perjantai 27. maaliskuuta 2020

Kun parisuhteen riski toteutuu

Niin tässä sitten kävi, mitä pahoin pelkäsin ja ensi kuussa muutamme lasten kanssa vuokra-asuntoon. Onneksi muuttoa ei tarvinnut toteuttaa vielä kuun alusta ja loppukuusta minulla on vapaapäiviä ja aikaa järjestellä ja siirtää tavaroita. Melkoinen puristus siitä varmasti taas tulee, mutta todennäköisesti tavarat ja asiat alkavat olla kohdillaan, kun uusi työ alkaa. Elämä ei katso sitä, mikä on sopiva ajankohta muutoksille ja nyt ne tulivat minulle kaikki kerralla. Toki saan katsoa itsekin peiliin tässä asiassa. En ole vielä laskenut kaikkia kustannuksia, enkä edelleen tiedä tulevaa bruttopalkkaani, mutta linkkaan kaksi hyvää blogikirjoitusta aiheesta. Erosta selviää kyllä. Ollaan sinnikkäitä!

Yksinhuoltajan selviytymisopas: Parisuhderiski

Holvin hoitaja: Avioero - taloudellinen katastrofi jonka puolet meistä käy läpi

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Välipäivitys

Ei mitään akuuttia, mutta tämä postaus menee enemmän sinne elämän piikkiin. Listaan muita kuin talousaiheisia blogeja, joita seuraan säännöllisesti.

Jokin aika sitten kuvittelin tykkääväni sisustamisesta. Käytin palon aikaa siihen liittyvien blogien seuraamiseen. Marraskuun lopussa heräsin siihen, että sisustus ei kiinnosta minua pätkääkään ja haluan vain nostaa raskaita painoa kuntosalilla :D. No jaa...blogien lukeminen jäi vähemmälle, mutta on totta, että olen esteetikko ja kodilla on minulle aina väliä, vaikka se suurimman osan aikaa onkin melkoisessa epäjärjestyksessä. Siskon puoliso vitsaili, että ehkä asunnon sisustus tuli valmiiksi ja sen takia loppui into koko hommaan, mutta ei...olisi täällä vielä vaikka ja mitä. Saatan edelleen istua sängyllä tietok...kirjan kanssa ja katsoa, miten auringonvalo taittuu vanhan kirjahyllyn pinnasta tai valaisee harmaata seinää. Ilahdun tämmöisistä asioista edelleen, vaikka pakonomainen sisustusinto on ehkä nyt mennyttä. Mutta niihin blogeihin.

Sunnuntai on sisustusblogi, jota edelleen seuraan. Aivan mieletön vanha talo, jota on kunnostettu taidolla ja samoin sen pihapiiriä. Ihania valokuvia. Kehitin melkoisen pakkomielteen yläkerran puputapettiin ja sitä piti tulla omaankin kotiin...tulin sitten vanhoja tapetteja repiessä järkiini kyllä.

Uusi muusa on Eeva Kolun blogi, no jaa, vähän kaikesta. Eeva on ihan huikea kirjoittaja, jonka edellinen blogi Kaikki mitä rakastin oli minulle kolmekymppisenä vähän samanlainen kokemus kuin Aila Meriluodon Vaarallista kokea romaanin lukeminen parikymppisenä (pitäisi lukea se taas uudelleen). Niiden jälkeen mikään ei ollut aivan samalla tavalla kuin ennen, mutta samalla tuo blogi ja romaani, vähän samoin kuin Uusi muusakin, oli kuin olisi tullut takaisin kotiin. Eeva osaa suositella parhaat kirjat, leffat ja tv-sarjat. Ja sanoittaa sen, miten pihalla ja keskeneräinen sitä voi olla vielä näin oikeasti aikuisena. Ja että se on tosi ok, jatketaan mokailua!

Iidan matkassa kertoo Iidan ja hänen lapsensa elämästä. Iida on ihanan aito ja konstailematon. Blogi oli jossain vaiheessa kuuma puheenaihe, kun Iida kirjoitti sinne (ja antoi aiheesta haastattelun Helsingin sanomiin), ettei oikeasti tiennyt lapsensa isää ennen tämän syntymää. Rohkea nainen, koska sai aiheesta valtavasti kuraa niskaansa. Iidan blogissa on myös tosi hyviä gluteenittomia reseptejä.

Souvenirs ei ole varsinainen sisustusblogi vaan tämmöisen esteetikon taivas. Aivan mielettömiä kuvia varsinkin luonnosta.

Listaan vielä Kirpparikeijun kotona, vaikka en tiedä päivittyykö se enää. Tavallaan siellä(kin) sisustetaan, mutta blogissa on parasta sen kirjoittajan mahtava elämänasenne. Kaiken voi korjata tai tuunata. Voin vain ihailla miten kätevä hän on käsistään. Ja luulen, että meillä osuisi todellisessa elämässä huumorintaju yksiin. Olen blogia lukiessa nauranut monet kerrat ääneen.

Tällä kertaa vähän kevyemmissä merkeissä...

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Helmikuun palkkapäivä ja paska kevät

Hieman huomiota herättävä otsikko, mutta näillä mennään...

Helmikuussa palkkaa tuli nettona 2360 euroa. Veroprosenttini on varmaan liian matalalla, mutta en korjaa sitä nyt, koska syksyn tilanne on vielä auki. Nyt nimittäin kävi niin, että vaihdan kaikesta huolimatta työpaikkaa. Irtisanoudun tämän kuun aikana ja uusi työ alkaa toukokuun alussa. Työsopimus on vain kesän ajaksi ja jatkosta en vielä tiedä mitään. Vaihto vakituisesta työstä sijaiseksi on tietenkin tavallaan vähän hullua, mutta käytännössä töitä hoitoalalla riittää ja olen tällä hetkellä vain todella kypsynyt nykyiseen työpaikkaan. Ei ole silti mitenkään mahdoton ajatus, että palaisin vielä takaisin. Mutta nyt haluan kokeilla jotakin uutta. Huolimatta siitä, että kahden lapsen elatusvelvollisuus ja asuntolaina painavat taka-alalla...

Uuden työn varsinainen palkkakaan ei ole vielä tiedossa :D, mutta kolmivuorolla jatketaan ja siirryn tekemään 100% työaikaa, joten todennäköisesti palkka ei ainakaan laske. Helmikuussa säästäminen oli vain kaunis ajatus, koska käytin yksityisen puolen lääkärikäynteihin noin 500 euroa ja lisäksi ostelin kaikenlaista. Kaikki ostokset eivät edes ehtineet tulla maksettavaksi luottokortille maaliskuun puolella, vaan maksoin nyt noin 150 euroa sillä tekemiäni ostoksia ja saman verran jäi vielä huhtikuulle. Tuossa ei ole edes kaikki, vaan lisäksi käytin noin 70 euroa Madaran 40% alessa. Junalippuihin meni noin 100 euroa, mutta vastaavasti sain vanhemmiltani saman verran rahaa. Vuosilomani kotiympyröissä vaihtui reissuun eteläiseen Suomeen, koska halusin käydä katsomassa siskoani. Jos tässä varsin raskaassa keväässä on jotakin hyvää, niin se, että olemme taas hyvissä väleissä, ja koska hän tarvitsee minua nyt, niin haluan siihen panostaa. Näiden maaliskuun menojen jälkeen säästössä on enää 2300 euroa (ja sekin edelleen aika lailla korvamerkattu keittiöremonttia varten). Seligsonin rahastot ovat pysyneet vielä plussalla, mutta Nordnetin rahastot menivät nyt ensimmäisen kerran alle hankintahinnan. Näiden kaikkien arvo oli tänään yhteensä 5100 eli ovat tulleet alas 750 euroa.

Keittiöremontin piti alkaa jo, mutta remonteilla (ja varsinkin niiden tekijöillä) on taipumusta hieman elää ja tällä hetkellä remontti todennäköisesti alkaa maaliskuun lopussa. Alunperin sovimme puolison kanssa, että hän hoitaa lähes kaikki remonttiin liittyvät asiat, koska minä hoidin viime kevään remontin, mutta sekin on muuttunut. Suoraan sanottuna tilanne on se, että parisuhteessa ei mene hyvin ja se heijastuu nyt kaikkeen. Ihmiset monesti pitävät minua vahvana, mutta usein mietin, että se ei ole totta. Jonkun on vaan lopulta hoidettava asiat ja nähtävästi se olen taas kerran minä. Innostus käydä kuntosalilla ei ole vielä hävinnyt ja vapaapainotreeni etenee hyvin. Jos nostan penkistä tämän kuun aikana 40kg, niin olisi aika jees. Oli mahtavaa nähdä reissussa pitkästä aikaa vanhaa ystävää ja todeta, että vitsit me ollaan kyllä molemmat sinnikkäitä. Ystävyys on kestänyt jo 27 vuotta ja sinä aikana kumpikin meistä on kokenut monenlaista. Kaikesta ollaan silti selvitty. Sitä yritän toistella itselleni nyt.