perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ylimääräiset menot kesäkuussa

Kesäkuussa lapset olivat pääosin minulla, mutta sain silti pidettyä ruokakulut kohtuullisina. Tähän kyllä vaikutti osaltaan se, että lapset olivat viikon isovanhempien mökillä ja sitä seuraavan viikon vuorotellen kuumeessa ja vatsataudissa, jolloin ruoka ei luonnolisesti maistunut. Lisäksi vaihdoin vanhempien kanssa autoa mökkiviikon ajaksi (ottivat lasten kanssa lainaan minun isomman auton) ja auton palautuessa isä oli tankannut siihen ylimääräistä. Ylimääräiset menot sen sijaan levisivät taas kuukauden loppua kohti.

Kesäkuussa ylimääräisiä hankintoja olivat opettajien ja Ip-kerhon ohjaajien lahjat kevätjuhlassa yhteensä 32 euroa, joista lasten isä maksoi puolet. Lahja kaverisynttäreille 12 euroa, Clas Ohlsonilta pari koria, tiskirättejä ja dymo, joista jälkimmäinen oli melko turha hankinta, nämä yhteensä 38 euroa. Yhden päivän musiikkifestarit 20 euroa, juomat kyseisellä festarilla 15 euroa, lounaalla käynti miesystävän kanssa 9,90 ja kirppisostokset 5,50 euroa. Kokeilin käydä jumiutuneen niskani kanssa hieronnassa 42 euroa, hammaslääkäristä tuli lasku 50 euroa ja lapsen kuntoutussuunnitelma kustansi 17 euroa. Lisäksi vielä kummilasten lahjat 40 euroa. Heinäkuussa tulee maksuun päivystyksessä käynti toisen lapsen kanssa, josta tulee 42 euroa ja visalasku noin 50 euroa. Kesäkuun ylimääräisiä menoja olivat toki myös isot Visan ja Bank Norwegianin luottokorttilaskut, mutta niistä olikin puhetta toisessa postauksessa, enkä nyt laske niitä tähän mukaan. Ylimääräiset menot luottokorttien lisäksi tässä kuussa siis noin 265 euroa.

Syksyllä tulot laskevat, koska nuorempi lapsi menee kolmannelle luokalle, enkä enää saa tukea osittaiseen työaikaan. Lisäksi vammaistuki todennäköisesti pienenee. Tämä tarkoittaa sitä, että kuukausittaisten menojen jälkeen palkasta jää "puskuria" noin 200 euroa. Ylimääräiset menot ovat tainneet jatkuvasti olla sitä enemmän ja asiaa pitää nyt miettiä. Olen toki sanonut monta kertaa aikaisemminkin, että sitä pitäisi miettiä, mutta ratkaiseminen on nähtävästi ollut vaikeampaa :D. Seligsonin kaikki rahastot ovat nyt kovasti plussalla ja laitan jatkossa sinne vain minimit kuukaudessa eli 45 euroa ja Nordnetin Superrahasto Ruotsiin 30 euroa. Jälkimmäinen on ollut nyt enemmän miinuksella, joten tuntuu järkevämmältä painottaa sitä. Jossain vaiheessa voisin myös ryhdistäytyä ja alkaa ostamaan osakkeita suoraan. Nordnetissä on nyt ollut se kätevä kampanja, jossa voi ostaa osakkeita pienemmällä rahasummalla. Toisaalta osakkeet tuntuvat tällä hetkellä kovin kalliilta ja mietin kannattaisiko odotella vielä niiden halpenemista. Muutenkin olen nyt ajatellut säästää kaiken ylimääräisen rahan mahdollista asuntoa varten. Toisaalta pohdiskelen, että löytyykö sellaista asuntoa kumminkaan, johon tuloni riittäisivät ja mahdummeko lopulta siihen kaksioon, jos sellainen löytyisikin. Tämmöistä vatulointia se elämä on. Olen nyt lueskellut Kyllikki Villan kolmatta matkapäiväkirjaa ja voin kyllä samaistua siihen jahkaukseen, että tehdäkö niin vai näin. Isojen asioiden äärellä mieli voi muuttua suuntaan tai toiseen. Mutta asunnon ostaminen on kyllä sellainen päätös, mitä minusta saakin miettiä ja vatuloida ja tarvittaessa ottaa muutaman askeleen taaksepäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti