maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulun odotusta

Joulukuun palkkapäivä ei kovasti mieltä ylentänyt, vaikka tiesinkin palkan olevan tavallista pienempi. Marraskuussa sain vahingossa palkan täydeltä työajalta (koska sopimus vakinaistettiin) ja nyt sitten tuo ylimääräinen perittiin joulukuun palkasta. Palkkaa tuli sen takia vain 1320 euroa nettona. Lisäksi lapsilisät 297 ja vammaistuki 107 euroa. Vammaistuesta perin lasten isän osuudesta talvivaatehankintoja yms. noin 70 euroa. Yhteensä tulot siis 1724 euroa, kun kuukausikustannukset ovat noin 2120 euroa, nooh...käännyin laskutilin puoleen. Palkkapäivän jälkeen rahaa on siis siirrelty laskutililtä pois ja sinne takaisin ja menin lopulta vähän sekaisin siitä, että mitä meni minnekin ja miksi tileillä on edelleen hämmentävän paljon rahaa :D. Säästötilille en laittanut 50 euroa tässä kuussa, koska tulot olivat muutenkin pienet ja joulukuussa menot vaan tuppaavat...kasvavan.

Joka tapauksessa varallisuus on nyt laskutilin (ja säästötilin) ylimääräisen verottamisen jälkeen tässä kuussa: 425 laskutilillä, 100 Bank Norwegianissa, 700 s-osuuksissa, 1150 Seligsonin rahastoissa, 275 Superrahasto Ruotsissa ja 350 säästötilillä eli yhteensä 3000 euroa. Lisäksi käyttötilillä ja maksutilillä (maksutililtä menee kuukausittain vastike) on nyt 400 euroa ylimääräistä (varautumista jouluun ja osa näistä menee visa-laskuun, koska tilasin sillä joululahjoja). Toivoisin kovasti, että joulupyhät ja mielellään uusi vuosikin saataisiin ohitettua ilman, että säästöihin pitää jälleen kerran koskea. Tammikuussa olisi luvassa normaali palkkakin.

Lainoja maksoin tässä kuussa 40 euroa opintolainaa, jota jäljellä nyt 1660 euroa, 150 euroa perheensisäistä lainaa, jota jäljellä 15050 euroa (huhhuh) ja 500 + 150 euroa asuntolainaa, jota on jäljellä kolmen kuukauden jälkeen 105385. Olen kolmessa kuukaudessa lyhentänyt sitä 1615 euroa ja ylimääräistä lyhennystä näissä oli 850 euroa. Lokakuullehan ei virallinen lainanlyhennys vielä ehtinyt, joten tein lokakuun lyhennyksen sitten marraskuussa ylimääräisenä.

Motivaatio seurata ruokalaskuja ja ylimääräisiä menoja tarkemmin on laskenut kuin lehmän häntä. Toivottavasti siihen löytyy uutta intoa vuoden alusta. On harmillista, että moni minua kiinnostava säästöaiheinen blogi ei ole päivittynyt pitkään aikaan. Paljon löytyy blogeja, joiden pitäjillä on mahdollista säästää paljon isompia summia ja sijoittaa esimerkiksi osakkeisiin. Omalla kohdalla olisin kiinnostuneenpi lukemaan siitä, miten vaikka vähän samanlaisessa elämäntilanteessa olevat ihmiset säästävät.

Yksi joululahja toiselle lapselle vielä uupuu sekä aikuisten ruokalahjoja ja joulukukkia. Kotiin pitäisi myös hommata vähän suklaata ja ainakin juustoja aatolle. Aattona on tarkoitus syödä minun vanhemmillani. Ostin itsellenikin joululahjan (vähän karkkia ja kynttilän) ja aion jopa paketoida sen :D. Totesin viime vuonna, että on kiva saada edes se yksi lahja ja avata lasten kanssa samalla. Miksipä ei :).

2 kommenttia:

  1. Moi, muakin harmittaa, että moni kiinnostava säästöaiheinen suomalainen blogi on hiljentynyt. Tykkään lukea näitä kovasti - kuten myös sinunkin. Jos kiinnostaa niin mä aloin kirjoittamaan talousaiheista blogia nyt loppukesästä, jossa nyt ensimmäisenä tähtään kunnon vararahaston säästämiseen. Olemme samanikäisinä, mutta muuten melko eri elämäntilanteissa (elän yksin, eikä minulla ole lapsia), mutta käy lukemassa jos kiinnostaa :) Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, minäpä tulen lukemaan blogiasi :). Aina välillä googlailen, että josko olisi tullut uusia blogeja. Toki lueskelen monenlaista, myös noita sijoitusaiheisia blogeja. Tällä hetkellä vaan itse keskityn lähinnä makselemaan asuntolainaa vähän nopeammassa aikataulussa takaisin :). Mukavaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista