maanantai 28. toukokuuta 2018

Palkkapäivä: toukokuu

Toukokuussa palkkaa tuli lisien takia reippaasti eli nettona 2300 euroa. Lisänä taas lapsilisät ja vammaistuki 305 + 215 euroa. Yritin laittaa palkasta vähän sivuun, mutta tällä hetkellä se on käytännössä vain 50 euroa. Piti maksaa toisen lapsen harrastuksen lukukausimaksu ja tein myös asuntolainaan ylimääräisen lyhennyksen 150 eurolla. Lisäksi paikkailin säästötiliä, joka käytännössä syötiin tyhjäksi viime kuussa.

Postiluukusta tupsahtikin tänään puolen vuoden vesilasku, joka oli noin 280 euroa. Ihan ok summa, kun asunnossa majailee vaihtelevasti 1-4 ihmistä. Maksoin vesilaskun kanssa myös Masterin 110 euroa pois eli tilasin sillä netistä vähän vaatetta itselle ja lapsille. Uimapuku tosin lähtee palautukseen...Laskutili pieneni näistä melkoisesti, mutta onpahan nyt sitten maksettu pois.

Varallisuus tällä hetkellä: laskutili 150, Bank Norwegian 130, säästötili 180, Seligsonin rahastot 1370, Superrahastot 430 (näihin meni 50 euroa S-osuuksien korkoa) ja S-osuudet 700 eli 2960 euroa. Varallisuus tuntuu jatkuvasti junnaavan tuossa kolmen tonnin tuntumassa. Toisaalta olen saanut laskut maksettua ja tehnyt asuntolainaan ylimääräisiä lyhennyksiä, joten tilanne ei ole aivan kaoottinen. Sijoitettuna on 2500 euroa, jos lasketaan yhteen rahastot ja S-juna. Lapsille olen rahastoon säästänyt 1500 euroa, joka on hienosti 250 euroa plussalla. Varsinainen puskurirahasto on säälittävät 150 + 130 + 180 eli 460. Sitä pitää alkaa ensi kuussa kartuttamaan. Kesäkuussa maksuun tulevat lomarahat ja niillä kuittaan Bank Norwegianin luottokortin, jolta on maksettu Ikea reissu 260 euroa ja kotimaanlennot kesälomalle 250 euroa. Lomarahoista pitäisi vielä syksylle varata 300 euroa uusiin talvirenkaisiin.

Olen palkkapäivän jälkeen käyttänyt rahaa aika huolettomasti ja pitää kiinnittää siihen enemmän huomiota. Lapset tosin ovat kesäkuussa enemmän isällään, mikä ehkä tasapainottaa tilannetta. Tai nyt kun ruokatiliä silmäilin, niin todella toivon sen tasapainottavan tilannetta, huhhuh. Tavaroiden läpikäyminen on jäänyt kesken parin keittiönkaapin jälkeen. Jotakin voisi laittaa toriin myyntiinkin, mutta tässä kesän kynnyksellä alkaa olla väsy. Reilun kuukauden päästä koittaisi kesäloma...Talvi oli melkoisen raskas, oikeastaan vasta nyt alan ymmärtää, miten väsynyt olin. Päätin jättäytyä pois eräästä lasten koulun luottamustoimesta ja yrittää satsata enemmän omaan hyvinvointiin. Seuraava talvi on todennäköisesti vähintään yhtä raskas, vaikka koulu kovasti yrittääkin tulla vastaan erityislapsen asioissa. Vaan vanhemman jaksamistakin varmasti tarvitaan, läksyt luokka-avustajan puutteessa luultavasti lisääntyvät ja lapsen vointi saattaa muutenkin mennä huonompaan suuntaan. Toivon olevani väärässä, mutta ei ole pahitteeksi miettiä omia jaksamisen rajoja nyt tarkasti ja ladata kesälomalla akkuja syksyyn.

Kesälomalle ei pienen kotimaanreissun lisäksi ole hirveästi suunnitelmia. Käydään lasten kanssa pyörähtämässä Helsingissä ja siellä ainakin Lintsillä (vaikka rannekkeiden hinnat hirvittävät jälleen kerran). Muuten lomalle ei ole mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia. Ranuan eläinpuistossa käydään jossain vaiheessa ja sitten näitä meidän lähialueen juttuja, kuoppien kaivamista Nallikarissa, ehkä päiväreissut Hailuotoon tai Koitelinkoskelle. Kalajoen hiekkasärkkiäkin voisi harkita. Tällä viikolle on luvattu kivoja ilmoja. Luonnollisesti kumpikin lapsista on jäätävässä flunssassa, mutta jospa loppuviikosta päästäisiin kaivamaan niitä kuoppia :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti