sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Säästökuukausi tai pari...

Helmikuussa menot hieman riistäytyivät käsistä ja tajusin, että huhti- toukokuussa pitää maksaa niin puolen vuoden vesimaksu kuin auton vakuutuslasku. Kaksi isoa laskua tulossa ja laskutilillä juuri nyt, hmm, 150 euroa. Vastaus kaikkiin ongelmiin on tietysti säästökuukausi tai jopa kaksi, kun tässä nyt vauhtiin päästään. Ja mistä sitä sitten säästetään? No ensisijaisesti ruuasta. Auton käyttöäkin yritän minimoida, vaikka suurimmaksi osaksi sitä tulee käytettyä lasten kuskaukseen. No joo, olen näillä epäinhimillisillä pakkasilla käynyt sillä myös työmatkoihin, köh köh. Keräsin netistä ideoita säästökuukauden pitämiseen esimerkiksi Fit fat maman blogista:

1. Ei turhia ostoksia.
2. Vain halpoja ruokia.
3. Hyvin suunnitellut kauppareissut.
4. Autoilu minimiin.
5. Ei uusia tavaroita.
6. 3 euroa viikossa karkkiraha.

Tavallaan olen tämän suuntaista linjaa noudattanutkin, mutta nyt olisi tarkoitus olla tarkempi. Teen normaalistikin kohtuu edullista arkiruokaa, mutta voisin suunnitella ruuat vielä entistä paremmin, hyödyntää tarjouksia, kiinnittää huomiota hävikkiin ja hei, leipoa itse. Ruokaa on mennyt viime aikoina aivan liikaa roskiin, tyyliin ostan pestoa johonkin ruokaan ja loppu jää sitten käyttämättä. Herkkujakin on tullut ostettua kaupasta valmiina, vaikka joku marjapiirakka ja kaurakeksit on tosi helppoja tehdä itsekin. Lisäksi ajattelin pitkästä aikaa tehdä myös jotakin leipää tai sämpylöitä. Olen nyt pakkasilla tosiaan käyttänyt autoa mukavuudenhaluisena vähän liikaa, joten ilman vähän lauhtuessa yritän pyöräillä ainakin töihin. Lapsilla on kerran viikossa karkkipäivä ja silloin tulee ostettua itsellekin jotakin hyvää (jospa 2 euroa riittäisi siihen?). Vaikka ruuat ovat meillä usein edullisia, nyt olen googlaillut lisää halpoja ruokia. Yritän myös katsoa, että tiettyjä juttuja löytyisi aina kuivatavarakaapista (tomaattimurskaa, jauhoja ja kuivahiivaa sekä perusmausteita) ja jääkaapissa olisi varalla kananmunia. Itse en niitä pysty sellaisenaan syömään, mutta lapsille paistettu kananmuna leivän kanssa antaa äidille hieman lisäaikaa varsinaiseen ruuanlaittoon.

Lapset viettävät täällä pohjoisessa ensi viikolla hiihtolomaa. Itse olen aika lailla koko viikon töissä, mikä tuo hieman säästöä ruokapuoleen siinä mielessä, että lapset ovat monta päivää vanhemmillani hoidossa :). Pakastimessa on useampi rasiallinen valmista lounasruokaa töihin ja lauantain kauppareissun jäljiltä pärjäämme tiistai-iltaan (tosin pyykinpesuaine on loppu, joten tiistaina on kumminkin käytävä kaupassa). Laskin että kohtuullinen säästö kuukauden ruokabudjetissa olisi 100 euroa tai sitä tässä ainakin tavoitellaan. Bensaa on kulunut autossa enemmän kuin alunperin laskin eli palkkapäivän jälkeen olen tankannut jo 60 eurolla. Viikon ruokabudjetiksi voisi siis laskea noin 75 euroa ja tälle viikolle siitä on käytetty jo 40. Luottokorttia yritän olla tässä kuussa käyttämättä ollenkaan. Lasku on viime kuulta 90 euroa, johon sisältyy kortilta suoraan veloitettu Netflixin kuukausimaksu.

Hiihtolomalla olisi kiva tarjota lapsille jotakin ekstraa ja he pääsevät isovanhempien kanssa ainakin luistelemaan, hiihtämään, laskemaan mäkeä ja ehkä uimahalliin. Itse varasin kirjastosta muutaman lastenelokuvan ja torstaina vien lapset ennen iltavuoroa lounaalle. Sitä en laske ruokakuluihin, mutta se on silti ylimääräinen ekstrajuttu, jonka lupasin jo etukäteen. Muuten nuo hiihtoloman ekstrat ovatkin käytännössä ilmaisia, mutta lapset ovat niistä innoissaan.

Talousaiheisia blogeja on nyt putkahdellut ilahduttavasti lisää ja olen niitä laittanut tuohon sivupalkkiin :). Päivitän säästökuukauden etenemistä viimeistään palkkapäivän aikoihin. Maaliskuussa tulossa on vain yhdet lisät, mutta toivon todella, että nettopalkka olisi silti yli 1600 euroa...

2 kommenttia:

  1. Mukavaa hiihtoloman aikaa, vaikka sinä ja minä taidetaan molemmat painaa duunia.. No joskus sitä lomaa meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kesälomaa ainakin :). Kuuden työpäivän putken jälkeen on kyllä aika huh olo. Viikko tuntui pitkältä jo keskiviikkona :D.

      Poista