lauantai 28. toukokuuta 2016

Kohta on kesä

Ollaan vielä toukokuun puolella ja olen tälläkin viikolla hassannut rahaa ylimääräisiin menoihin, joita olivat:

- lounas kaupungilla 9,50 euroa
- irtokarkki 2 euroa
- kahvi kaupungilla 2 euroa
- vaatteita noin 45 euroa (nämä kyllä tulivat ihan tarpeeseen, kesäkuussa on kaverin häät ja niihin tarvitsin vaatetta ja lisäksi ostin pari uutta rikki menneiden tilalle)

Lisäksi olen kyllä perus ruokaostosten lisäksi ostanut pari siideriä (paperit tarkistettiin kahdella kertaa kolmesta :D ), jäätelön silloin tällöin ja tässä kuussa tyhjenivät niin shampoo, hoitoaine kuin suihkushampoo samalla kertaa (mutta nämä kaikki periaatteessa mahtuvat ruokaostosten budjettiin). Ensi kuun palkassa on kahden kuukauden lisät ja todennäköisesti myös kesälomarahat, joten rahaa pitäisi tulla reilusti enemmän. Vakuutusyhtiön pitäisi myös hyvittää autovakuutuksesta siihen mennessä. Näiden lisäksi kela alkaa maksaa tukea toisen lapsen kuntoutuksesta. Toinen lapseni on ollut kevään ajan tutkimuksissa ja pääsee nyt niiden valmistuttua kelan tukemaan kuntoutukseen. Vaikka kela maksaa kuntoutuksen kokonaan, sen lisäksi lapsen vanhemmat saavat rahallista tukea kuntoutuksen ajan (mikä on tarkoitettu esimerkiksi kuntoutuksesta aiheutuviin kuskauksiin) noin 90 euroa kuukaudessa. Tukea tulee takautuvasti kevään ajalta ja sen laitamme lasten isän kanssa puoliksi. Jatkossa saan pitää tuen itse, mutta käytännössä maksan syksyllä jatkuvan IP-kerhon sillä. IP-kerhohan oli tarkoitus maksaa jatkossa lasten isän kanssa puoliksi, kun kerhomaksu nousee syksyllä 80 eurosta sataan.

Olen miettinyt tuota takautuvasti tulevaa kuntoutusrahaa, pitäisikö osa siitä laittaa lapsen tilille tai muuten ohjata lapsen menoihin...lopulta päätin, että ajattelen rahan vaikka osana kesälomabudjettia. Reissu E-Suomeen rahoittuu kesälomarahoilla, mutta kesällä on muitakin pieniä menoja. Irtojäätelöä tulee varmasti ostettua lapsille (ja itselle...), torilta mansikoita ja herneitä, eväitä rannalle tai retkelle (mikäli vettä ei taas sada jatkuvasti). Ehkä rahan korvamerkkaaminen ei sinänsä vaikuttaisi mihinkään. Käytän lapseen ja lapsiin joka tapauksessa rahaa, jos tarve vaatii. Ja säästän kuukausittain kummankin lapsen tilille.

Vielä ei eletä virallista kesää, mutta kelit ovat varmasti olleet aika ihanat ympäri Suomea. Olen viettänyt lapsetonta viikkoa ja vapaapäiviä kävellen miesystävän kanssa kaupungin keskustassa ja puistoissa. Ollaan käyty kirjastossa ja luin koukuttavan säähän ja vuodenaikaan sopivan romaanin, joka sijoittuu amerikkalaiseen pikkukaupunkiin (ja josta tykkäsin hesarin arviosta huolimatta), käytiin kohtuuhintaisella lounaalla ja seurattiin ihan pikkuisia sorsia. Ja laitettiin yhdessä ruokaa, joka miesystävän epäilyksistä huolimatta onnistui loistavasti. Rahaa kului tällä viikolla aika paljon vaateostoksiin, mutta muuten menot olivat minusta kohtuulliset. Ensi viikolla on vain yksi vapaapäivä (töistä) ja lasten viimeinen kouluviikko ennen kesälomaa. Hieman kiireisempi viikko siis tiedossa, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Omaan kesälomaan ei ole enää pitkä aika :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti