perjantai 13. toukokuuta 2016

Palkkapäivä: toukokuu

Palkkapäivä, jee! Palkassa oli tällä kertaa vain yhden kuun lisät, mutta se oli silti kohtuullinen 1710 euroa. Laskutilille vakuutuksiin lähtee tästä kuusta eteenpäin vain 50 euroa, koska autovakuutuksen vaihto laskee vuosittaista säästöä suurinpiirtein 10 eurolla kuussa. Tuo raha menee sitten tästä kuusta eteenpäin Seligsoniin, jonne siis menee kahteen rahastoon 20 euroa kumpaankin. Säästöön 120 euroa ja reissutilille 30 euroa. Reissutili nousee 50 euroon ensi kuussa, kun Ip-maksu jää kesäksi pois ja syksyllä sen maksuun tulee joka tapauksessa muutoksia (siitä myöhemmin). Maksoin laskutililtä uuden autovakuutuksen, joten sieltä lähti se 330 euroa, mutta saan vanhasta vakuutuksesta hyvitystä kuukauden päästä 249 euroa. En laita sitä kokonaan laskutilille, sillä tässä vaiheessa vuotta minulla oli siellä säästettynä puolet autovakuutuksesta, joka nyt pieneni ja maksaa puolessa vuodessa 165 euroa. Eli laitan 65 euroa ensi kuun Visa-maksuun. Silloin pitää maksaa Ikean reissu ja lisäksi tilasin Iherbistä vitamiineja. Toki olin säästänyt Ikean tavallaan etukäteen, mutta tässä kuussa on tullut myös ylimääräisiä menoja (alan listata ylimääräiset menot nyt toukokuun alusta). Tähän mennessä:

Tennarit itselle (entisistä pohjat käytännössä irti): noin 19:90 euroa
Lapsille halpislippikset (lämmin sää yllätti, lasten toisessa kodissa olisi ollut lippiksiä, mutta samaan aikaan myös oksutauti): 6 euroa.
Lapsille kesälenkkarit, oma osuus: 28 euroa
Visa-maksu tälle kuulle (Iherbistä tilattuja vitamiineja): 32 euroa
Kaksi pelargoniaa parvekkeelle: 11,80 euroa

Käyttötilillä on nyt 75 euroa ja tuosta autovakuutuksen hyvityksestä siirrän siihen 65 euroa. Sitten vielä palkasta 25 euroa, niin raha on valmiina ensi kuuta varten. Velat lyhenivät taas 190 euroa ja menivät ensimmäistä kertaa alle kahdeksan tonnin (tarkalleen 7970 :D ). Säästötillä 840 euroa ja laskutilillä nyt 410 euroa. Kokonaisvarallisuus 1480 + vakuutuskorvaus noin 185 euroa ensi kuussa.

Eli säästöt yms. 1665 euroa
Velat yhteensä: 7970 euroa

Parempaan päin :).

2 kommenttia:

  1. Mullakin oli viime viikolla palkkapäivä. Tilille posahti palkkaa kohtuulliset 5800€ nettona, josta puuttui kuitenkin vielä n. 1000€ ylppää. Lisäksi sain vielä sivutöistä 230€ nettona. Kuluja oli vain 430€. Eli säästöön runsaat 5600€. Myös osinkoja kilahti n. 1200€ bruttona AO-tilille.

    VastaaPoista