perjantai 21. lokakuuta 2016

Pohdiskelua menoista

Olen varmasti käynyt läpi niin tuloja kuin menoja tässä blogissa läpi monet kerrat, mutta tehdäänpä niin taas kerran. Tämä pohdiskelu lähti liikkeelle siitä lievästä turhautumisesta, mitä välillä koen suhteessa säästämiseen. Tällä turhautumisella tarkoitan sitä tunnetta, joka koittaa, kun toisen lapsen vielä viikko sitten siisteissä välikausikengissä on reiät, ja kun toinen lapsi taas on uittanut käytetyn, mutta vielä hyvin toimineen älypuhelimensa vedessä (vahinko, vesipullo vuosi repussa)...Eli menot, joihin on vaikea varautua ja joihin sitten hupenee rahaa siitä vähästäkin, mitä saan pienistä tuloista säästettyä kuukausittain. Ajattelin käydä taas kerran läpi myös kiinteät kuukausittaiset menot, jotka listasinkin edellisessä blogikirjoituksessa.

Vuokra on tällä alueella kallis, mutta en tiedä paljonko hyödyttäisi asua sata euroa halvemmalla kaukana keskustasta. En varmasti käyttäisi pyörää työmatkoihin muuten kuin kesällä (teitä aurataan syrjemmällä huonosti talvella) ja matkaa tulisi 2km lisää suuntaansa, joten osa rahasta menisi bensakuluihin. Lisäksi lasten liikkuminen kouluun olisi monimutkaisempaa ja varmasti ainainen huolenaihe. Tällä hetkellä minulla riittää koko kuukauden bensoihin noin neljäkymmentä euroa. Autoa käytän lähinnä isompiin ruokakauppaostoksiin ja lasten kuskaukseen. Ruokaan menee kuukausittain 440 euroa, mutta se on minusta kohtuullinen summa kahden kasvavan kouluikäisen kanssa. Toki lapsettomilla viikoilla rahaa menee vähän vähemmän. Tuossa summassa on mukana myös pyykinpesuaineet, sampoot ja hoitoaineet, suihkugeelit, tiskikonetabletit, käsitiskiaineet yms. Olen miettinyt niiden erittelyä varsinaisista ruokaostoksista, mutta koska ostan niitä vain tarpeeseen, niin sama raha menisi sitten jostain muusta "budjetista". Puhelinlasku halpeni, kun otin siihen kiinteän kuukausimaksun ja vakuutukset kilpailutin loppukeväästä. Sähkölasku on varmasti hieman tavallista korkeampi, koska käytän vihreää sähköä ja suurimman osan pyykistä kuivaan rummussa (se vain on lapsiperheen pyykkimäärillä kätevää).

Iltapäiväkerho ja koulumaksu ovat yhteensä 150 euroa ja niistä ei voi tinkiä. Avustukset eli hyväntekeväisyyden voisin tietysti lopettaa, mutta mielestäni minulla on asiat niin hyvin, että voin laittaa kuukausittain vähän rahaa hyväntekeväisyyteen. Opintolaina ja perheensisäinen laina lohkaisevat tuloista nyt 194 euroa kuussa. Perheensisäinen laina on tavallaan kaksiosainen. Toista osaa maksan vanhemmille 100 euroa kuussa ja saan sen maksettu vuoden 2018 alussa. Toinen osa menee sisarelleni, ja koska hänellä ei ole varsinaisesti mitään tarvetta rahalle, jatkan tulevaisuudessakin sen lyhentämistä 50-100 eurolla kuukaudessa. Lapsille säästän pientä summaa, että he täysi-ikäisinä voisivat esimerkiksi hommata itselleen ajokortin ja ehkä käydä jossain reissussa. Autovero ja terveysmenot ovat jälleen asia, joista ei oikein voi säästää. Viikottaisesta kuntosalista en halua tinkiä ja lasten viikkorahat on sovittu heidän isänsä kanssa.

Mutta sitten ne ylimääräiset menot...kenkiä hajoaa, kännyköitä kastuu, asun lasten kanssa yksin, joten kukaan ei jaa kanssani asumiskustannuksia, ruokakustannuksia ja säästömääräni kuukausittain ovat parhaimmillaankin aika pieniä. Arvostan vapaa-aikaa korkealle, joten ylimääräistä työtä en tässä vaiheessa halua tehdä. Lisäksi osittainen työ on järjestely nimenomaan lapsia varten. Siinä sivussa se kyllä tuo myös voimavaroja minullekin. Aloin nyt suunnitella etukäteen ensi kuun ylimääräisiä menoja, jotta näkisin käytännössä paljonko voin laittaa säästöön. Tein palkasta hyvän arvauksen. Laskin yhteen auton uuden akun, jarrupalat, lapsen labrat yksityisellä (no tämä on hieman turha meno), maton pesun, uuden paistinpannun (vanha on niin tiensä päässä), lounaalla ja kirppiksellä käynnin ja tulos oli, että olen jo miinuksella. Olin haaveillut, että ensi kuussa saisin laitettua säästöön enemmän kuin tässä, mutta nähtävästi samoilla mennään. Tai vielä vähemmällä. Nooh...yritän muistaa olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on. Materia on lopulta vain materiaa :).

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Palkkapäivä: lokakuu

Lokakuun palkka oli taas kerran vuoden pienimpiä: 1609 euroa. Lokakuun palkka ja tuet yhteensä siis:

Palkka 1609 euroa
Asumistuki 222 euroa
Lapsilisät 298 euroa
Osittainen hoitoraha 59 euroa
Vammaistuki 158 euroa
Yhteensä 2346 euroa

Menot:

Vuokra 871 euroa
Vakuutukset 50 euroa
Puhelin 30 euroa
Avustukset 35 euroa
Ruoka ja bensa 480 euroa
Sähkö 35 euroa
Iltapäiväkerho 100 euroa
Koulumaksu 50 euroa
Opintolaina 44 euroa
Perheensisäinen laina 150 euroa
Lasten säästö 35 euroa
Oma säästö 145 euroa
Seligson 70 euroa
Autovero 20 euroa
Terveysmenot 10 euroa
Pankkimenot 10 euroa
Kuntosali 20 euroa
Lasten viikkorahat 20 euroa
Yhteensä 2180 euroa

Olen pilkkonut kuukausittaiset menot varsin pieniin osiin, koska olen huomannut, että tarkka erittely helpottaa kulujen hallintaa. Puhelimeen olen edelleen laittanut tuon 30 euroa, koska käytän maksullisessa pysäköinnissä usein niitä palvelunumeroita, joihin voi soittaa ja kulut ovat kuukausittain 4-5 euroa. Muuten puhelinkulut ovat siis kiinteästi 25 euroa. Ruokaan ja bensaan laitan tässä kuussa taas 480 euroa, joka riitti kyseisiin menoihin syyskuun palkkapäivästä tämän kuun palkkapäivään. Käytännössä tuosta rahasta osa mennyt ylimääräisiin menoihin, mutta budjetti on pitänyt silti. Tässä kuussa laitoin säästöpuskuriin vain 95 euroa, koska palkka oli pieni ja on paljon ylimääräisiä menoa. Reissutilille meni kuten tavallista 50 euroa ja Seligsoniin tässä kuussa 70 euroa.Marras- ja joulukuussa on tarkoitus laittaa sinne 60 euroa kumpanakin ja vuodenvaihteessa Seligsonin hankinta-arvo olisi näin 500 euroa. Laskutilille laitoin 170 euroa, mutta sieltä meni siis puhelinlasku ja vielä terveysmenoihin 30 euroa.

Tavoitteeni on vuoden loppuun mennessä, että kokonaisvarallisuus menee yli 4000 euroa ja säästöpuskuri yli 3000 euroa. Tässä kuussa kokonaisvarallisuus on laskujen jälkeen 3930 euroa, hieman jäätiin siis alle 4000 euron :). Alunperin suunnittelin, että tammikuussa alkaisin laittamaan Seligsoniin 100 euroa kuussa, mutta todennäköisesti jatkan tuolla 60 euroa kuussa, jolloin Seligsonissa olisi ensi vuoden toukokuussa 800 euroa. Ensi vuoden huhtikuussa puskurini pitäisi mennä yli 5000 euron, joka oli tavoitteena. Ensi vuoden toukokuussa ajattelin aloittaa reissusäästön syksyä 2018 varten, jolloin haluaisin lähteä lasten kanssa ulkomaille. Ensi syksynä olisi myös tarkoitus tehdä joku pieni reissu, jonka siis rahoittaisin tuosta keräämästäni puskurista, joten sen täydentäminen jatkuu sitten siitä eteenpäin. En tiedä pitäisikö miettiä jotakin uutta säästötavoitetta sen jälkeen, kun olen tuon 5000 euroa saanut säästetyksi. Alkaa esimerkiksi säästämään sitä kymmentä prosenttia mahdollisen omistusasunnon hinnasta...

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Syyskuun ylimääräiset menot

Syyskuussa ylimääräiset menot olivat yhteensä noin 195 euroa. Suurimmat yksittäiset menot olivat lastenvahti 50 euroa, terveysmenot yhteensä 42 euroa ja baarissa käynti 22,5 euroa. Lisäksi kävin pari kertaa kirppiksellä (lastenvaatteita), kerran lounaalla, ostin kahdesti lahjan kaverisynttäreille, tilasin vitamiineja ja ostin mm. sukkia itselleni. Summa oli aika kohtuullinen, jos vertaa elokuuhun...

Lokakuun ylimääräisiä menoja tulee olemaan ainakin Visa-lasku noin 30 euroa (vitamiineja) ja mahdollisesti yhden maton vieminen pesulaan. Mattoa kohtasi aika iso kahvivahinko ja se on niin pitkä ja leveä, että peseminen itse on vaikeaa. Lapsille ostin myös uudet juomapullot ja lisäksi yhden huonekasvin. Ruokatilillä on nyt 143 euroa rahaa ja huomenna pitäisi käydä kaupassa. Seuraavaan palkkapäivään on vielä pari viikkoa. Maanantain ja tiistain ruoka on jo mietittynä ja ainekset ostettuna, mutta vielä pitäisi hankkia ruokaa loppuviikolle. Keskiviikkona ajattelin tehdä jonkinlaista wokkia, torstaina kasvissosekeittoa, perjantaina lohta, joka on valmiina pakastimessa. Lauantaina olisi pitsapäivä ja jälkiruuaksi voisin paistaa vohveleita.

Kävin pitkästä aikaa juoksemassa ja nähtävästi jaksan edelleen juosta useamman kilometrin putkeen, joten aivan alusta ei tarvitse aloittaa :). Suunnitelmissa on nyt käydä säännöllisesti lenkillä ainakin kerran viikossa. Olen huomannut, että enemmän tulee liikuttua silloin, kun se tuntuu itsestä mielekkäältä. Kuntosalille lähtiessä joudun usein pitämään itselleni pienen preppauspuheen, mutta työmatkapyöräily on varsinkin hyvällä ilmalla mukavaa vaihtelua ja toivottavasti jatkossa tulisi lähdettyä juoksemaankin useammin (viimeksi taisin käydä viime vuoden puolella).