Keskellä elokuuta

Katsotaanpa vähän miltä se talous näyttää, nyt kun asuntolainan korontarkistus ja yhtiövastikkeen nosto ovat toteutuneet. Lainan korontarkistus oli toukokuussa, jolloin 12kk euribor jäi hieman alle neljän prosentin, joten kokonaiskoroksi tuli minulle 4,41. Asuntolainan lyhennys nousi noin 390 eurosta 560 euroon. Samoihin aikoihin nousi yhtiövastike noin 50 eurolla ja on nyt 505 euroa, marraskuussa lämmitystolppa nostaa sen 515 euroon. Asumiskuluni menivät siis yli tuhannen euron ja ovat noin 40 prosenttia palkastani. Keväällä toisen lapsen lapsilisä loppui, joten tulotaso itsessäänkin laski. Onneksi palkka sentään nousi hieman kesäkuussa. Pääsen tänä vuonna myös yhden palkkaluokan ylemmäs, mikä nostaa bruttoa muutaman kymmenen euroa ja ensi keväänä palkka nousee parilla sadalla eurolla.

Palkkaa saan tällä hetkellä nettona 2040 euroa, lapsilisä yhdestä lapsesta 160 euroa ja lisät palkassa kuukautta kohden noin 500 euroa.

Määräaikainen sähkösopimukseni loppui kesäkuussa ja vaihdoin sen ainakin toistaiseksi pörssisähköön. Myös tarjous puhelinliittymässä loppui ja hinta olisi noussut 22 -> 30 euroon, joten vaihdoin liittymää ja uudessa hinta on 23 euroa. Ruokakustannukset ovat nousseet noin sadalla eurolla kuukaudessa.

Miten olen sitten kompensoinut näitä muutoksia. Palkankorotus toki kompensoi tilannetta hieman. Lisäksi olen kesäkuun jälkeen lyhentänyt perheensisäistä remonttilainaa vain 100 euroa kuussa entisen 200 sijaan. Tarvittaessa voisin laittaa sen tauolle kokonaan. Aiemmin minulla oli useampi suoratoistopalvelu ja yksi digilehti käytössä. Nyt ainoastaan Spotify ja yksi suoratoistopalvelu. Ruokaostoksissa olen yrittänyt tehdä edullisempia valintoja ja tehnyt suuren osan ruuista itse. Eivät nämä muutokset toki täysin helpota tilannetta, mutta auttavat jonkin verran. Jospa korkotaso hieman laskisi ensi keväänä. Asuntolainaa on tässä kohtaa jäljellä hieman alle 95K ja remonttilainaa 8300 euroa. 

Mitäs muuta? Alkukesästä toinen olkapää kipeytyi ja salihommat jäi. Olen onneksi saanut ne jo takaisin kuvioihin. Lasten kanssa käytiin Helsingissä ihan onnistuneella kesälomareissulla. Vanhemmat onneksi sponssasivat sitä. Vielä pitäisi hankkia talvirenkaat, vettä säästävä suihkupää (maksoin ylimääräisiä vesimaksuja taas useamman satasen verran) ja jossain kohtaa itselle uusi puhelin. Sijoitusrahastoihin en ole saanut laitettua mitään ja puskurikin on aivan olematon. Lisäksi nukkumisen kanssa on ollut ongelmia. Toisaalta on myös ihania juttuja, kuten edelleen kuvioissa oleva miesystävä. Elämä on kokonaisuudessa aika hyvää, vaikka rahan kanssa nyt tiukkaa onkin.

Vähän uutta ja aika paljon vanhaa

Blogi jäikin pidemmäksi ajaksi epämääräiselle tauolle, mutta nyt tätä voisi taas kaivaa esiin, kun jaksamista on ehkä vähän enemmän ja muutoksia arkeen tulossa aivan varmasti. Tai sanotaanko, että lisää menoja. Aivan erityinen jännitysmomentti on kesäkuun korontarkistuspäivä. Pidän peukkuja, että 12kk euribor ei olisi silloin ainakaan isosti yli neljän prosentin.

Mutta ensin muita asioita. Olen eritellyt tässä blogissa useampaan otteeseen rakkauselämääni, eikä tämä kerta tee poikkeusta siihen. Nyt on aika lailla kolme vuotta siitä, kun erosin silloisesta avomiehestäni. Kolme vuotta joihin mahtui elämäni ensimmäiset kokemukset tinderissä, kaikenlaista säätöä, useammat kymmenet treffit ja tapailunyritys, joka ei johtanut yhtään mihinkään. Romanttiset suhteet tuntuivat määrittävän hyvin pitkälle elämääni. Sitä kuka olin, sitä minkä arvoinen olin. Toki osa miehistä oli yksinkertaisesti käsittämättömiä nilkkejä, mutta vikaa oli minussakin. Tajusin vasta viime kesänä, että minulla on vahvoja tunnelukkoja liittyen juuri parinmuodostukseen. Mikä on ironista, koska olin pitkään kaivannut tasapainoista parisuhdetta. Tai ainakin luullut niin. Tunnelukot tekivät minusta noissa epämääräisissä suhteissa ahdistuneen ja konfliktiherkän. Hyvin herkästi myös peruuttelin pois hankalista tilanteista periaatteella, "kun lähden ensin, niin minua ei jätetä". 

Jokainen suhde silti kasvatti minua ihmisenä. Se huonoinkin, jonka jälkiä paikkailen edelleen. Luulin aiemmin, että intohimoa ei ole ilman konfliktia. Luulin elämäni rakkauden olevan sitä, kun kaikki oli potenssiin sata. Rakkaus oli isompaa kuin ikinä, mutta samaan aikaan voin huonommin kuin ikinä. Olin väärässä ja nyt ajattelen, ettei se rakkautta ollutkaan. Puolitoista vuotta sitten sain lopetettua suhteeni ihmiseen, joka ehkä kasvatti minua ihmisenä, mutta ei ollut muuten hyväksi ollenkaan. Siitä eteenpäin löysin parempia ihmissuhteita. Kävin treffeillä kivojen ihmisten kanssa. Viime kesän alusta tapailin ensimmäistä kertaa sinkkuaikana mukavaa miestä. Se suhde loppui noihin edellä mainittuihin tunnelukkoihin ja ongelmiin kommunikoinnissa, mutta minulle jäi suhteesta hyvä mieli. Minua kohdeltiin kivasti ja se on tärkeää. En tiedä miksi se ei ollut minulle itseisarvo jo aikaisemmin.

Ja loppukesästä tapasin sitten hänet. En voi sanoa, että tiesin heti, että tästä tulee hyvä juttu. Mutta huomasin jo suhteen alussa, että moni asia vain loksahti kohdalleen. Yhdessäolo oli helppoa ja vaivatonta. En ole vielä tänäkään päivänä saanut kunnon riitaa aikaiseksi ja miehellä totisesti on tarvittaessa luonnetta. Hän ei runoile minulle tunteistaan, mutta hän on kohdellut minua paremmin kuin kukaan mies kolmeen vuoteen. Kun hänen kanssa sopii jostakin, oli se sitten puhelinsoitto (melkein joka päivä) tai milloin nähdään seuraavan kerran, siihen sopimukseen voi luottaa. Hän ei koskaan ole mitään vailla, ei kysele puolialastomia kuvia tai vie keskustelua jatkuvasti seksiin. (Miten näistäkin tuli sinkkuaikana sellainen normi, etten osannut edes ajatella niitä huonona käytöksenä?) Hän kunnioittaa rajojani ja tuntuu pitävän minusta juuri sellaisena kuin olen. Hän ei provosoidu kysymyksistäni tai siitä, kun puhun suoraan. Ymmärrän, että tilanteeseen liittyy monenlaisia muuttujia (oma ikä, kemioiden yhteensopivuus, menneisyyteni), mutta toisen ihmisen kosketus ei ole koskaan tuntunut sellaiselta kuin tämän ihmisen kanssa. Hän ei ole täydellinen, mutta minäkin pidän hänestä juuri sellaisena kuin hän on. Ja vaikka tämä suhde loppuisi tänään, niin kukaan ei vielä minulta pois sen muistoa. Tämä ihminen asettaa riman kaikille, jotka (toivottavasti eivät :D) tulevat hänen jälkeensä. Enää en tule tyytymään vähempään, eikä kenenkään pitäisi.

Mutta tarvitseeko ihminen välttämättä parisuhdetta? Miksi se tuntui määrittävän niin isosti elämääni ja minua. Näitä asioita pohdin edelleen. Yritän asettaa nyt itseni etusijalle elämässä. Tai noh, ehkä lapset ovat aina etusijalla, mutta heti sen jälkeen. Mies on toki minulle tässä vaiheessa jo hyvin tärkeä ja olen oppinut itsestäni taas paljon tämän suhteen aikana, mutta ketään ihmistä ei kannata laittaa jalustalle. Omassa elämässä pitää olla muutakin kuin se romanttinen suhde. Siitä huolimatta on pakko sanoa, että olen tällä hetkellä hyvin onnellinen. Kuormittunut töistä ja arjen haasteista varsinkin lasten kohdalla, mutta silti kaiken keskellä hirmu onnellinen. 

Talousasiat ovat sitten aivan toinen tarinansa. Siitä ehkä tarkemmin toisella kertaa. Esikoisen lapsilisä loppui, asunnon vastike on nousemassa tänä vuonna (kuinkahan paljon...), se kesällä koittava asuntolainan korontarkistus ja määräaikaisen sähkösopimuksen loppuminen syksyllä. Onhan tässä kaikenlaista. Kesäkuussa palkka onneksi nousee hieman. Jos sinnittelen ensi vuoteen, niin voin hakea toista kokemuslisää, joka nostaa bruttopalkkaa noin parilla sadalla eurolla. Valon määrä lisääntyy ja innostus treenaamiseen on taas nostanut päätään. Kevättä ja sen haasteita kohti, kliseisesti päivä kerrallaan :).

Kesäloma

Kesäloman kolmas viikko menossa. Olen flunssassa viidettä päivää ja ulkona on tietenkin täydellinen ilma. Sisällä istuminen turhauttaa siinäkin mielessä, että mokasin raskaasti ja sotkin miesasiani taas kerran. Tavallaan hassua, että reilun parin vuoden jälkeen tapasin lopulta kivan tyypin. Ehkä olin vaan sen parin vuoden jäljiltä liian rikki ja muutenkin kaikin puolin typerä, enkä tajunnut, että kyseinen ihminen ehkä piti minusta oikeasti. On harvinaista löytää sellainen mies, jonka kanssa asiat vaan olivat mutkattomia ja helppoja. Jolla oli älyttömän kiva nenä. Joka näytti uskomattoman söpöltä nukkuessaan. Mutta sotkin asiat ja sain hänet ahdistumaan. Päätin ottaa nyt vähän pidemmän tauon deittailusta. En selvästi ole yhteensopiva sen asian kanssa. 

Töissä on ollut täysi kaaos ja senkin jälkeen aika rankkaa. Olen hieman selaillut muita työpaikkoja, mutta mitään realistista vaihtoehtoa en ole löytänyt. Raha-asiat ovat vähän sekaisin, enkä olen onnistunut säästämään kunnollista puskuria. Jossain kohtaa syksyllä tulee tasauslasku vesimittarin mukaan, ja odotan sitä nyt jo kauhulla. Teinit ovat alkaneet asumaan suihkussa ja viime vuonna tasauslasku oli iso. Kuitenkin lapsille pitäisi järjestää jotakin mukavaa kesäreissua ja tekemistä.

En ole edes ihan varma ovatko palkat tulleet oikein lakon takia, mutta toukokuun palkka oli kokonaisuudessaan niin iso, etten ole alkanut tarkistelemaan asiaa. Kun palkanmaksu takkusi lakon taki, niin tottakai samalla hetkellä luottokorttini tiedot joutuivat vääriin käsiin ja asiaa piti selvitellä useampi tovi. Kellarissa ei ole vieläkään valoa, eikä pihalla tietoakaan kuistista. Hankin kuitenkin sellaisen näppärän ruohotrimmerin, enkä vielä onnistunut huitaisemaan sillä itseäni. Olen saanut parissa päivässä kummasti asioita aikaan vaikeiden ajatusten ja itkunpuuskien välissä. 

Pääsimme loppukeväästä lopulta sairastamaan koronaa ja samalla aloin ystävystymään paremmin samassa kaveriporukassa olleen miehen kanssa, joka sairasti sen täsmälleen samaan aikaan. Juttelimme mesessä päivät pääksytysten ja nyt minulla on miespuolinen ystävä. Tai ehkä vaan ystävä. Olen silti vähän mielissäni siitä, että ensimmäistä kertaa elämässäni mies pitää minusta ihmisenä niin paljon, että haluaa viettää kanssani aikaa ja tehdä asioita. Käymme yhdessä esimerkiksi kuntosalilla. Loppukeväästä innostuin treenaamisesta uudelleen ja olen nyt päässyt parin vuoden takaisiin maksimipainoihin. 

Ystävät ovat yksi parhaita asioita elämässä. Vielä on tulossa useammat kesäfestarit ja varmasti muitakin kivoja juttuja. Yritän ajatella, että elämä on mielettömän hieno asia, vaikka minulla ei olisikaan syliä, johon käpertyä. Se itkettää tässä kohtaa, mutta ensi viikolla on taas hieman helpompi olla.

Se ei tuntunut joululta

Joulu ei ole koskaan ollut itselle the juttu, mutta aiempina vuosina olen silti kuunnellut jouluaiheista musiikkia, leiponut ja koristellut asuntoa. Tänä vuonna kaikki nämä jäivät tekemättä. Ehkä huomasin oman väsymyksen siinä kohtaa, kun sain lopulta hankittua ulkovalot, mutta en missään vaiheessa ripustettua niitä kuistille. Otin valot pois paketista ja laitoin mytyksi keittiön tuolille, jossa ne viettivät muutaman viikon ja sen jälkeen pakkasin ne pois. Oli meillä sentään joulukuusi, mutta senkin lapset koristelivat. Sisko kertoi Ryan Adamsin Taylor Swift cover-levystä ja sitä kuuntelin läpi joulukuun. Kyseessä ei ole mikään joululevy, mutta jokin etäisesti jouluinen fiilis tuli sen kuuntelusta. Ja aattona katsoimme lasten kanssa Lumiukkoa. 

Asunnon remontti maksoi loppupeleissä melkein 40K, eikä se välttämättä nostanut asunnon arvoa ihan samassa suhteessa, mutta onhan tämä valtavan ihana. Haluaisin vielä kuistin takapihalle ja huoneen kellarikerrokseen, mutta pitää miettiä, että mitä on varaa ja järkevää enää teettää. Tässä kohtaa olisi apua käsistään kätevästä isästä, mutta olemme jälleen välirikossa, joka voi jatkua pitkäänkin. Pitäisi säästää rahaa puskuriin, tukea lasten koulunkäyntiä, saada jotakin tolkkua omiin työkuvioihin ja syödä vähemmän. Ja käydä kuntosalilla. Keksin monenlaisia syitä, miksi mikään näistä ei ole ainakaan vielä toteutunut. Tekosyitä, tiedän. Pitäisi hankkia mies, joka rakentaisi sen kuistin, anyone?

Mutta olen todennut, että elämässä on aina jotakin hyvää. Ja se voi kaikkine ongelmineen olla sinun näköinen. Elämään tulee ihmisiä ja niitä lähtee pois ja joskus ikävöi aivan hirvittävän paljon sitä mitä aiemmin oli. Ja samalla haluaa, että aika olisi jo mennyt eteenpäin ja olisi jossain aivan muualla. Tietäisi mitä se mitä on nyt on vaikkapa vuoden päästä. Onneksi ei tiedä. Onneksi ei.

Sellainen kesä

Tämä blogi on jo pitkään harhaillut ihan muualla kuin talousasioissa, eikä tämä kerta tee poikkeusta. Viime vuosi oli hirmu raskas ja tein tästä vuodesta lähes yhtä raskaan. Käytin ison osan kesälomasta asunnon remonttiin, vaikka olisi pitänyt ymmärtää levätä. Ja sitten sattui kaikenlaista. Remonttiin meni paljon enemmän aikaa (ja varsinkin rahaa), kuin mitä olin suunnitellut. Keittiötoimittaja sairastui ja kesti puolitoista kuukautta, että minulla oli käyttökuntoinen keittiö. Olin kesäloman alussa tosi väsynyt töistä ja onneksi en tiennyt, mitä parin seuraavan kuukauden aikana olisi tarjolla. Ylitin itseni varsinkin muutossa monta kertaa ja jossain kohtaa aloin ajatella olevani joku supernainen, joka pystyy mihin tahansa. Toinen käsi ottikin sitten vähän enemmän osumaa ja tiputti minua sopivasti jalustalta. Onneksi sentään kävin (edesvastuuttomasti) festareilla, koska niistä jäi ihania muistoja. 

Tänä vuonna olen laittanut itseni koville, mutta saanut myös uusia kavereita ja todella hienon ystävän. Olen ollut väsynyt ja hankala ja riidellyt enemmän kuin koskaan. On hirvittävän vaikeaa päästää irti ihmisestä, jota rakastaa. Vaikka hän ei kohdellut minua läheskään aina hyvin. Ei välittänyt minusta samalla tavalla kuin välitin hänestä. Vaikka minulla meni kauan aikaa ymmärtää, että sitä mitä joskus oli, ei tulisi enää.

Asunnon remontti on nyt melkein valmis. Lapset ovat sairastaneet hartaasti syysflunssia ja elämä ilman keittiötä alkoi olla kuluttavaa meille kaikille. Mutta ensi viikolla saan järjestellä tavarat paikoilleen ja aion pitää tuparit pienelle porukalle. Aion nauraa ääneen useita kertoja, ja vähän itkeä välissä. Järjestää lapsille syyslomalla jotakin pientä ekstraa, ainakin koristelemme koko asunnon Halloween teeman mukaisesti. Ja meillä on herkkupöytä. Aion lähteä kuntosalille testaamaan kestääkö käsi jo nostamista. 

Välipäivitys

No niin. Ostin sen asunnon. Olen siellä melkein päivittäin irrottamassa tapettia. Tapetin irrottamisessa on jotakin koukuttavaa. Mutta suurimman osan ajasta se vaan ottaa päähän. Minut vakinaistettiin töissä. Ihanat ihmiset ovat edelleen ihania. Olen käynyt saunalautalla, tanssinut ja nauranut aamuyöstä keskellä keskustaa, kun yritin syödä hampurilaista samaan aikaan, kun tuntematon mies yritti iskeä kaveriani. 

Elämässä on paljon ihmeellisiä asioita. Kuten miltä auringonlasku näyttää vuokrakotini ikkunasta. En ole koskaan nähnyt niin kaunista taivasta. Jään katsomaan sitä silloin kun olen onnellinen ja silloin, kun pyyhin kyyneleitä poskiltani. Niistän paitaan. No joo. Sellaista se elämä on. Aika ei ole kulunut nopeammin. Ehkä en päässyt eteenpäin, koska tarkerruin ajatukseen siitä, mitä jos. Voit olla oikeassa tai onnellinen. Et ehkä molempia. Ja minä halusin saada kaiken, aivan kaiken. Nyt olen kokenut kaiken. Melkein kaiken mitä rakkaudessa voi kokea. En vielä kaikkea, mitä surussa. 

On haikea olo. Kesälomaan vielä pari viikkoa aikaa. Laskin, että tapetin irrotusta kestää vielä kolmisen viikkoa. Teemme lasten kanssa jonkinlaisen kesälomareissun. Minä opettelen olemaan ihmisiksi ja lakkaan uskomasta ihmeisiin. Totean, että olen nyt 41-vuotias ja elämää on ehkä vielä jäljellä vuosia, vuosikymmeniä. En silti aio kasvaa aikuiseksi vielä.

And all good things come to an end...

On tapahtunut paljon ja kaikenlaista. Olen ostamassa uutta asuntoa, ehkä. Esimies puhui avautuvista vakipaikoista. Olen löytänyt uusia ihania ihmisiä ja haastanut itseäni. Huomannut, että aika usein kannattaa ottaa riski ja hypätä. Siitä seuraa monesti paljon hyviä asioita.

On tulossa kesä ja pitkästä aikaa kesäloma. Ja juuri nyt istun sohvalla ja itken. Rakkaus ei loppunut, mutta se lopetettiin. Minä jäin yksin. Jäähyväisten jälkeen jäljelle jää kaksi kysymystä. Kuinka pitkään pitää vielä sietää tätä kipua, pitääkö sen kanssa vain oppia elämään? Ja lisäksi: miksi en saanut olla sen kanssa, jota rakastan? Niin pää kuin sydänkään ei vielä suostu ymmärtämään, että mitä on tapahtunut. Tiedän, että aika auttaa. Lopulta. Haluaisin pakottaa sitä kulumaan nopeammin.