keskiviikko 23. elokuuta 2017

Palkkapäivä: elokuu

Elokuun palkka oli yllätyksekseni tavallista isompi, vaikka luulin kesäloman vaikuttavan vielä tähänkin palkkaan puuttuvien lisien muodossa. Tulot elokuussa olivat palkka nettona 2125, lapsilisät yh-korotuksella 297, asumistuki 188, osittainen hoitoraha viimeisen kerran 80 ja vammaistuki toisesta lapsesta 107 euroa, jotka tekevät yhteensä 2797 euroa. Lomarahojen leikkauksesta huolimatta olen tänä vuonna (tähän mennessä) tienannut hieman enemmän kuin viime vuonna. Viikonlopputöitä ja yövuoroja on ilmeisesti ollut enemmän. Elokuussa tulot olivat tavallista isommat, mutta niin ovat menotkin...

Tein tässä kuussa ylimääräisen 100 euron lyhennyksen perheensisäiseen lainaan, joten lainat ovat nyt yhteensä  5040 euroa. Säästötililtä siirsin 400 euroa Bank Norwegianiin, koska potentiaalisia asuntoja ei ole ollut näkyvissä. Varallisuus tässä kuussa: säästötili 470, Seligson 950, Bank Norwegian 3000, S-osuudet 700, Laskutili 380 ja Nordnet superahasto Ruotsi 200 euroa. Yhteensä 5700 euroa. Säästötiliä piti käyttää viime kuussa ylimääräisiin menoihin, mutta takaisinpäin on tulossa ainakin lapsen lääkärilaskusta 50 euroa. Toki ylimääräisiä(kin) menoja taas on esimerkiksi käynti Ranuan eläintarhassa ja esikoiselle todennäköisesti ostettava pyörä, joten saa nähdä mikä tilanne on taas loppukuusta.

Elokuussa on ollut paljon ilon aiheita. Esikoisen opettaja palasi äitiyslomalta ja asiat ovat hänen kanssaan sujuneet paremmin (verrattuna sijaiseen). Lisäksi Kela antoi myönteisen päätöksen lapsen kuntoutusasioista. Toimintaterapeutin kanssa on jo pidetty palaveria ja vammaistuki jatkuu korotettuna vielä vuoden tästä eteenpäin. Esikoinen pääsi myös peruutuspaikalta taideharrastukseen, joka ainakin meistä vanhemmista sopisi hänelle kuin nenä päähän. Esikoinen itse suhtautuu kaikkeen uuteen epäilevästi ja koulun aloitus on ollut pientä tunnemyräkkää. Työkaverille totesinkin asiasta, että miksi asperger aktivoituu aina silloin, kun itse yritän tehdä töitä ja lapsi pitäisi saada kotoa lähtemään paikkaan x. Huono vitsi sinänsä, mutta välillä arki on sen verran mutkaista, että sille pitää voida vähän nauraa. Kuopukselle oli ajateltu liikuntaharrastusta, mutta hän halusikin koulun kerhoon. Toki siihen kalleimpaan, jota on joka päivä koulun jälkeen. Eräänlainen kolmasluokkalaisten IP:n korvike. Kerho kustantaa 45 euroa kuussa, mutta se kuittaantuu korotetusta vammaistuesta, jonka en uskonut jatkuvan.

Sairastin yövuorojen päätteeksi flunssan, mutta nyt olen taas yrittänyt reippailla pyörällä töihin. Hassua miten niin pieni asia, kuin pyöräreitin muutos motivoi pyöräilemään töihin useammin. Vanhemmat tulivat käymään pohjoisen mökiltään ja sain taas kaikenlaisia tuomisia, kuten kalaa, hilloja, mustaherukoita, raparperia, salaattia ja perunaa sekä vasta paistettuja rieskoja. Välillä hävettää vastaanottaa noita ruokia, mutta toisaalta vanhemmat niin tohkeissaan niitä tuovat ja toki myös lastenlapsilleen. Ja olenhan minä vastavuoroisesti leikannut heidän nurmikkoaan tänä kesänä jopa kahdesti :D.

maanantai 7. elokuuta 2017

Ylimääräiset menot heinäkuussa

Heinäkuussa ylimääräiset menot olivat pitkästä aikaa kohtuullisella tasolla. Visalasku 82 euroa (noh niin), postikulut kummilasten lahjoista 12 euroa, kahden maton pesu 43 euroa ja lisäksi urheiluvaatetta 56 eurolla. Ostin myös tavallista kalliimmat shampoon ja hoitoaineen, koska halusin luonnonkosmetiikkaa, mutta nämä näyttävät mahtuvat ruokamenoihin. 42 euron laskua lapsen päivystyskäynnistä olen odotellut, mutta sitä ei ole kuulunut vielä. Yhteensä menot heinäkuussa 193 euroa. Tämä on oikeastaan juuri se 200 euroa, mitä kuukausittainen puskurini tulee olemaan syyskuusta eteenpäin. Vammaistuesta en ole vielä varma, kun Kelan päätöstä ei ole kuulunut, mutta olen laskenut, että saisimme ainakin pienintä mahdollista tukea. Siitä minun osuuteni olisi 50 euroa kuukaudessa.

Jos ylimääräiset menot olivat maltillisia, niin muuten onkin tullut vähän tuhlattua...Syyskuun visalaskuun tulee ylimääräisiä vitamiineja. Olen kyllä kokenut hyötyväni niistä arjessa. Esimerkiksi flunssaa sairastan nykyään harvoin. Otin myös HBO:n (sain tosin alkuun ilmaisen kuukauden) päällekäin Netflixin kanssa, koska kummassakin on sarja kesken. Ja lapsille löytyy enemmän katsottavaa jälkimmäisestä. Niin ja tilasin vielä Hesarinkin. Toki vain digiversiona, josta oli 3kk tarjous reipas 11 euroa kuussa. Vähän piristystä tähän alkusyksyyn. Olenkin viime päivät haravoinut ahkerasti läpi Hesarin juttuarkistoa.

Asuntorintamalta ei kuulu mitään uutta. Nykyinen asunto on kallis ja naapurit välillä häiriköivät, mutta onhan tämä lasten kannalta hirveän helppo. Tänä syksynä helpottaa sekin, että kummankin lapsen harrastus on jatkossa koulun tiloissa eli ei tarvitse kuskata harrastuksiin. Esikoista tietysti toivottavasti päästään kuskaamaan kuntoutukseen jos ja kun Kela sellaisen myöntää. Asunnon ostoa jarruttelen senkin takia, että houkuttaisi lähteä ensi kesänä lasten kanssa yksin reissuun. Tämän kesän reissu oli pientä harjoittelua, kun mukana oli vielä muita aikuisia, uskoisin pärjääväni jatkossa yksin lasten kanssa. Perheterapiassa juuri keskusteltiin, että esikoiselle pienet ja isommatkin reissut tekevät hyvää. Jatkossa päivitän kuukausittain salkun (kuulostaapa mahtipontiselta) tilanteen kuun puolivälin tienoilta. Heinäkuussa se oli 1095 euroa, kun hankintahinta on 1075 euroa. Salkku on ollut enemmänkin plussalla, mutta tarkastelupäivänä Seligsonin Pharmaceuticals ja Nordnetin Superrahasto Ruotsi olivat miinuksella.