lauantai 10. kesäkuuta 2017

Jäähyväiset pyykinpesukoneelle

Nyt se sitten tapahtui, mitä olin odotellutkin. Pyykinpesukone lakkasi toimimasta ja näin loppui kolme vuotta kestänyt yhteiselo, joka tähän asti oli sujunut hyvin. Pyykinpesukoneen sain eron jälkeen vanhemmiltani, joilla se oli ollut käytössä kymmenisen vuotta. Ihan kohtuullinen elinkaari "merkittömälle" laitteelle. Uuden koneen pitäisi saapua viikon päästä. Olin jo aikaisemmin päättänyt, että panostan siihen vähän enemmän ja ostan Mielen koneen, joka toivottavasti myös toimisi pitkään. Mielen halvin malli maksoi kotiinkuljetuksella reippaat 800 euroa. Vaikka taloyhtiössä on ilmainen pyykkitupa, niin kyllä oma pyykinpesukone vain on lapsiperheessä iso apu arjessa.

Asuntokuume on vähän hellittänyt. Nykyisessä asunnossa, vaikka kallis onkin, on myös hyviä puolia. Se on keskustan tuntumassa, mutta ympärillä on silti puita ja luontoa. Lasten koulu on lähellä ja siinä onkin yksi asia, joka arveluttaa kauemmas muuttamisessa. Lapset pyöräilevät kyllä hienosti, mutta varsinkin teiden ylitykset jäävät nuoremmalla välillä hyvin vähäiselle huomiolle. Ja vauhtia toki riittää, niin että perässä pyöräilevää äitiä välillä hirvittää. Vuokran lisäksi ei ole erillistä vesimaksua (eikä omaa mittaria) ja netti on ilmainen. Yritän muistaa nämä hyvät puolet jos ja kun vuokraa korotetaan taas ensi vuonna, ja kun joku naapureista päättää jälleen juhlia. Seinänaapuri on onneksi ollut hyvin hiljainen sen jälkeen, kun soitin isännöitsijälle (olisi pitänyt soittaa sinä yönä poliisit, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut ja parin tunnin päästä olisi kumminkin pitänyt nousta töihin). Voi tietenkin olla, että kaikki ovat vaan lähteneet lomailemaan jonnekin ja viimeistään syksyllä kiristelen taas yöllä hampaitani ja kuuntelen musiikin jumputusta ja huutelua. Ja mikä ihme siinä on, että asioita pitää selvittää yöllä kerrostalon parkkipaikalla? Alan varmaan keski-ikäistyä (tässäkin asiassa), mutta en näe mitään viehätystä asiassa varsinkaan talvella.

Laitoin nettikirpparille tavaraa myyntiin ja varasin kuun lopulle kirppispöydän. Olen lueskellut taas minimalismiblogeja ja pitäisikö se Konmarikin lopulta lukea. Tällä karsintakierroksella myyntiin lähteeä paljon sellaista tavaraa, joita olen halunnut säilyttää tunnesiteen takia, en siksi että minulla olisi niille käyttöä. "Tavoite"farkut, jotka mahtuivat kymmenen kiloa kevyempänä. Kynttilänjalka jonka ostin sisustusliikkeestä, koska se oli niin sievä (varsinaista käyttöä sille ei ole ollut) jne. Olen huomannut, että tässä eron jälkeisessä elämässä on ollut jonkinlaista tarvetta tehdä pesäeroa entiseen elämään. Kaikki avioliiton jälkeen minulle jääneet taulut olen säilyttänyt ja aionkin säilyttää, mutta monia muita silloin hankittuja esineitä ja tavaroita olen myynyt eteenpäin. Olen tämän blogin aloittamisesta saakka seurannut kulutustani paljon tarkemmin kuin aikaisemmin, mutta edelleen siinä on parannettavaa. Ajatuksen tasolla ostan itselleni lähinnä aineetonta viihdettä eli käyn välillä lounaalla tai elokuvateatterissa. Käytännössä pyörin myös kirpputoreilla ja sieltä saattaa lasten vaatteiden lisäksi tarttua mukaan muutakin. Tämän vuoden aikana on tarkoitus seurata erityisesti vaatteisiin ja kenkiin menevää rahaa. Olen tehnyt jonkinlaisen loppuvuoden hankinta-arvion itseni ja lasten osalta. Lapsilla on aika hyvä tilanne välikausivaatteiden suhteen, mutta talvivaatteisiin varsinkin esikoinen tarvitsee täydennystä. Itse olen jo parina vuonna haikaillut kunnollista paksua talvitakkia ja siistejä talvikenkiä. Viime talvenhan käytännössä kuljin talvilenkkareissa. Omat hankinnat tuntuvat aina jäävän muiden pakollisempien menojen jalkoihin...

Lisäksi yritän seurailla ylimääräisiä menoja muutenkin. Ne tuntuvat minusta usein vaikeilta hallita ja hahmottaa. Lasten kanssa "aina tulee jotain". Lisäksi tulevaisuuden hankintalistalla ovat pyykinpesukoneen jälkeen tiskikone ja kuivausrumpu (sitten kun nämäkin lakkaavat toimimasta) ja auto. Positiivisena yllätyksenä lomarahaa tuli enemmän kuin ajattelin ja samoin lisiä. Kesäkuun palkka kattaa siis melko ison osan uuden pyykkikoneen hankinnasta sekä visa-laskun. Laskutilin olen tyhjentänyt, kun maksoin Norwegianin visan pois ja sinne pitää alkaa keräämään rahaa laskuja ja alkutalvesta tulevaa vakuutusmaksua varten. Tarkemman erittelyn kesäkuun tuloista laitan palkkapäivän jälkeen. Kesäkuulle on alkukuun lumisateiden jälkeen koittanut ihanat kelit :). Lasten kanssa on nyt hyvällä säällä pyöräilty kirjastoon ja puistoon sekä käyty rannalla. Omien eväiden kanssa nämä tulevat edulliseksi, vaikka irtojäätelöäkin on toki ostettu välillä. Toivottavasti lämpimät kelit jatkuvat vielä pitkään, vaikka sään puolesta ollaan viime kesään verrattuna jo voiton puolella :D.

4 kommenttia:

  1. Onko sinulla kotivakuutusta joka kattaa nuo kodinkoneiden uusimiset? Muutin jokin aika sitten ja yllätyin kuinka halpoja nuo kodin vakuutukset ovatkaan, muutamia kymppejä taisi olla tähän omaan kotiini ja kodinkoneen hajottua tarvitsee maksaa vain omavastuu. Ymmärsin että ainakin OP korvaa melko hyvin kodinkoneiden vahinkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki on kotivakuutus :), mutta korvaako se mitään, kun pyykkikoneella on ikää about 13 vuotta (eikä kyseessä ole mikään Miele yms. pitkäikäinen kone)? Minulle tämä on joka tapauksessa hyvä diili siinä mielessä, että sain tuon koneen vanhemmilta, kun minulla ei olisi ollut varaa ostaa uutta. Kolmessa vuodessa olen saanut talouteni kuntoon ja uuden koneen ostaminen ei ole enää ongelma. Vaikka toki mieluusti olisin laittanut sen rahan säästöön...

      Poista
  2. Minulla Rosenlewin pyykkikone täyttää syksyllä 14 vuotta. Edelleen toimii lähes moitteettomasti, kunhan ei täytä sitä liian täyteen.
    Kävin tasnnoin etsiskelemässä jo etukäteen uutta pyykkikonetta, jottan hädän tullen olisi jotain ajatusta uudesta. Myyjälle juttelin, että haluan yhtä pitkäikäisen koneen kuin nyt. Myyjä tosin naurahti, että sellaista en taida valitettavasti enää löytää..

    En siis vieläkään tiedä mihin koneeseen päädyn, kun vanha hajoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitähän ei voi etukäteen tietää, että kuinka pitkään mikään pyykkikone kestää. Mutta tosi hyvälle vaikuttaa kyllä tää Mielen kone :).

      Poista