maanantai 15. elokuuta 2016

Palkkapäivä: Elokuu

Elokuun palkka oli tavallista isompi, koska sain nähtävästi vielä lisää lomarahaa (pidän toisen puolen lomasta tässä kuussa). Laskelmieni mukaan palkkaa on vuoden loppuun mennessä tulossa 2000 euroa enemmän kuin laskin alkuvuodesta. Näin ollen verotusta pitää nostaa. Tämän kuun palkasta laitan säästöön rahaa ylimääräisiin menoihin, koska loppuvuoden palkat pienenevät verotuksesta (ja en edelleenkään osaa kovin tarkkaan arvioida vuorotyön palkkaa lisineen).

Palkkaa tuli nettona 1922 euroa. Lisäksi lapsilisät, asumistuki, hoitoraha osittaisen työajan teosta (nuorempi lapsi aloittaa toisen luokan) ja toisen lapsen vammaistuki yhteensä 2649 euroa.

Perusmenot elokuussa ovat: vuokra 871, laskutilille 170 euroa vakuutuksia, puhelinlaskua, sähkölaskua yms. varten, iltapäiväkerho alkaa taas nuoremmalla lapsella ja nousee nyt 100 euroon kuussa, ruokaan ja bensaan yritän käyttää vain 460 euroa (aiemmin 500, katsotaan miten käy), hyväntekeväisyyteen 35 euroa, 50 euron kuukausittaisen koulumaksun maksoin vahingossa jo kesäkuussa (sitä maksetaan vain varsinaisena kouluaikana), lasten säästötileille 35 euroa, velkoihin 140 euroa (opintolaina 40, perheen sisäinen laina 150), omalle säästötilille 160 euroa, reissutilille 40 euroa ja Seligsoniin 60 euroa. Eli yhteensä 2125 euroa.

Ylimääräisiä menoja syksyllä ovat auton jarrupalojen ja akun uusiminen (isäni hoitaa vaihdot), johon varaan 200 euroa. 126 euroa menee ylimääräisten menojen paikkailuun (mm. edellisen postaukseni päiväreissu ja vohvelirauta). 30 euroa kummilasten synttärilahjoihin, pari hankintaa, kuten uusi päivyri itselle noin 35 euroa ja lapsille syysvarusteita (ainakin toinen tarvitsee välikausikengät ja housut), joista oma osuus noin 45 euroa. Yhteensä noin 450 euroa. Nämä siirsin pois käyttötililtä. Maksoin palkasta heti visa-laskun (vitamiineja noin 18 eurolla) ja toinen lapsi oli isovanhemmillaan ollessa käynyt päivystyksessä ja sekin reilun 30 euron lasku löysi tänne. Nuoremman lapsen käytän yksityisellä labroissa loppukuusta ja siihen menee 60 euroa (lasten isä maksaa näistä terveydenhoitokuluista kyllä puolet). Lisäksi lasten viikkorahat...lapset saavat kumpikin vitosen viikossa ja näihin menee siis 20 euroa kuussa.

Sen olen kyllä säästämisessä oppinut omalla kohdalla, että itsellä pitää olla vähän höpörahaa (eli rahaa käydä vaikkapa lounaalla, elokuvissa tai ostaa irtokarkkia). Nyt olisi suunnitteilla jo se lounas ja yksi leffa, mutta höpörahaa ei tässä(kään) kuussa taida hirveästi jäädä. No niin, käytännössähän se nähdään, miten budjetti tulee pitämään. Elokuun palkkapäivän (ja laskujen maksun) jälkeen varallisuus on yhteensä 3665 euroa. Laskutilillä 780 euroa, säästötilillä 2335 euroa, Seligsonissa 250 euroa, reissutilillä 200 euroa ja yksi s-ryhmän osuus. Velkaa on tässä kuussa jäljellä tasan 7400 euroa.

Säästömääräni ovat kohtuullisen vaatimattomia, koska asun lasten kanssa yksin ja haluan välillä käyttää rahaa muuhunkin kuin pakolliseen. Olen silti aika ylpeä itsestäni. Rahankäyttöni on muuttunut paljon siitä, mitä se oli vaikka vuosi sitten. Silloinkin pärjäsin kyllä tuloillani, mutta en juurikaan saanut säästettyä. Nyt minulla on puskurissa sen verran rahaa, että voin tarvittaessa uusia hajonneen pyykki-tai tiskikoneen, tehdä autoon jonkin pakollisen rempan (hirveän suuria ei tosin enää kannatakaan tehdä) tai pärjäisin muutaman kuukauden työttömänä. Elämässä on paljon sellaista, mitä ei voi hallita. Mutta tapojaan voi nähtävästi muuttaa. Ainakin joissakin asioissa :).

2 kommenttia:

  1. Syystäkin voit olla ylpeä itsestäsi!
    Onnittelut puskurista ja muutenkin mahtavasta tilanteesta. Eikö olekin jännää verrata tilannetta just esim. vuoden takaiseen ja huomata kuinka on kehittynyt. Sun puskuri on moninkertainen omaani nähden, mutta omani on moninkertainen juuri vuodentakaiseen omaani nähden ja nykyään on itsestäänselvyys kasvattaa sitä suuremmaksi.
    Hyvä me!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :). Toki näitä säästämisasioita pitää aina vähän verrata siihen elämäntilanteeseen. Sulla on kumminkin hienosti rahaa asp-tilillä, jonne itsekin säästäisin, jos siihen olisi vielä mahdollisuus. Itsestä määräaikaisena työntekijänä tuntuu tärkeältä panostaa puskuriin, koska on lapset ja tuo epätietoisuus töiden jatkosta jne.

    VastaaPoista