sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Laitetaan raha töihin :)

En tiedä olenko missään vaiheessa suunnitellut sellaista pitkän aikavälin sijoitussuunnitelmaa. Kaikenlaisia "suunnitelmia" on toki ollut ja niistä on tullut täällä blogissakin jaanattua. Paljon puhetta, vähän tekoja. Joulukuun lähestyessä aloin panikoida, sillä nythän olisi aika tehdä jonkinlaisia käytännön tekoja eli esimerkiksi ostaa lisää S-osuuksia (ja mielellään sellaisia, jotka todennäköisesti maksavat korkoa). Aloin pyöritellä asiaa mielessäni ja miettiä, että apua, entä jos olisikin parasta pitää rahat vaan tilillä, koska puskuri ei käytännössä ole edes valmis. Mutta sitten päätin repäistä ja lopettaa tuon tylsän himmailun. Kävin siis ostamassa seitsemän tänä vuonna eniten korkoa maksanutta s-osuutta. Niiden tuotto oli tänä vuonna yhteensä 90 euroa. Ainoa ehto noiden s-osuuksien ostamisessa oli se, että ne pitää nyt omistaa seuraavat 12kk. Minusta ei ole iso riski sitoa osa säästöpuskurista näihin, koska rahat saisi siis ulos ensi vuoden joulukuun alussa ja työsopimus minulla jatkuu nyt syksylle.

Lisäksi avasin tilin Bank of Norwegianiin, jonne olisi tarkoitus laittaa iso osa säästöpuskurista kasvamaan korkoa. Korko on tällä hetkellä 1,75, joten vuosikorko 2000 eurolle olisi noin 35 euroa. Palkkapäivään on vielä aikaa, mutta arvioin etukäteen todennäköisen palkan (vain yhdet lisät tässä kuussa) ja säästöjen tilanteen joulukuussa eli:

S-osuudet 800 euroa
Bank of Norwegianissa 2000 euroa
Laskutilillä 810 euroa (puhelin- ja sähkölaskun maksun jälkeen)
Seligsonissa 500 euroa
Reissutilillä 400 euroa
Säästötilillä 50 euroa
Yhteensä: 4560

Bank of Norwegianista rahan voi siirtää milloin vain pois, s-osuuksista vuoden päästä ja näiden lisäksi jäisi tileille Laskut/Reissu/Säästö yhteensä 1260 euroa puskuria yllättäviin tilanteisiin. Lisäksi minulla on luottokortti tonnin rajalla (ei tosin luotto-ominaisuutta). Seligsoniin säästäminen jatkuu kolmeen rahastoon 60 euroa kuussa. Painotuksia vaihtelen vähän sen mukaan miten rahastoilla menee (Nyt Pharmaceuticals miinuksella, joten sinne 30 euroa ja kahteen muuhun 15). Säästäminen säästöpuskuriin jatkuu ainakin 150 euron kuukausivauhtia (ensi vuonna voisin yrittää kiristää sitä 200 euroon kuussa, vielä jää pohdittavaksi, että miten), reissupuskuri kasvaa 50 euroa kuussa ja laskutilille menee kuukausittain 180 euroa. Tammikuussa koulun tukimaksu putoaa 50 eurosta/kk 45 euroon, mutta samalla sähkön hinta nousee. Edessä on siis sähkön kilpailutus (mikäli määräaikainen sopimus sen sallii) tai mahdollisesti tuo säästynyt 5 euroa siirtyy sähkölaskuun.

7 kommenttia:

  1. Mulla on samat pohdinnat. Nyt alkaisi olla juuri oikea aika noille s-osuuksilla ja tosiaan BoN:ilta saisi hyvän koron puskurille. En tiedä mikä minua pidättelee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valintoja, valintoja, se on vaikeaa :). S-osuuksia ostaessa kysyin samalla, että onko tulossa muutosta tuohon useamman s-osuuden ostamiseen. Toinen virkailija oli sitä mieltä, että "Kyllähän tää jossain vaiheessa varmaan poistuu". Toinen taas (mut siirrettiin toiselle ihmiselle, kun arvioivat tuohon hommaan menevän vähän aikaa) oli sitä mieltä, ettei se voi poistua ihan pian, koska vaatisi jonkun sääntömuutoksen. Saa nähdä tuleeko mitään liittymisetuja...

      Poista
    2. Itsekin ostin juuri S-osuuksia. Liittymisetuja ei taida olla luvassa, koska käsittääkseni sellaisia saa vain silloin, kun liittyy ensimmäistä kertaa S-ryhmän jäseneksi. Itse aikoinaan olen liittynyt jäseneksi markka-aikana ja maksoin jäsenyydestä 250 mk (ja sain muistaakseni kahvipaketin kaupan päälle). Nyt tämän jäsenyyden arvo on 100 e, että ihan kivasti kasvanut pottia. Nykyään taitaa kaikilla osuuskaupoilla on jäsenmaksu 100 e. Toivottavasti eivät koskaan keksi tuota laskea, jotta saa sitten aikanaan omansa takaisin. Nostaa toki saavat ;-)

      Poista
    3. No KPO:lta sain etuseteleitä, mutta niitä voi käyttää vain Joensuun alueen liikkeissä. Jos tuntisin jonkun sieltäpäin, niin etusetelit voisi postittaa. Nyt jäävät varmaan käyttämättä. Mutta enpä tosiaan odottanutkaan liittymisetuja, kiva yllärihän se olisi silti ollut :).

      Poista
  2. ässästä kun haluat rahat pois, niin saat rahat noin vuoden päästä siitä kun olet sanonut haluavasi irtisanoa ko osuuden, ts parin vuoden s-kakku tuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, pitänee tarkistaa asia, mutta en kyllä huomannut tuollaista tietoa s-ryhmän säännöissä. Toki aikataulussa voi varmaan olla vaihtelua eri osuuskauppojen välillä. Lisäksi olen kertaalleen yhden s-osuuteni irtisanonut ja raha palautettiin kyllä hyvin nopeasti silloin.

      Poista
    2. Ja nyt asiaa hieman googlailleena. Ilmeisesti osuusmaksua ei tarvitse palauttaa kuin vasta vuoden päästä, käytännössä se palautetaan aika lailla saman tien :). Toki kiinnostaa kuulla, jos jollakulla on toisenlainen kokemus tästä. Jatkossa voin toki ajatella, että s-osuudet ovat vähän kuin Seligsonin rahastosäästö eli en koske niihin ellei ole aivan pakko. Voin huomioida tuon puskurissa ja säästää sinne vähän enemmän.

      Poista