukset enemmän sääntö kuin poikkeus. Suo siellä, vetelä täällä sanotaan. Kumman niistä nyt sitten valitsisi, sitä jälleen jahkailen :D. Voi tietenkin olla, ettei valintaa tarvitse edes tehdä, sillä se tehdään puolestani.

2 kommenttia:

  1. Oih ja voih! En tajua teitä vanhempia, miten jaksatte itsekin sairaina huolehtia pikkuisista. Noro kävi vuosi sitten kylässä ja vei minulta tajun pariksi päivää.
    Tosi hyvin oot budjetoinut ja hyvin lähtee säästöönkin. Asuittekos muuten vuokralla vai omassa asunnossa?
    Tsemppiä työkuvioihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinähän ei hirveästi ole vaihtoehtoja :D. Myönnän kyllä lähettäneeni lasten isälle tekstarin jos toisenkin, jossa vähän avauduin tilanteesta, ja jos olisin mennyt huonompaan kuntoon, niin hän olisi kyllä "saanut" ottaa lapset.

      Asun vuokralla ja vuokra lohkaisee kuukausimenoista melkein sen 900 euroa. Olen asiaa pohtinut paljonkin, mutta toistaiseksi varmaan jatkan näin. Asunto on lähellä palveluja ja lasten koulua, joten se helpottaa kovasti myös perusarkea. Enkä määräaikaisena työntekijänä uskalla ottaakaan asuntolainaa. Sairaanhoitajana varmaan sellaisen saisin, koska töitä toki on, mutta en tahdo tehdä niitä pakon edessä ihan missä vain tai millä tahansa ehdoilla :).

      Poista